Laura

Autot

Valikko

Autot

Hyydyttääkö helle myös vanhat autot Pieksämäellä?

Tulevana viikonloppuna Pieksämäki täyttyy vanhoista harrasteautoista. Yhdeksättä kertaa järjestettävän Big Wheels -tapahtuman odotetaan kokoavan kaupunkiin ennätysmäärän harrasteajoneuvoja.

Vaikka näyttäisi, että ennätyshelteet siihen mennessä väistyvät, lupaavat ennusteet lauantaille edelleen hellelukemia ja auringon paahdetta. Se tarkoittaa, että tapahtumajärjestäjien on varauduttava helteen mukanaan tuomiin haasteisiin.

- Tällaisilla vanhoilla autoilla lämpöongelmat ovat yleisiä. Suurin osa tapahtumaan osallistuvista harrasteajoneuvoista saapuu Pieksämäelle satojen kilometrien päästä ja koneet käyvät varmasti kuumana perille saavuttaessa.

Järjestäjät aikovat tehdä alueelle ainakin yhden vesipisteen, josta autojen jäähdyttäjiin saa täydennettyä kylmää vettä. Myös toimitsijoille ja yleisölle on varattava runsaasti juomavettä.

- Yleensä tapahtumia järjestettäessä pohditaan telttakatoksia vesisateen varalta, mutta nyt on varauduttava vakavasti myös auringolta ja helteeltä suojautumiseen.

Lauantain päätapahtuman päättävä cruising-paraati on harrasteautojen lämpöjen kannalta tapahtuman ongelmallisin hetki. Siinä kierretään autoilla kaupunkia hitaasti madellen ja normaalissakin säässä letka-ajelu on ollut kuuma paikka moottoreille ja joka vuosi muutamia autoja on jäänyt reitin varrelle jäähdyttelemään konepelti pystyssä.

Paraatiajo kestää noin puolesta tunnista tuntiin osanottajien lukumäärästä riippuen. Järjestäjien tarkoituksena on varata reitin varrelle kylmää vettä kanistereissa ja ottaa avuksi myös huoltoauto, jolla lämpöongelmista kärsiviä autokuntia voidaan auttaa.

Hyvää ilmaa lupailevat sääennusteet ovat kiihdyttäneet tapahtuman kysyntää. Etenkin majoitusmahdollisuuksia on kyselty runsaasti viime päivien aikana, sillä Pieksämäen majoituskapasiteetti on rajallinen. Jonkin verran on kaivattu myös vinkkejä seudun muista matkakohteista, joita voisi Big Wheels -reissuun yhdistää.

Lisäksi harrastajaporukat eri puolilla maata puuhaavat yhteislähtöjä Pieksämäelle. Kun lähtee pidempään reissuun vanhalla harrasteautolla on mukavaa että samaa matkaa taittaa useampi harrasteauto - jos yhdelle tulee teknisiä ongelmia, niin apua on lähellä.

Autoharrastajien suurkokoontuminen

Edellisellä kerralla Big Wheels toi Pieksämäelle 600 harrasteajoneuvoa ja jopa 7000 hengen yleisön.

Ohjelmassa on harrasteajoneuvojen kokoontumisajon ohella myös polkuautojen kokoontuminen sekä autopienoismallinäyttely. Harrasteautoskaala vaihtelee kääpiöautoista aina massiivisiin jenkkirekkoihin ja myös moottoripyörät ovat hyvin edustettuina.

Harrastajia saapuu Big Wheelsiin kaikkialta Suomesta ja jopa ulkomailta. Huomattava osa tapahtumaan osallistuvista autokunnista saapuu paikalle useiden satojen kilometrien päästä. Ennakkotietojen mukaan kaukaisimmat omallaharrasteautollaan saapuvat vieraat tulevat Saksasta. Tosin on tapahtumassa aiemmin nähty jopa Australian rekisterikilvillä varustettu auto.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  6. 6

    Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

  7. 7

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  8. 8

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  9. 9

    Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

  10. 10

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  7. 7

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  6. Näytä lisää