Škoda esittelee kansainväliselle lehdistölle ensi viikolla Rapid–uutuusmallin, jolla on merkittävä rooli yhtiön kasvustrategiassa. Ilta-Sanomat on mukana Bratislavan esittelyssä, ja esimakua autosta saamme jo nyt.
Škoda Rapid täydentää merkin nykyistä mallistoa, asettuen kooltaan Fabian ja Octavian välille. Rapid sijoittuu suosittuun keskikokoisten perheautojen luokkaan, joka kattaa tällä hetkellä yli kolmanneksen maailman automarkkinoista.Rapid esittelee Škodan uutta muotoilua
Rapid on ensimmäinen Škoda-malli, joka esittelee automerkin uutta muotoilukieltä kokonaisuudessaan. Auton muotoilu on tehtaan mukaan selkeää, huoliteltua ja raikasta. Tästä voidaan päätellä, että merkin muodot saattavat jatkossa lähestyä entisestään Audin linjoja.
Rapid pyrkii vaikuttamaan tilavuudellaan, ilmeikkäällä muotoilullaan sekä poikkeavalla laatu-arvosuhteellaan. Keulassa näkyy uutta Škodan muotoilukieltä: uusi logo on asetettu keskelle konepellin etureunaan ja etumaskin pystysäleikköä reunustaa kromilista. Auton valot muodostavat neliapilatyyppisen kuvion auton keulaan.
- Škoda Rapid on oikea auto tähän hetkeen, sanoo Škodan pääjohtaja Winfried Vahland.
Pienempi kuin Octavia, isompi kuin Fabia
Kompakteista ulkomitoistaan (pituus 4,48 m, leveys 1,71 m) huolimatta Škoda-malliston uusin tulokas tarjoaa tilat viidelle henkilölle matkatavaroineen. Autossa on kattava turvavarustelu ja näppäriä ratkaisuja Škodalle tyypilliseen tapaan. Voimanlähteeksi on valittavissa viisi bensiini- ja kaksi dieselmoottoria.
Škodan uusin luomus esitellään yleisölle ensi kertaa Pariisin Autonäyttelyssä syyskuun lopulla 2012. Ensimmäiset tunnelmat autosta tien päällä voit lukea Ilta-Sanomien Autot-osiosta perjantaina 27.7.2012.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
1.
-
Krista Siegfrids: "On oikea euforia!" 00:31
2.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
3.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
4.
-
Viisufinaalin kuumimmat naislaulajat - äänestä omaa suosikkiasi! 18.5. 16:11
5.
-
Iskeekö Kristan Ding Dong? Euroviisujen finaali alkaa - osallistu IS:n livechatissa 18.5. 21:32
6.
-
Näihin asioihin Leijonat kaatui välierässä 18.5. 18:21
7.
-
"Kolme jäähyä neljästä pitää tappaa, vaikka olisi p*rkele kahdeksan Sediniä kentällä" 18.5. 20:09
8.
-
MM-finaalipaikka sai sveitsiläiset herkälle tuulelle 18.5. 23:45
9.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
10.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
11.
-
Zlatan rikkoi oman ennätyksensä 18.5. 23:03
12.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
13.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 18.5. 13:59
14.
-
Sveitsi jääkiekon MM-finaaliin! - Yhdysvallat Leijonien vastustajaksi 18.5. 22:07
15.
-
Ukkonen tuli Helsinkiin, Pekka Sauri twiittasi 18.5. 21:51
16.
-
Sedin kehui Suomea 18.5. 19:36
17.
-
Robin, onko tuo parturin takki? Ruotsin viisuedustajan outo finaalityyli 18.5. 13:15
18.
-
Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla 18.5. 23:03
19.
-
Nämä maat ovat maailman suvaitsemattomimpia 18.5. 13:38
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
2.
-
Pyöräilijän nettivideo aiheutti skandaalin – pappi kärähti puistoseksistä 18.5. 6:30
3.
-
Kristaa kehutaan Briteissä: "Nokkela veto" 18.5. 11:37
4.
-
Ruotsalaisten lätkäuho jatkuu: "Olemme parempia, viisaampia ja suurempia" 18.5. 9:18
5.
-
Presidentti palkitsi Oriveden sankariopettajan hengenpelastusmitalilla: "Iso kunnia" 18.5. 6:30
6.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
7.
-
Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereella 18.5. 14:25
8.
-
Suomi–Ruotsi-peliin saa vieläkin lippuja – ja millä hinnalla! 17.5. 22:23
9.
-
Leijonille karmea pettymys välierässä - IS seurasi paikan päällä 18.5. 18:35
10.
-
Pitkämäki täräytti hurjan kaaren ja voitti! 18.5. 17:55
11.
-
Sähköä ilmassa! Ukkoset jo Tallinnassa - kohta Etelä-Suomessa 18.5. 19:58
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
14.
-
WSJ: Pohjois-Korea on laukaisuut kolme ohjusta 18.5. 15:05
15.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 18.5. 13:59
16.
-
Urpilainen Ykkösaamussa: Tämän takia Tuomioja sai pitää paikkansa 18.5. 11:39
17.
-
4-vuotiasta nukutettiin painopeitteellä päiväkodissa 17.5. 16:24
18.
-
Viisufinaalin kuumimmat naislaulajat - äänestä omaa suosikkiasi! 18.5. 16:11
19.
-
Granlund ja Koskiranta vaihtavat paikkaa 18.5. 10:45
20.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
6.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
7.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
8.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
15.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Poliisiautossa 426 hevosvoimaa – vaikeuksia vastata kaahaajien vauhtiin
Ennakkotunnelmat tämän päivän Air & Motor Show live –tapahtumasta – katso kuvat!
Kännykkään autossa puhuminen jo vanha juttu – nyt tulevat autoläppärit!
Miksi autoa ei kannata sammuttaa kevätpesussa? Pahimmillaan rikot vanteesi!
Ritari Ässä -tähti ensi maanantaina Suomeen!
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa!
Yllätysratsia: Mitä tapahtuu bensan hinnalle Suomessa?
SS: Kaikki Suomen suojatiet muutetaan uusien määräysten mukaiseksi
Hymy: Keravalla ennätyksellinen kerjäläisleiri - "Jaguareja, Bemareita, Mersuja"
Ministeri Kyllönen haluaa kokeilla uusia liikenneideoita "Mahdollisuus epäonnistumiseen"
Volkswagen avaa luksusmyymälän diktaattorivaltiossa!
Tässä on Mercedes-Benzin nelivetoinen helmi!
Mikä tyypillinen katsastusvika on kallein? Auto Bild Suomi selvitti
Schumin Ferraria myydään Tampereella - katso kuvat!
Katumaasturitko kuolemassa? Ehei, ainakaan Volkswagenin mielestä!




