Tatu, Daniel, Taneli

Autot

Valikko

Autot

Subaru Impreza 1.5R Sportswagon: Oikeaa talvea odotellessa

Subarun 1,5 litran bensiinimoottori toi nelivedon useamman ulottuville.

Subaru ei pidä hirveää mölyä itsestään. Tehdas on pieni ja itsenäinen ja haluaa pysyä sellaisena. Ja aina kun Subaru julkistaa jotakin uutta, se on jollakin tavalla merkittävää. Esimerkiksi ensi vuosi tuo Subarulle ensimmäisen dieselmoottorin, joka toimii tuttuun tapaan vastaiskutekniikalla.

Viime vuonna Subaru toi markkinoille B9 Tribeca -katumaasturin ja Subaru-perheen pienimpään, Impreza-malliin, tuli pieni 1,5-litrainen bokserimoottori.Imprezan uudessa moottorissa merkittävintä Subarulle oli se, että automerkki laskeutui useamman autonostajan ulottuville. Aiemmin farmarimallisen Imprezan sai hieman alle 30 000 eurolla, nyt hinta jää alle 25 000:n.

Imprezan ei ole ihan markkinoiden edullisin neliveto, mutta joka tapauksessa nyt halvimmasta päästä.

Puolitoistalitraisella moottorilla varustettu Impreza ei ole mikään ruutitynnyri. Se ei ole yhtään sen räjähtävämpi kuin mikään muukaan saman kokoluokan pienellä moottorilla varustettu pieni perheauto.

Mutta kun vauhtiin pääsee, Imprezalla ajaa mielikseen, sillä auto on muiden Subarujen tapaan jämäkkä etenijä. Mutkissa kori ei kallistele, kiitos jäykän alustan ja bokserimoottorin tarjoaman alhaisen painopisteen. Ohjaus on tunnokas, ja vaihdekepin liikkeet melko lyhyet. Auto on helppo käsitellä.

Suurin häiritsevä tekijä Imprezassa on kova sisämelu. Vesi kohisee takalokasuojissa, moottorin äänet kantautuvat ohjaamoon ja renkaista lentävät kivet ropisevat pohjassa. Myös nastarenkaiden nastat tuovat oman lisänsä äänikavalkadiin.

Ison miinuksen Impreza saa farmarikorimallistaan huolimatta myös tavaratilastaan. Se on valitettavan pieni ja matala, vaikka kuormausaukko on hyvän kokoinen.

Takamatkustajienkaan jalkatilat eivät ole ruhtinaalliset. Muuten istuimilla istuu mielikseen ja etuistuimet tarjoavat hyvän tuen joka suuntaan.

Sisätiloiltaan Impreza tarjoaa yksinkertaista, selkeää, mutta samalla hieman vanhahtavaa muotoilua. Tällä hetkellä myynnissä oleva Impreza onkin pian tullut taipaleensa päähän, sillä seuraaja kolkuttelee jo ovia. Seuraavan sukupolven Imprezan pitäisi saapua Suomeen syksyllä.

Valmistaja lupaa Imprezalle yhdistetyksi kulutukseksi 7,9 litraa sadalla kilometrillä. Koeajossa kulutus oli tasan kymmenen litraa. Todellinen yhdistetty kulutus on ehkä lähempänä yhdeksää litraa, jopa alle, sillä koeajossa olleessa Subarussa oli lisävarusteena katolla suksiboksi.

Laatikko lisää kulutusta noin puolen litran verran.Subarua koeajoon haettaessa sen mittariin oli kertynyt kilometrejä kokonaista 25. Myös ensimmäiset tuhannet kilometrit haukkaavat enemmän polttoainetta kuin myöhemmät.

Subaru Impreza 1.5R Sportswagon: Oikeaa talvea odotellessa

Mikä: Subarun pienimoottorisin versio

Mitat: Pituus 4,47 m, leveys 1,7 m, korkeus 1,49 m, akseliväli 2,53 m, tavaratila 356 l.

Moottori: 1,5-litrainen vastaiskumoottori; teho 105 hv, vääntö 142 Nm. 5-portainen käsivaihteisto, alennusvaihteisto.

Kiihtyvyys: 13,7 s.

Huippunopeus: 168 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus/koeajo): 7,9/10,0 l.

Hinta: Perushinta 24 900 euroa, koeajettu auto lisävarustein 27 170 euroa.

KIITÄMME:
+ Ajettavuutta+ Nelivetoa

MOITIMME:
- Sisämelua- Tavaratilan pienuutta- Kiihtyvyyttä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  3. 3

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  4. 4

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  5. 5

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  6. 6

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  7. 7

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  8. 8

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  9. 9

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  10. 10

    Video: Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitshkoa vastaan sai sinetin!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  3. 3

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  4. 4

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  5. 5

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  6. Näytä lisää