Talvea saatiin varsinkin Etelä-Suomessa odottaa paljon pidempään kuin parina aiempana vuonna. Mutta kun se tuli, olivat ajonvakautus, helppokäyttöiset jarrut,hyvä etenemiskyky ja tehokas lämmityslaite taas kullan arvoisia varusteita. IS kertoo nyt Tekniikan Maailman talvitestin tulokset.
Suurin muutos aiempaan on siinä, että tänä vuonna ei rajattu moottorin käyttövoimaa, vaan maahantuojilta pyydettiin eniten myyty tai sellaiseksi oletettu versio. Ainoa rajaus tehtiinvetotavassa, sillä mukaan hyväksyttiin vain kaksivetoisia automalleja. Lisäksi merkkiä kohden otettiin mukaan vain yksi automalli, minkä takia vertailun kooksi tuli 16 mielenkiintoista automallia.
Autojen hintahaitari on tänä vuonna 35 000 euroa ja ne edustavat lähes kaikkia autoluokkia pikkuautoista kookkaaseen tila-autoon. Mallikohtaisista myyntijakautumista johtuen vain kolme autoa on mukana dieselmoottorilla, minkä lisäksi mukana on yksi hybridi. Loput 12 autoa ovat bensiinimoottorisia, joissa polttoaineen suorasuihkutus yleistyy vuosi vuodelta.
Talviauton valinta aloitettiin jo joulukuussa VTT:n päästölaboratoriossa tehtävillä päästömittauksilla. Sen jälkeen autot varusteltiin testeihin ja siirryttiin Lapin teille ja testiradoille tekemään tuhansia mittauksia, kokeita ja subjektiivisia arvioita.
Dieselmoottoreita moitittiin vuosikausia hiukkaspäästöistä, mutta tilanne on muuttunut. Dieselmoottoreiden päästömääräysten tiukennettua niiden yhteydessä on hiukkassuodatin jahiukkaspäästöt ovat pudonneet lähes olemattomiin. Hiukkasia tulee nykyisin etenkin suorasuihkutteisten bensiinimoottorien pakoputkista. Mercedes-Benz kuitenkin osoitti, että myös suorasuihkutusmoottorissa ongelma voidaan välttää hyvällä suunnittelulla.
Autoilijan on hyvä muistaa, että monen muun vaikeuden lisäksi talvi nostaa liikkumisen kustannuksia. Auto kuluttaa kylmänä litrakaupalla enemmän polttoainetta kuin lämpimänä. Vertailussa suurin ero oli Lexuksen hybridillä, jonka kylmäkulutus oli kaksinkertainen.
Toisaalta moottorin lämmittyä kulutus oli ylivoimaisesti pienin. Pääarvosteluperusteena käytettiin kuitenkin moottorin hyötysuhdetta, minkä osalta Lexus oli paras. Viimeiseksi jäi Peugeot, jossa oli ainoana polttoaineella toimiva lisälämmitin. Toisaalta sen ansiosta Peugeot voitti lämmityslaiteosion.
Lisää varusteita
Ajonvakautus (ESC) on tänä vuonna ensimmäistä kertaa talvivertailujen historiassa vakiona kaikissa osallistuneissa automalleissa. Ajonvakautus on todellinen turvavaruste, joka kannattaa pitää kytkettynä aina ajon aikana, eikä sitä osassa automalleissa edes saa pois päältä. Ajonvakautuksen toiminnassa on autojen välillä suuria eroja, mutta ne kehittyvät koko ajan hienostuneemmiksi.
Valot arvosteltiin sen mukaan, mikä on eniten myyty valotyyppi. Tämän suhteen valmistajien ja maahantuojien toiminnassa on eroa. Osa tarjoaa houkuttelevan hintaisia paketteja, joissa ksenonvalot ovat mukana. Toiset taas myyvät ne erikseen korkeaan hintaan. Niinpä vainkolmessa vertaillussa uutuudessa oli ksenonvalot, vaikka ne ovat Suomen talvessa selvästi halogeenivaloja paremmat.
Sähkölämmittimetkin ovat kehittyneet. Istuinten, takalasien ja peilien ohella lämmitysvastuksia saattaa olla myös pesimissä, ohjauspyörässä, tuulilasissa ja takaistuimella.
Niukka voitto
Edellisvuoteen verrattuna erot ovat kaventuneet. Yhtenä tekijänä on ajonvakautuksen tulo vakiovarusteeksi, mutta myös autojen suunnittelussa on paneuduttu muutamaa poikkeusta
lukuun ottamatta talviominaisuuksiin. Yksikään vertailtava ei yltänyt tavoiteltuun viiteen lumihiutaleeseen, mutta raja jäi parhaalla vain kymmenyksen päähän.
