Uusi Bemari Suomesta suoraan tuhottavaksi

Julkaistu: 14.5.2012 18:00

Autoala ei tunne armoa: proto-Bemari "paalataan" romuksi.

Uuden 3-sarjan BMW:n farkkuversio pyörähtää Suomessa parhaillaan näytillä. Auto on kuitenkin prototyyppi lopullisesta tuotantoversiosta ja sen kuvaaminen Helsingissä maanantaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa oli kielletty.

- Melkoisen työn olemme saaneet tehdä, että auto saatiin Suomen kokoiselle markkina-alueelle, kertoo markkinointipäällikkö Roope Lahti BMW:ltä.

Auton lopullinen kohtalo on toista viikkoa kestävän Suomen-kiertueen jälkeen kuitenkin tyly: meillä nähty tummansininen 330d Touring päätyy suoraan tehtaalle tuhottavaksi! Käytäntö on yleinen, kun tehdas laskee esisarjatuotannon autoja esille. Vaikka Suomessa oleva auto on täysin ajokuntoinen, se ei kuitenkaan vastaa kaikilta osin tehtaan laatuvaatimuksia. ”Paalaamisella” halutaan varmistaa, ettei liikenteeseen jää brändin arvoa heikentäviä maanantaikappaleita.

Kyseisen yksilö piipahtaa myös muutamilla jälleenmyyjillä
pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Auton toimitus tapahtuu kuitenkin suljetussa rekassa. Myös liikkeissä autoa esitellään vain valikoidusti.

- Näytämme autoa Suomessa heille, jotka ovat jo tehneet varauksen siitä, Lahti kertoo.

Virallisesti uusi 3-sarjan Touring lanseerataan markkinoille syksyllä.

Tämä oli toinen kerta, kun BMW:n Suomen organisaatio onnistui haalimaan esisarjatuotantoyksilön Suomeen näytille. Viime kesänä uusi 1-sarjalainen piipahti meillä pikavisiitillä.

Lue lisää uudesta 3-sarjan BMW:n farkkuversiosta tästä 

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat