SS: Turvallisessa nykyautossa piilee yllättävä kolariansa

Julkaistu: 9.7.2012 11:30

Uhrien irrottaminen kolariautojen sisältä on vaikeutunut samalla, kun uusien autojen rakenteita on tehty entistä turvallisemmiksi kuljettajille ja matkustajille.

Asiasta kertoo Savon Sanomat.

Kaikkiaan kyse on isosta muutoksesta liikenneonnettomuuksissa ja niiden pelastustöissä.

Koska vanhat sahat ja leikkurit eivät enää pysty nykyautojen ultralujiin teräksiin, pelastuslaitokset ovat joutuneet uusimaan työkalujaan.

- Kolarissa ollut auto joudetaan purkamaan, jos uhri on jäänyt auton alle puristuksiin, kertoo Savon Sanomien haastattelema vs. palomestari Kari Antikainen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta.

- Vaikka potilas ei ole puristuksissa, etenkin auton katto ja ovi voidaan joutua irrottamaan, jos potilas on saatava autosta ulos tämän selkärangan suuntaisesti.

Ajoneuvoja myös varustellaan yhä uusilla turvavarusteilla.

Niiden väärä laukeaminen voi olla vaaraksi pelastajille ja autettaville.

Palomiehet tarvitsevat myös lisäoppia, kun esimerkiksi autojen akkujen paikkoja on vaihdettu.

Oman lisänsä soppaan tuovat myös hybridi- ja sähköautot.

Ongelman ratkaisemiseksi on tehty muutosesitys, jonka mukaan autoihin tulisi pakolliseksi pelastuskortti eli kuvalappu, jossa kerrotaan, mitkä auton palkeista ovat leikattavia ja mistä löytyvät turvatyynyjen panokset, auton akku ja polttoainesäiliö.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat