Bensiini ja diesel ovat tänä kesänä yllättäen halventuneet

Julkaistu: 25.6.2012 9:28, päivitetty: 25.6.2012 10:21

Bensiini ja diesel ovat totutusti kallistuneet kesäkaudeksi. Nyt niin ei käy, sillä bensiinin maailmanmarkkinahinta on laskenut kesän autoilukauden alkamisesta huolimatta.

Polttoaineiden hintaan vaikuttaa Suomessakin ensisijaisesti raakaöljyn hinta. Tänä vuonna hieman yllättäenkin on raakaöljyn hinta laskenut viimeisen kuukauden aikana. Brent-laadun hinta on tippunut maaliskuun alusta yli 30 dollaria barrelilta ja oli kesäkuun puolivälissä noin 95 dollaria barrelilta. Toisaalta euron kurssi suhteessa dollariin on pysynyt alhaalla, mikä on hidastanut kotimaan kuluttajahintojen alenemista. Mikäli euro lähiaikoina vahvistuu dollariin verrattuna, pitäisi polttoaineiden kuluttajahintojen laskea edelleen kesän kuluessa.

Heikkojen talousnäkymien lisäksi raakaöljyn hinnan laskuun on vaikuttanut se, että sotilaallinen konflikti Iranin ydinohjelmaan liittyen on alkanut näyttää epätodennäköiseltä. Myös Libyan raakaöljyn tuotanto on palautunut lähes täysin kansannousua edeltäneelle tasolle. EU:n Espanjalle lupaama hätälaina ei näytä vaikuttaneen oleellisesti raakaöljyn hintaan.

Halvimmillaan 95E10-bensiini maksoi 24.6. Suomessa 1,495 euroa litralta (Neste, Asikkala), 98E-bensiini 1,578 euroa litralta ja diesel 1,388 euroa litralta (ABC Akaa).

Lähde: Öljyalan keskusliitto, polttoaine.net

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat