Arvostettu saksalaislehti on eri mieltä ruotsalaislehden kanssa Jeep Grand Cherokeen käyttäytymisestä hirviväistökokeessa.
Saksalaislehden mukaan Jeep Grand Cherokee ei yksikertaisesti kaadu hirviväistökokeessa. Lehti testasi Grand Cherokeeta myös suuremmilla nopeuksilla eikä minkäänlaista vaaratilannetta tullut.
IS kertoi aiemmin, että Jeep Grand Cherokee meinasi kaatua Teknikens Världin hirvenväistökokeessa. Auton valmistaja Chrysler tyrmäsi väitteet ja totesi, että auto oli testissä ylikuormattu.
Ruotsissa on ilmeisesti jonkunlaista epäselvyyttä Jeep Grand Cherokeen painosta. Teknikens Världin mukaan Jeep on ilmoittanut Ruotsin katsastusviranomaisille auton omaksi painoksi eri kilomäärän kun mitä auton todellisuudessa on. Kun autoon laitetaan painoksi vielä sen maksimikantavuus, voi käydä niin, että auton kuormakyky ylittyy, jolloin sen käyttäytymien ääritilanteissa myös muuttuu, mahdollisesti myös hengenvaaralliseksi.
Suomessa Jeepia maahantuo Aro-yhtymä. Yhtiön toimitusjohtaja Sami Pöllänen uskoo, että tässäkin tapauksessa voi olla mahdollista, että auton ratkaiseva asia voi olla nimenomaan auton massaan liittyvät epäselvyydet.
Pölläsen mukaan auton oma massa on se, mikä sen tyyppihyväksynnässä ilmoitetaan ja sitä ei miksikään muuteta ja se painetaan rekisteriotteeseen. Siihen ei vaikuta edes eri varustetasot ja niiden mukanaan tuoma mahdollinen lisäpaino.
Pöllänen miettiikin, että jos varustellaan esimerkiksi muuttamalla renkaita ja vanteita, siihen asennetaan vetokoukku, lapsille kiinteät dvd-soittimet näyttöineen taakse, maastoautohin järeämpää pohjapanssaria ja vaikka mitä, äkkiä auton paino nouseekin sata kiloa tai enemmänkin.
Kun päälle kuormataan vielä auton maksimikantavuus, ollaankin helposti 100 kiloa yli sallitun, jolloin minkä tahansa auton suorituskyky voikin olla koetuksella.
Pöllänen kertoi eilen IS:lle, että hän ei tiedä asiasta sen enempää, kun mitä päämiehensä on asiasta julkisuuteen tiedottanut, mutta odottaa mielenkiinnolla lisätietoa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 15:33
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
3.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
4.
-
Yle: Ruotsin mellakoiden toinen pääepäilty on suomalainen 16:32
5.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 15:19
6.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 13:07
7.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 14:36
8.
-
Kuski pelastui täpärästi - kuorma-autoa ammuttiin moottoritiellä Kemissä 15:18
9.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 13:14
10.
-
Evira varoittaa: Myrkkysiemeniä ehkä myös Valion kasviksissa 16:13
11.
-
SM-liigan kova päätös: Jonne Virtanen on IFK:n pelaaja 14:25
12.
-
Onko hän Suomen vahvin urheilija? 16:29
13.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 14:45
14.
-
Nuori nainen katosi Ruotsissa - pää ja ruumiinosia löytyi metsästä 15:02
15.
-
Gumball-kuskien Suomi-kaahaus tallentui videolle – katso 13:53
16.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 12:30
17.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
18.
-
Räikkösen tallikaveri mokasi Monacossa 15:47
19.
-
Isä kuulustelee taaperoaan - kumpi on suosikkisi: äiti vai isi? Katso video! 14:55
20.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
1.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
2.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
3.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
4.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
5.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
6.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 13:07
7.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
8.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
9.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
10.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
11.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
12.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
15.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 14:45
16.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 10:16
17.
-
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli 22.5. 16:19
18.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
19.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 22.5. 18:55
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
9.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
10.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
11.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
12.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Suomessa on puoli miljoonaa haamuautoa
Dubain poliisin superautosta nousi erikoinen kohu!
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua"
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä!
Ilouutisia isoista katumaastureista pitäville - Audi tekee Range Roverit!
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan?
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video
Tietöitä aiempia kesiä vähemmän
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?"
Kotisohvalta Le Mans -kuskiksi? - mahdollista myös suomalaisille
Automatkalle Eurooppaan? - Tarkista missä tankkaat, rajan takana voi olla yllätys!
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja!
MT: Ajokortti on halventumassa reippaasti! Kannattaako ajaminen siirtää syksyyn?
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja"
Nyt puhuu Gumball 3000:n järjestäjä: Sopimus ei salli hurjastelua
Näitkö letkan? Nämä eksoottiset superautot voit bongata nyt matkalla Helsingistä Vaalimaalle
Näin BMW 5-sarja uudistuu - malliin tulee muutamia merkittäviä vakiovarusteita




