Ensimmäisen sukupolven Opel Zafira esiteltiin 13 vuotta sitten. Se oli melkoinen uranuurtaja.
Joidenkin arvioiden mukaan se jopa loi uuden keskikokoisten ja 7-paikkaisten tila-autojen luokan.
Onko sitten koeajosamme oleva kolmannen sukupolven Zafira jonkinlainen edelläkävijä vai ainoastaan yksi muiden joukossa?Vuonna 1999 esitelty ensimmäisen sukupolven Zafira oli ensimmäinen auto, jossa nähtiin tasaisesta lattiasta ylösvedettävät kolmannen penkkirivin istuimet.
Nykyään tilanne on toinen. Pitää oikein miettimällä miettiä millä suurella autonvalmistajalla ei olisi autoa, jossa kolmas penkkirivi ei toimisi samalla periaatteella, eikä sellaista heti tule mieleen.
Uusi Zafira ei ole pelkästään aikaisempaa kalliimpi ja linjakkaamman näköinen, vaan kyseessä on noin 20 senttiä edellistä mallia pidempi auto. Sen myötä vakiona 7-paikkaisen auton takatilat ovat aikaisempaa väljemmät.
Silti Zafira Toureria vaivaa tuttu ongelma: mikäli toinen penkkirivi on säädetty niin eteen, että aikuisen jalat mahtuvat kolmannella rivillä istumiseen, ei keskiriville mahdu enää kuin lapset. Toisen rivin takapenkeille jää reilusti tilaa, mikäli kolmannelle penkkiriville ei ole käyttöä tai siellä istuu vain pieniä ihmisiä.
Zafiran suuret takaovet ovat hankalat kauppojen parkkipaikoilla. Liukuovet olisivat kätevämpi vaihtoehto. Massiivisennäköisestä ulkomuodosta huolimatta uusi Zafira Tourer on hieman Astran nykyistä farmaria ja selkeästi Opel Insigniaa lyhyempi. Auto tehdään samalle perusrakenteelle Chevrolet Cruzen, Chevolet Orlandon ja Opel Astran kanssa.
Näissä autoissa käytetään myös hyvin pitkälle samoja moottoreita, mutta alkuvaiheessa Zafira Tourerin Suomen valikoima koostuu 1,4-litraisesta (140 hv) bensiiniturbosta ja kaksilitraisesta turbodieselistä (130 ja 165 hv). Positiivista on se, että molempien moottorien yhteyteen on tarjolla myös perinteinen kuusivaihteinen automaattivaihteisto.
Se ei ehkä ole markkinoiden taloudellisin saati nopeimmin vaihtava automaatti, mutta laatikon ominaisuudet sopivat hyvin leppoisan rauhalliseen matka-autoon.
Nastarenkaiden reilusta melusta huolimatta Zafira Tourer on muiden uusien Opelin tavoin ajossa hiljainen auto.
Auton ajo-ominaisuudet eivät provosoi kuskia urheilulliseen ajoon eli tällä Opelilla ei hakeudu mutkaisia teitä kaartelemaan. Toisaalta tunnokkaan ohjauksen ja mukavan alustan ansiosta normaalia arkiajoa kodin, työpaikan ja tarhan väliä ajaa mielellään.
Uusi Zafira Tourer on tyylikkään näköinen, hiljainen ja hyvä ajettava, eikä sitä ole pilattu liian kovalla hinnalla. Siitä huolimatta autosta tuskin tulee ensimmäisen Zafiran kaltaista huippumenetystä. Syy siihen on se, että liian monet kilpailijat pystyvät tarjoamaan samat ominaisuudet samalla hinnalla.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
1.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
2.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
3.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
4.
-
Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki 19.6. 23:28
5.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
6.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
7.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
8.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
9.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
10.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
11.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
12.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 19.6. 20:04
13.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
14.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
15.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 19.6. 20:17
16.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19.6. 19:08
17.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 19.6. 18:03
18.
-
Islanti jatkaa "julmaa ja tarpeetonta" toimintaansa 19.6. 21:30
19.
-
Yli kuukausi sitten kadonnut Rosa nähty Vantaalla 19.6. 16:08
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
2.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
3.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
5.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
6.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
7.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
8.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 19.6. 7:30
9.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
10.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
11.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 19.6. 10:05
12.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
13.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
16.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
17.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 19.6. 11:00
18.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 19.6. 7:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa
Kia Pro Cee´d on laimea coupéksi
Autoilija: Näin säästät satasen vuodessa!
"Viime hetken heittoja ja U-käännöksiä" - Näillä konsteilla autoilijat yrittävät karata poliisilta
Vaarallisia ulkomaalaisia taas liikkeellä: Rahankerjääjät kiilasivat suomalaisauton ojaan
Onko autossasi lasinpyyhkimet? Nelikymppinen nainen keksi ne!
Voiko sokea ajaa autoa? Tässä yllättävä vastaus
Tiesitkö? Poliisi ratsaa juuri nyt yöliikennettä - tässä syy
Hän on tyypillinen ulkomaalainen rattijuoppo - osuus kasvaa koko ajan
Suomi jää nuolemaan näppejään – Gumball-jättisakkoja jää saamatta
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria
Tiesitkö? Maapallon toisella puolella elää puolimetrinen, autoja tuhoava papukaijalaji
Oho: Koko Suomen tieliikennelaki menee yllättäen uusiksi!
Gumball-kaaharille Suomesta jättisakot!
KRP varoittaa "autotalleista kiinnostuneista ulkomaalaisista moniosaajista"
AL: Kohuliikemiehen Mersu vei kaksi invapaikkaa - huima selitys!
Kesävalistusta liikenteeseen: "Kunnioita toisen takapuskuria"
Kuuma ja kostea sää voi lisätä elektroniikkavikoja - Nyt ongelmia vaihteistoissa
Sähköauton akku olikin odotettua parempi? Nissan parantaa takuuta
Peugeot-mainos piikittelee Suomi-suosikkia ennenkuulumattomasti




