Venäjän presidentille ja pääministerille aiotaan valmistaa uusi ja uhkea Zil-limusiini. Ilta-Sanomat sai luvan julkaista kuvat mahtiauton kaavaillusta desingista.
Saakjan työskenteli aiemmin nimenomaan Zilejä valmistaneella Lihatshevin autotehtaalla ja voitti jo vuonna 2001 tehtaan sisäisen kilpailun presidentillisestä limusiinista. Sittemmin hän on kehitellyt lisää uuden venäläisen edustusauton konseptia.
Saakjan on kuitenkin toistaiseksi varovainen puhuessaan projektista.
- Sanotaan näin, että meillä on suuri toive siitä, että nimenomaan meidän ehdotuksemme valitaan uuden Zilin pohjaksi, Saakjan sanoi puhelimitse Ilta-Sanomille.
Venäjän presidentinhallinto ja Zilin tehtaat ilmoittivat jo reilu vuosi sitten tavoitteekseen, että maan korkeimmille johtajille on valmistettava kotimainen limusiini. Tällä hetkellä sekä presidentti Dmitri Medvedev että pääministeri Vladimir Putin käyttävät Mercedeksiä.
- Lopullista päätöstä uuden Zilin valmistamisesta ei ole vielä tehty, mutta uskon, että se tullaan tekemään, Saakjan sanoi.
Saakjanin ehdottama uusi Zil muistuttaa muotoineen varsin paljon vanhaa legendaarista Ziliä. Tietty kulmikkuus on säilytetty tarkoituksella. Erikoisuutena on muun muassa takalasin puuttuminen kokonaan.
- Auton täytyy olla mahdollisimman edustava, sen on heijasteltava mahtavan maan henkeä ja perustuttava aiempien Zilien tyyliin, Saakjan perusteli ratkaisujaan Cardesingr.ru-nettisivuilla.
Katso tämän hulppean limon kuvat alta.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 06:37
1.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
2.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
3.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
4.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
5.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
6.
-
Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki 19.6. 23:28
7.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
8.
-
Teri Niitti: Mies, nämä ovat pahimmat mahdolliset pukeutumismokat 05:59
9.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
10.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
11.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
12.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
13.
-
Horoskooppi 20.6.-23.6.2013 06:00
14.
-
Facebook-tempauksen tulos: kävellen 609 km! 06:10
15.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
16.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
17.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19.6. 19:08
18.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 19.6. 20:04
19.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
2.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
3.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
5.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
6.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
7.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
8.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
9.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 19.6. 7:30
10.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 19.6. 10:05
11.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
12.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
13.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
14.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
15.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
16.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
17.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 19.6. 11:00
18.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 19.6. 7:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa
Kia Pro Cee´d on laimea coupéksi
Autoilija: Näin säästät satasen vuodessa!
"Viime hetken heittoja ja U-käännöksiä" - Näillä konsteilla autoilijat yrittävät karata poliisilta
Vaarallisia ulkomaalaisia taas liikkeellä: Rahankerjääjät kiilasivat suomalaisauton ojaan
Onko autossasi lasinpyyhkimet? Nelikymppinen nainen keksi ne!
Voiko sokea ajaa autoa? Tässä yllättävä vastaus
Tiesitkö? Poliisi ratsaa juuri nyt yöliikennettä - tässä syy
Hän on tyypillinen ulkomaalainen rattijuoppo - osuus kasvaa koko ajan
Suomi jää nuolemaan näppejään – Gumball-jättisakkoja jää saamatta
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria
Tiesitkö? Maapallon toisella puolella elää puolimetrinen, autoja tuhoava papukaijalaji
Oho: Koko Suomen tieliikennelaki menee yllättäen uusiksi!
Gumball-kaaharille Suomesta jättisakot!
KRP varoittaa "autotalleista kiinnostuneista ulkomaalaisista moniosaajista"
AL: Kohuliikemiehen Mersu vei kaksi invapaikkaa - huima selitys!
Kesävalistusta liikenteeseen: "Kunnioita toisen takapuskuria"
Kuuma ja kostea sää voi lisätä elektroniikkavikoja - Nyt ongelmia vaihteistoissa
Sähköauton akku olikin odotettua parempi? Nissan parantaa takuuta
Peugeot-mainos piikittelee Suomi-suosikkia ennenkuulumattomasti




