Neljä autoa, matkakohteena Koli ja takaisin Helsinkiin. IS ja Auto Bild Suomi ottivat autoista mittaa lähes tuhannen kilometrin kulutuslenkillä.
Neljän auton nokat suuntautuivat pääkaupunkiseudulta kohti Pohjois-Karjalaa ja siellä komeat maisemat Pieliselle omaavaa vaaraa, Kolia.
Tehtävänä oli saattaa jokainen auto perille ja takaisin Helsinkiin mahdollisimman pienellä polttoaineenkulutuksella. Vaikka Ilta-Sanomien ja Auto Bild Suomen Green Touriin osallistuneiden autojen joukko oli varsin kirjava, yhteistä kaikille autoille oli se, että jokaisen valmistaja lupaa omalle tuotteelleen vain runsaan neljän litran yhdistetyn polttoaineenkulutuksen.
Odotukset olivat siis korkealla. Selvää oli, että kaupunkiajoon suunniteltu Honda menee pienellä kulutuksella silloin, kun nopeus ei nouse paljoa alle 80 km/t. Sähkömoottoriavusteinen Honda on kirjaimellisestikin kevyt-hybridi, sillä painoakaan autolla on tuskin yli 1200 kilon.
Mutta entä laajan otsapinta-alan omaava seitsenpaikkainen Opel Zafira - siitä oli vaikea uskoa, että pienellä menisi. Testiryhmän ajatuksissa oli ottaa ensi ekotestiin 99 gramman hiilidioksidipäästöt omaava Opel Astra. Maahantuoja oli kuitenkin sinnikäs tarjoamaan Zafiraa, joten luovuimme väittelystä.
Volvon tuttu ja turvallinen perhefarmari oli varustettu 1,6-litraisella dieselillä. Manuaalivaihteisen D2-moottorin kulutus on osoittautunut pieneksi, mutta millaista taloudellinen matkanteko olisi automaattivaihteiston tavoin toimivalla kaksoiskytkinvaihteistolla?
Joukon pienin, Volkswagen Up on suunniteltu kaupunkiin ja siihen kohdistuivatkin suurimmat ennakkoluulot. Kuinka pienellä kaupunkikulkineella ylipäätään jaksaa ajaa lähes tuhannen kilometrin siivun?
Neljä autoa vaati tietysti neljä kuljettajaa: Auto Bild Suomen toimituspäällikkö Juha Koski, toimittaja Jani Kiviranta, valokuvaaja
Toni Lindström sekä allekirjoittanut Ilta-Sanomien edustaja valmistautuivat lähtöön Helsingissä Etelä-Haagassa olevalla huoltoasemalla, jossa autot tankattiin.
Vaikka jokaisen auton tankki oli jo edellisenä iltana tankattu täyteen, polttoainetta lirutettiin vielä jokaisen auton tankkiin, jotta polttoainesäiliöt olisivat aivan piripinnassa. Autojen polttoainetankit on tarkoituksella muotoiltu niin, että tankatessa niihin jää aina ilmataskuja paisuntavaraksi.
Nyt tuo paisuntavara otettiin tankeista pois, polttoainesäiliöihin lirutettiin menovettä, autoja heiluteltiin, jotta ilma tulisi pois ja taas uutta menovettä tankkiin. Kun sama toimenpide toistettiin tankatessa sekä Kolilla, että maalissa Helsingissä, polttoaineenkulutus saataisi mitattua mahdollisimman tarkkaan.
Ja jotta kuljettajista johtuvat erot saataisi eliminoitua, jokainen kuski ajaisi jokaista autoa mennen sekä tullen. Ensimmäinen autojen vaihto olisi Heinolassa, toinen Juvalla, kolmas Heinäveden Karviossa ja paluumatkalla päinvastoin. Viimeinen pysähdys ja autojen tankkaus tapahtuisi muutamaa kilometriä ennen Kolin huipulle kiipeämistä.
Myös auton ilmastointilaitteen käyttö matkalla oli kiellettyä.
Pihistelyajo kohti itäistä Suomea oli valmis alkamaan!
Autojen erilaisuus tuli hyvin esille
Auto Bild Suomen ja Ilta-Sanomien Green Tourilla menomatka ajettiin todella pihistellen. Kuljettajien kesken oli sovittu, että yli 90 km/t nopeutta ei ylitetä. Paluumatka ajettiin nopeusajoitusten mukaan, joten moottoritiellä 120 kilometrin tuntinopeus oli sallittua.Menomatkalla nelikon keskinopeudeksi tuli 77 km/t, paluumatkalle 84 km/t. Paluumatkan keskinopeutta laski loppumatkan ruuhkiin juuttuminen sekä lyhyempi siivu moottoritietä. Palatessa takaisin pääkaupunkiseudulle moottoritieltä poistuttiin Keravan kohdalla, sillä eteen tuli totaalinen ruuhka.
