Ysivitosen hinnassa pieni käänne

Julkaistu: 24.5.2012 17:00

Bensiinimarkkinat ovat olleet kireämmällä kuin ennen finanssikriisin puhkeamista 2008.

Bensiinin litrahinta laski toukokuussa hieman edelliskuun ennätyksellisen korkeasta hinnasta. Litra 95-oktaanista bensiiniä maksoi Öljyalan keskusliiton hintaseurannan mukaan toukokuun puolivälissä 1,67 euroa.

Bensiinilitra maksoi huhtikuun puolivälissä keskimäärin 1,72 euroa eli enemmän kuin kertakaan aiemmin. Dieselpolttoaineen litrahinta laski toukokuussa 1,54 euroon, kun se kalleimmillaan maaliskuussa maksoi 1,58 euroa.

Hinnanlasku johtuu raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan alentumisesta, kertoi Öljyalan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä.

Pohjanmeren Brent-laadun hinta laski kuukauden aikana kymmenisen dollaria tynnyriltä. Brentin noteeraus oli toukokuun puolivälissä noin 110 dollaria tynnyriltä.

Hinnanlaskun tärkeimpiä syitä ovat Vänskän mukaan heikot talousnäkymät ja kasvaneet toiveet välttää sotilaallinen konflikti Iranin ydinohjelman takia.

Iran on neuvotellut ydinohjelman keskeyttämisestä suurvaltojen edustajien kanssa, ja viime päivinä neuvotteluissa on ennakoitu jopa läpimurtoa.

Brent nyt 106 dollarissa



Raakaöljyn hinnan lasku on jatkunut viime päiviin. Torstaina öljyn hinta oli hienoisessa nousussa. Se johtui markkinakommenttien mukaan Iranin neuvottelujen jumiutumisesta. Brentin seuraavan kuukauden toimituksilla käytiin öljymarkkinoilla kauppaa 106–107 dollarin tynnyrihinnalla.

Kalleimmillaan helmi-maaliskuussa Brentin hinta liikkui keskimäärin yli 125 dollarissa tynnyriltä.

Polttonesteiden vähittäishintojen lasku Suomessa on jäänyt suhteellisen pieneksi raakaöljyn markkinahinnan laskuun verrattuna valuuttakurssimuutosten takia. Öljy hinnoitellaan Yhdysvaltain dollareissa, ja euron kurssi dollaria vastaan on laskenut velkakriisin takia.

Eurolla käytiin torstaina iltapäivällä valuuttamarkkinoilla kauppaa dollaria vastaan hieman alle 1,26 dollarilla. Raakaöljyn korkeimpien hintanoteerausten aikana euron kurssi oli yli 1,34 dollarissa.

Bensiinimarkkinat ovat olleet kireämmällä kuin ennen finanssikriisin puhkeamista 2008.

Bensiinin maailmanmarkkinahinta nousi helmikuussa keskimäärin 1143 dollariin tonnilta eli uuteen kuukausiennätykseen. Toukokuun puolivälissä noteeraus laski 995 dollariin.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat