Totuus nelivedosta: Mitsubishin linjaus taipui kulutuksen vähentämiseksi.

Julkaistu: 8.7.2012 21:40, päivitetty: 9.7.2012 11:34

Mitsubishin perustaja Yataro Iwasaki syntyi samurai-sukujuurista. Ehkäpä juuri siksi merkin lähestymistapa autojen suunnitteluun ja valmistamiseen on usein ollut rohkean kumartelematon?

142 vuotta sitten Iwasaki päätti perustaa kolmesta höyrylaivasta muodostuvan laivayhtiön. Yataro-san oli aikansa etevä bisnesmies, joka oli valmis tekemään poikkeuksellisiakin päätöksiä jotta asiat sujuivat hänen ajattelemallaan tavalla. Tänä vuonna uusi, kolmannen sukupolven Mitsubishi Outlander ottaa myös rohkeita askelia, joilla nelivedostaan tuttu merkki hakee uutta suuntaa.

Ulkoisesti Outlanderin uudistukset eivät ole erityisen maata järisyttäviä, mutta pinnan alla on paljon muutoksia piilossa. Kumma kyllä, nykytrendin vastaisesti uusi Outlander ei ole edeltäjäänsä suurempi ulkomitoiltaan. Sen sijaan korin muotoja on pyöristelty kulmista ja aerodynamiikkaa paranneltu muutenkin, jotta ilmanvastuksen osuus kulutuksen vähentämisessä kyettiin hyödyntämään. Korkean auton ilmanvastuskerroin on nyt kohtuullinen 0,33. Voimanlähteitä on viritelty taloudellisemmiksi, sisätiloja käytännöllisemmiksi ja sekä vaihteisto- että nelivetoratkaisut mietitty uudelleen. Lisäksi auto on edeltäjäänsä reilusti kevyempi, versiosta riippuen pudotusta on tullut jopa lähes 10 prosenttia.

Neliveto vain tarpeen vaatiessa

Moottoreiksi uuteen Outlanderiin voi valita joko täysin uuden, 2-litraisen bensiini- tai 2,2-litraisen uudistetun dieselmoottorin. Hivenen työjuhtamaiseen olemukseen näistä paremmin istuvana otimme ensitestiin dieselin. Perinteisen 6-portaisen automaatin kaverina dieselin ilmoitettu yhdistelmäkulutus asettuu kuuden litran tuntumaan. Tässä seitsenpaikkaisten nelivetoisten kokoluokassa se ei ole paljon. Outlanderin nelivedon muuttuminen nykyisin vain tarpeen mukaan kaikilla pyörillä vetäväksi lienee vaikuttanut asiaan merkittävimmin.

Outlanderissa on ison auton tuntua, ja laatuvaikutelma täyttää normaalit perustarpeet ilman erityistä hienostelua. Pienellä kuormalla ja kovilla alustoilla perusajossa auton jousitus on hieman pintakova. Tiukemmassa mutka-ajossa korkeahkon auton kori kallistelee hieman, ja sähköisesti tehostetun ohjauksen pienet puutteet tulevat esiin. Sen usein kommentoidun ohjauksen keskialueen tuntuma ei ole Outlanderin parasta antia, mutta eihän auton perusluonne sellaista lähtökohtaisesti edellytäkään.
2,2-litrainen dieselmoottori jaksaa kuitenkin kiskoa isohkoa maasturia varsin mallikkaasti. Mitsubishi kertoo ajomeluun kiinnitetyn erityishuomiota ja renkailta kantautuvan äänimaailman luonne onkin suhteellisen sivistynyt, mutta varsinkin kiihdytyksissä dieselnakua ei voi olla kuulematta sisälle.

Jouluksi Suomeen

Suomeen uusi Outlander saadaan loppuvuodesta. Mallit ovat käytännössä vuoden 2013 malleja, eikä niiden hintatietoja ole vielä vahvistettu. Suuria muutoksia nykyhintoihin ei kuitenkaan liene luvassa, koska alentuneet päästöt keventävät verotaakkaa. Myöhemmin ensi vuonna luvassa on myös todellinen suunnanmuutos, kun Mitsubishi tuo Outlanderista markkinoille ladattavan nelivetoisen hybridin, jonka yhteistoimintasäde on yli 800 kilometriä ja CO2-päästöt noin 50 grammaa / km. Se on rohkea veto, josta myös Yataro-san olisi ylpeä.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Fakta

Mitsubishi Outlander 2.2 DiD 6AT 4WD Instyle Navi

Mikä: Mitsubishin 7-paikkainen maasturi. Mitat: Pituus 4,66 m, leveys 1,80 m, korkeus 1,68 m, akseliväli 2,67 m, tavaratila 591 -1022 l. Omamassa: 1590 kg. Moottori: 2,2 litran turboahdettu diesel, teho 150 hv (3500 rpm), vääntö 360 Nm (1500-2750 rpm). 6-portainen automaattivaihteisto, mukautuva neliveto. Kiihtyvyys: 11,2 s. Huippunopeus: 190 km/t. Kulutus: 7,3/5,4/6,1 l. CO2-päästöt: 159 g/km. Hinta: vahvistamatta.

Tuoreimmat