Mutta entä kulutus? Opel oli positiivinen yllättäjä jo menomatkasta pienimmällä kulutuksellaan ja paluumatkasta se korjasi melkein koko Green Tourin voiton. Ajettavuudenkin suhteen Opel oli selkeä kuljettajien suosikki, vaikka autossa oli herkkä kaasupoljin. Herkkä poljin toisaalta tarjosi hyvät edellytykset tarkkaan kaasun annosteluun.
Opelin rullaavuus oli ihailtavaa - sillä olikin pidettävä hyvää välimatkaa edellä ajaneeseen, sillä alamäissä Opel saavutti helposti rullaamalla edellä ajavat.
Paluumatkasta Honda oli ainoa, joka saavutti alle neljän litran kulutuksen. Hondasta uskottiin myös, että sen hybriditekniikka yhdistettynä vakionopeudensäätimeen on sen verran kehittynyttä, että sillä ajettiin vakionopeudensäädin päällä Econ-tilassa.
Vakionopeudensäädin pyrki hoitamaan kiihdytykset sähkömoottorin turvin rasittamatta liikaa polttomoottoria. Vakionopeudensäädin myös salli nopeuden hiipumisen ylämäissä - tietysti polttoaineenkulutusta ajatellen.
Volvo puolestaan kärsi selvästi vastaavaan manuaalivaihteiseen versioon verrattuna siitä, että kaksoiskytkinvaihteistolla varustettuna se ei rullannut kovinkaan hyvin. Muutekin Volvon meno oli hieman tahmeaa ja kuljettajia se korpesi - jokainen tiesi dieseliä kuluvan hukkaan.
Volkswagen Up oli nelikon ainoa, jossa ei ollut alhaisen vierinvastuksen renkaita. Ennakkoasenteista huolimatta Volkswagen myös tuntui kelvolta vaihtoehdolta matkustusmukavuudenkin suhteen taittamaan pitkää matkaa. Auton kaupunkipainotteisuus tuli esiin kuitenkin paluumatkan korkeissa nopeuksissa. Up:in välityssuhteet ja voima loppuivat yksinkertaisesti kesken korkeimmissa nopeuksissa ja kulutus nousi jyrkästi moottoritiellä.
IS:n ja Auto Bild Suomen Green Tourin tulokset eivät ole tieteellisesti täysin päteviä, mutta ne antavat erittäin hyvän suunnan siitä, millaisiin kulutuslukemiin kyseisillä autoilla voi päästä. Meno- ja paluumatkan keskinäistä vertailukelpoisuutta heikentää myös matkan tuuliolosuhteet. Menomatkalla tuuli oli välillä voimakkaasti vastainen ja paluumatkalla myötäinen. Lisäksi kuljettajat olivat paluumatkalla jo tottuneet hyvin autoihin.
Ja tässä koko kulutuslenkin lopputulos:
Honda Insight 1.3 Elegance
Menomatka: 4,02 l.Paluumatka: 3,98 l.
Koko matkan keskikulutus: 4,00 l.
Koko matkan CO2-päästöt: 94 g/km
Mikä: Hybridiauto.
Mitat: Pituus 4,4 m, leveys 1,7 m, korkeus 1,43 m, akseliväli 2,55 m, tavaratila 408-1017 l. (VDA). Oma massa: 1296 kg.
Moottori: 1,3-litrainen nelisylinterinen bensiinimoottori; teho 88 hv (5800 rpm), vääntö 121 Nm (4500 rpm) sekä sähkömoottori; teho 14 hv. Järjestelmän yhteisteho 98 hv. Muuttuvavälityksinen automaattivaihteisto, etuveto.
Kiihtyvyys: 12,4 s.
Huippunopeus: 182 km/t.
Kulutus (maantie/yhd., valmistajan ilmoitus): 4,2/4,3 l.
CO2-päästöt: 99 g/km.
Hinta: 27690 euroa.
Opel Zafira Tourer 2.0 CDTI Ecoflex Cosmo
Menomatka: 3,97 l.
Paluumatka: 4,09 l.
Koko matkan keskikulutus: 4,03 l.
Koko matkan CO2-päästöt: 105 g/km
Mikä: 7-paikkaiseksi muuntuva perheauto.
Mitat: Pituus 4,66 m, leveys 1,88 m, korkeus 1,69 m, akseliväli 2,76 m, tavaratila 152-1860 l. (VDA). Oma massa: 1701 kg.
