Ensitesti: Porsche 911 jatkaa luojansa menestystarinaa taiturimaisesti.
Tiesikö Ferdinand Alexander Porsche 1960-luvulla uuden automallin ensimmäisiä linjoja hahmotellessaan, millaista menestystarinaa oli luomassa? Luultavimmin ei. Vaikka opinahjo, korkeakoulun suunnittelulinja olikin miehen väitetysti lahjattomana erottanut jo vuoden opintojen jälkeen, lempinimen Butzi saanut nuoriherra jatkoi silti sitkeästi omaan asiaansa uskoen. Porsche 911-malli esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä syksyllä 1963.Porsche 911 on urheiluautoikoni ja legenda jo eläessään. Lähes 50-vuotias 911 on ollut huippusuosittu ja Porschen kaupallinen selkäranka jo pitkään.
Klassikoksi syntynyt takamoottorinen sportti on kokenut vuosien saatossa jo kuusi merkittävämpää sukupolviuudistusta, mutta peruslinjoista ei edes autoja tuntematon voi erehtyä. Sen akseliväli on edeltäjäänsä pidempi, raideleveys suurempi ja nykyisin vesijäähdytteinen, 3,8-litrainen bokserimoottori on uusi. Uudessa Carrera S-mallissa tämä Porschen taidonnäyte tahkoaa takapyörille tasan 400 hevosvoimaa.
Urheiluautoissa ei aina tapaa parasta viihtyvyyttä, mutta 911:n ohjaamossa on kaikki erinomaisesti paikallaan. Valitsimme koeajoon 7-portaisella PDK-kaksikytkinvaihteistolla varustetun version, onhan Porsche vaihteistotyypin pioneereja. PDK toimii kuin unelma, eikä kytkinpoljinta todellakaan kaipaa, sillä vaihteita voi vaihtaa myös manuaalisesti, silmänräpäyksessä sormenpäillä.
Takavetoisena ja -moottorisena 911:ä on usein luonnehdittu vaativaksi ajettavaksi ronskissa vauhdissa. Todellisuudessa tämä väite osoittautuu lähinnä Esson baarin puheiksi. Viimeisin 911 ei ole lainkaan vikuri, vaan auto käyttäytyy sitä vakaammin mitä vauhdikkaammin maisemat vaihtuvat. Ja ne totisesti vaihtuvat: valitsemalla keskikonsolista Sport Plus -ajomoodin 911:n kiivas bokseri kajauttaa ilmoille metallisen ärjynnän, samalla kun raivoava hevosvoimalauma kiskoo auton paikaltaan 4,1 sekunnissa satasen vauhtiin ja 302 km/t huippunopeuteen!
911:ssä on sanalla sanoen herkullinen ohjaustuntuma: tarkka ja luonnollinen, joka ei osoita hermostuneisuutta edes lähellä huippunopeutta. Auton jousitus on tietenkin kova, ja etenkin kaupunkinopeuksissa pienetkin töyssyt tuntuvat sisälle asti. Mutta vauhdin kasvaessa Porschen luoma tarkoituksenmukaisuus osoittaa pätevyytensä. 911:ssä on todellakin sama, onko vauhtia 120 vai 250 km/t - kuljettaja tietää voivansa luottaa sen mekaanisen ja aerodynaamisen pidon tasapainoiseen yhdistelmään. Vuosikymmenten aikana autosta on hioutunut esiin hyvin kirkas ydin.
911:n luoja, Butzi siirtyi ajasta ikuisuuteen huhtikuun alussa 76-vuotiaana. Porsche 911 jatkaa miehen luoman menestystarinan matkaa yhä taiturillisempana.
Kommentit
Fakta
Porsche 911 Carrera S PDK
Mikä: Porschen urheiluautoikonin uusin sukupolvi.
Mitat: Pituus 4,49 m, leveys 1,81 m, korkeus 1,30 m, akseliväli 2,45 m, tavaratila 135 l. Omamassa: 1 490 kg.
Moottori: 3,8 litran bokseri, teho 400 hv (7400 rpm), vääntö 440 Nm (5600 rpm). 7-portainen PDK-kaksikytkinvaihteisto, takaveto.
Kiihtyvyys: 4,1 s.
Huippunopeus: 302 km/t.
Kulutus: 12,2/6,7/8,7 l.
CO2-päästöt: 205 g/km.
Hinta: 169 121 euroa.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
2.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
3.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
4.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
5.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
6.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
7.
-
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi" 07:23
8.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
9.
-
Kärsitkö ummetuksesta? Tämä asento saattaa auttaa 08:11
10.
-
Mellakointi levisi Ruotsissa - nyt autoja paloi Tukholman ulkopuolella 08:28
11.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
12.
-
Pesislegenda lataa: "Pelaajia ja joukkueita suorastaan yllytettiin järjestämään sopupelejä" 06:00
13.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
14.
-
IFK:lla raskas päivä: myös 19-vuotias pakkilupaus sai NHL-sopimuksen 24.5. 23:30
15.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
16.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
17.
-
Vanha Apple-tietokone voi tänään olla puolen miljoonan arvoinen 08:08
18.
-
Omakotiliitto: Epäoikeudenmukaista! "Kotimaisella sähköllä lämmittäviä pientaloja rangaistaan" 08:53
19.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
20.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
1.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
2.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
3.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
4.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
5.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
6.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
7.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 24.5. 11:46
8.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 24.5. 13:34
9.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 24.5. 10:26
10.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
11.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
12.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 24.5. 10:01
13.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 24.5. 9:34
14.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 24.5. 9:09
15.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 24.5. 12:22
16.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
17.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
18.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
19.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin
Jeep Grand Cherokee otti askeleen parempaan suuntaan - tässä syy!
Jatkuuko Fiskerin elämä sittenkin? - Valoa näyttäisi olevan tunnelin päässä
Tämä tykki nähdään sittenkin Euroopassa, mutta kenen toimesta?
Suomessa on puoli miljoonaa haamuautoa
Dubain poliisin superautosta nousi erikoinen kohu!
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua"
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä!
Ilouutisia isoista katumaastureista pitäville - Audi tekee Range Roverit!
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan?
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video
Tietöitä aiempia kesiä vähemmän
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?"
Kotisohvalta Le Mans -kuskiksi? - mahdollista myös suomalaisille
Automatkalle Eurooppaan? - Tarkista missä tankkaat, rajan takana voi olla yllätys!
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja!
MT: Ajokortti on halventumassa reippaasti! Kannattaako ajaminen siirtää syksyyn?