Vuoden talviauto 2012 on Mercedes-Benz B 180 BE, jonka talviarvosana on 8,7. Voittoon Mercedes-Benzin veivät sen ajettavuus ja joukon parhaat, lisävarusteena myytävät ksenonvalot. Ohjaus todettiin erinomaiseksi, mutta täydellinen auto ei vielä ole, vaanmoottorin hyötysuhteessa ja lämmityslaitteen tehokkuudessa on parantamisen varaa.
Vain kymmenyksen päähän jäi Lexus CT 200h, joka menestyi ennen kaikkea tehokkaasti toimivan voimalinjansa ansiosta. Auton ajettavuus ei ole kuitenkaan tekniikan kanssa aivan samalla tasolla.
Kolmannen sijan jakoivat Audi A6 Avant 2,0 TDI Multitronic ja BMW 116i.
BMW 116i 5-ov.
Chevrolet Aveo 1,2 5-ov.
Citroën C4 VTi 120
Ford Focus 1,6 EcoBoost 110 kW
Hyundai i40 Wagon 1,7 CRDi 85 kW
Kia Rio 1,4 5-ov.
Lexus CT 200h
Mazda5 1,6 TD
Mercedes-Benz B 180 BE
Nissan Micra 1,2 DIG-S
Opel Zafira Tourer 1,4 Turbo
Peugeot 508 Sedan THP 156
Suzuki Swift 1,2 VVT 5-ov.
Toyota Yaris 1,33 Dual VVT-I 5-ov.
Volkswagen Beetle 1,2 TSI
Kommentit
Fakta
Edellisten vuosien TM Talviautot
2010: Jaettu voitto:
Mazda3 1,6
Skoda Yeti 1,2 TSI
Toyota Prius
2009: Skoda Superb 1,8 TSI Ambition
2008: Volvo V70 2,0D Momentum
2007: Cadillac BLS 2,0T Elegance A
2006: Hyundai Sonata 2,4 GLS
2005: Volkswagen Golf 1,6 FSI Comfortline
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
2.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
3.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 23.5. 19:08
4.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
5.
-
Valtion ammateissa huimat palkkaerot - 1 155-10 525 e/kk 23.5. 22:50
6.
-
Kommandopipomies komensi kaikki maahan - vei rahat kioskista Vantaalla 23.5. 22:59
7.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 23.5. 20:19
8.
-
Aftonbladet: Suomalaismiestä uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio Tukholman mellakoista 00:08
9.
-
Perussuomalainen: Alppilan kohuopettaja lähtee politiikkaan - harkitsee eurovaaleja 01:00
10.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 23.5. 19:14
11.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
12.
-
Chris O'Neillin malli-exä vietti ökyhäät 23.5. 23:05
13.
-
30 000 pizzan lähetys riitti Guinnesin ennätyskirjaan 23.5. 23:41
14.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
15.
-
Onko hän Suomen vahvin urheilija? 23.5. 16:29
16.
-
Räikkönen: En käytä Facebookia ja haluaisin heittää puhelimeni pois 23.5. 18:51
17.
-
Poliisi varoittaa: Kesä villitsee ulkomaalaiset rikoskoplat - Älä jätä edes tuuletusikkunaa auki! 23.5. 18:40
18.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
19.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 23.5. 8:39
3.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
4.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 23.5. 11:51
5.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
6.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
7.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
8.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 23.5. 14:45
9.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 23.5. 10:33
10.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
11.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
12.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 23.5. 10:16
13.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
14.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
15.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
16.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
17.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 23.5. 12:30
18.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 23.5. 9:16
19.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Suomessa on puoli miljoonaa haamuautoa
Dubain poliisin superautosta nousi erikoinen kohu!
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua"
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä!
Ilouutisia isoista katumaastureista pitäville - Audi tekee Range Roverit!
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan?
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video
Tietöitä aiempia kesiä vähemmän
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?"
Kotisohvalta Le Mans -kuskiksi? - mahdollista myös suomalaisille
Automatkalle Eurooppaan? - Tarkista missä tankkaat, rajan takana voi olla yllätys!
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja!
MT: Ajokortti on halventumassa reippaasti! Kannattaako ajaminen siirtää syksyyn?
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja"
Nyt puhuu Gumball 3000:n järjestäjä: Sopimus ei salli hurjastelua
Näitkö letkan? Nämä eksoottiset superautot voit bongata nyt matkalla Helsingistä Vaalimaalle
Näin BMW 5-sarja uudistuu - malliin tulee muutamia merkittäviä vakiovarusteita