Moottori: 2-litrainen diesel; teho 130 hv (4000 rpm), vääntö 300 Nm (1750-2500 rpm). 6-portainen käsivaihteisto, etuveto.
Kiihtyvyys: 9,8 s.
Huippunopeus: 193 km/t.
Kulutus (maantie/yhd., valmistajan ilmoitus): 4,0/4,5 l.
CO2-päästöt: 119 g/km.
Hinta: 33066 euroa.
Volkswagen Up 1.0 55kW Move-Up
Menomatka: 4,07 l.
Paluumatka: 4,64 l.
Koko matkan keskikulutus: 4,35 l.
Koko matkan CO2-päästöt: 102 g/km
Mikä: Pieni neliovinen kaupunkiauto.
Mitat: Pituus 3,54 m, leveys 1,64 m, korkeus 1,49 m, akseliväli 2,42 m, tavaratila 251-951 l. (VDA). Oma massa: 940 kg.
Moottori: 3-sylinterinen, 1-litrainen bensiini; teho 75 hv (6200 rpm), vääntö 95 Nm (3000-4300 rpm). 5-portainen käsivaihteisto, etuveto.
Kiihtyvyys: 13,2 s.
Huippunopeus: 172 km/t.
Kulutus (maantie/yhd., valmistajan ilmoitus): 3,7/4,2 l.
CO2-päästöt: 98 g/km.
Hinta: 14108 euroa.
Volvo V70 D2 Summun aut.
Menomatka: 4,28 l.
Paluumatka: 4,57 l.
Koko matkan keskikulutus: 4,42 l.
Koko matkan CO2-päästöt: 115 g/km
Mikä: Perhefarmariauto.
Mitat: Pituus 4,82 m, leveys 1,86 m, korkeus 1,53 m, akseliväli 2,82 m, tavaratila 575-1600 l. (VDA). Oma massa: 1609 kg.
Moottori: 1,6-litrainen; teho 115 hv (3600 rpm), vääntö 270 Nm (1750-2500 rpm). 6-portainen kaksoiskytkinvaihteisto, etuveto.
Kiihtyvyys: 13,2 s.
Huippunopeus: 180 km/t.
Kulutus (maantie/yhd., valmistajan ilmoitus): 4,2/4,5 l.
CO2-päästöt: 119 g/km.
Hinta: 47106 euroa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
1.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
2.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
3.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
4.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
5.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
6.
-
Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki 19.6. 23:28
7.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
8.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
9.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
10.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
11.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
12.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
13.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 19.6. 20:04
14.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19.6. 19:08
15.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 19.6. 20:17
16.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
17.
-
Sirbiladze uhkasi tuomaria - punainen pelaajakäytävällä! 19.6. 21:45
18.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 19.6. 18:03
19.
-
Tässä on maailman seksikkäimmät miesten hiukset 19.6. 15:39
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
2.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
3.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
5.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
6.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
7.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
8.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
9.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 19.6. 7:30
10.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
11.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 19.6. 10:05
12.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
13.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
16.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
17.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
18.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 19.6. 11:00
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 19.6. 7:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa
Kia Pro Cee´d on laimea coupéksi
Autoilija: Näin säästät satasen vuodessa!
"Viime hetken heittoja ja U-käännöksiä" - Näillä konsteilla autoilijat yrittävät karata poliisilta
Vaarallisia ulkomaalaisia taas liikkeellä: Rahankerjääjät kiilasivat suomalaisauton ojaan
Onko autossasi lasinpyyhkimet? Nelikymppinen nainen keksi ne!
Voiko sokea ajaa autoa? Tässä yllättävä vastaus
Tiesitkö? Poliisi ratsaa juuri nyt yöliikennettä - tässä syy
Hän on tyypillinen ulkomaalainen rattijuoppo - osuus kasvaa koko ajan
Suomi jää nuolemaan näppejään – Gumball-jättisakkoja jää saamatta
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria
Tiesitkö? Maapallon toisella puolella elää puolimetrinen, autoja tuhoava papukaijalaji
Oho: Koko Suomen tieliikennelaki menee yllättäen uusiksi!
Gumball-kaaharille Suomesta jättisakot!
KRP varoittaa "autotalleista kiinnostuneista ulkomaalaisista moniosaajista"
AL: Kohuliikemiehen Mersu vei kaksi invapaikkaa - huima selitys!
Kesävalistusta liikenteeseen: "Kunnioita toisen takapuskuria"
Kuuma ja kostea sää voi lisätä elektroniikkavikoja - Nyt ongelmia vaihteistoissa
Sähköauton akku olikin odotettua parempi? Nissan parantaa takuuta
Peugeot-mainos piikittelee Suomi-suosikkia ennenkuulumattomasti




