Pyhimys-Volvon mittarissa 4,8 miljoonaa kilometriä!

Julkaistu: 9.7.2012 12:30

Se on laatu mikä kestää.

Yhdysvaltalaisen Irvin Gordonin vuoden 1966 Volvo P1800S on todella laatuyksilö. Isännän silmäterän mittarilukema lähestyy uskomatonta kolmea miljoonaa mailia (n. 4,8 miljoonaa km).

Gordon osti auton uutena kesäkuussa vuonna 1966.

- Ajoin sillä ensimmäisenä viikonloppuna 1 500 mailia. Olen vieläkin ratin takana ja tien päällä, ja se on edelleen luotettava, Gordon kehuu ajopeliään.

Automatkailu on Gordonin intohimo. Nyt jo eläkkeellä oleva opettaja kertoo ajavansa vuosittain 85 – 100 000 mailia vuodessa. Lukuunottamatta Havaijia ja Alaskaa hän on käynyt Volvollansa kaikissa Yhdysvaltojen osavaltioissa vähintään kerran. Euroopan kiertueellekin hän otti mukaan oman Volvon. Luotettava malinnielijä on päässyt Guinnessin ennätystenkirjaan kolme kertaa. 46-vuoden ystävyyden jälkeen hän edelleen nauttii ajamisesta rakkaalla kaksiovisellaan.

- En vain voi olla yksi näistä kaistapäisistä kuljettajista. Tykkään pitää taukoja. Ajan sadasta kahteen sataan mailiin ja pidän tauon, otan kupin kahvia ja teen kävelylenkin. Hyppään takaisin autoon ja ajan taas vähän, Gordon kertoo ajotavoistaan.

Gordon kertoo autonsa olevan loistokunnossa, eikä tämä ole jättänyt häntä koskaan tienpäälle. Konepellin alla hurisee alkuperäinen moottori ja lähes kaikki muukin on alkuperäistä.

Huh-huh, kyllä siinä on saanut istua ratin takana eräänkin tovin ennen kuin Gordonin kertomat mailit ovat tulleet kasaan.

Volvo P1800 tunnetaan paremmin Pyhimys-Volvona, nimensä auto sai Pyhymys-sarjasta jossa Roger Mooren näyttelemä Simon Templar ajoi kyseistä Volvoa.
Lue lisää aiheesta: Volvo

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat