Ilmari, Ilmo

Autot

Valikko

Autot

IS:n lukijat: Fiat 500 on Vuoden 2008 paras malli

Te, arvoisat Ilta-Sanomien lukijat olette puhuneet. Ja vielä melko yhteen ääneen.

Kun kysyimme, mikä on mielestänne Vuoden 2008 aikana markkinoille tullut hienoin, mielenkiintoisin, käytännöllisin tai vain muuten paras uutuusautomalli, vastasitte, että Fiat 500. Fiat 500 on Vuoden 2008 uutuusmalli. Ehkä myös odotetusti.

Kun Fiat ilmoitti runsas pari vuotta sitten tuovansa legendaarisen Fiat 500:n uuden mallin markkinoille, kohina auton ympärillä alkoi saman tien. Menestystä autolle oli siis helppo luvata. Jokainen halusi itselleen uuden Fiatin. Mylläkkä auton ympärillä sen kuin vain kasvoi.

Ja nyt, kaiken suitsutuksen ja menestyksen kruunuksi, IS:n lukijat äänestivät Fiat 500-mallin Vuoden 2008 uutuusmalliksi. Fiat ei ollut lukijaäänestyksessä mikään ääniharava, mutta kuitenkin selvä voittaja. Toiseksi tullut auto sai lähes sata ääntä vähemmän.

Vuonna 2008 Fiat 500 pokkasi myös eurooppalaisten autotoimittajien myöntämän Vuoden auto -palkinnon. IS:n Vuoden 2008 uutuusmalli -äänestyksessä Fiat löi myös tämän vuoden Vuoden auto -voittajan, Opel Insignian. Insignia tuli IS:n lukijaäänestyksessä kolmanneksi Volkswagen Passat CC:n kiilatessa hieman yllättäen Fiatin ja Opelin väliin.

Vuoden 2008 uutuusmalli

1. Fiat 500 353 ääntä (8%) 2. Volkswagen Passat CC 257 (6%) 3. Opel Insignia 249 (6%) 4. Mercedes-Benz CLC 247 (6%) 5. Volkswagen Golf 215 (5%) 6. Skoda Superb 211 (5%) 7. Volvo XC60 197 (5%) 8. Ford Fiesta 194 (5%) 9. Nissan GT-R 162 (4%) 10. Volkswagen Scirocco 160 (4%) 11. Mini Clubman 153 (4%) 12. Audi Q5 131 (3%) 13. Citroën C5 127 (3%) 14. Jaguar XF 117 (3%) 15. BMW X6 109 (3%) 16. Honda Accord 108 (3%) 17. Subaru Forester 101 (2%) 18. BMW 7-sarja 92 (2%) 19. Lexus IS-F 88 (2%) 20. Mercedes-Benz GLK 68 (2%) 21. Toyota Land Cruiser V8 67 (2%) 22. Peugeot 308 63 (2%) 23. Corvette C6 57 (1%) 24. BMW 1 Cabrio 51 (1%) 25. Nissan Qashqai +2 51 (1%) 26. Ford Kuga 44 (1%) 27. Renault Laguna Coupe 44 (1%) 28. Lancia Delta 40 (1%) 29. Skoda Fabia Combi 39 (1%) 30. Kia Pro-Ceed 37 (1%) 31. Audi A3 Cabrio 36 (1%) 32. Chrysler Grand Voyager 35 (1%) 33. Mitsubishi Lancer 34 (1%) 34. Citroën Berlingo 32 (1%) 35. Dodge Journey 25 (1%) 36. Seat Ibiza 24 (1%) 37. Jeep Cherokee 23 (1%) 38. Renault Laguna 17 (0%) 39. Suzuki Splash 16 (0%) 40. Lancia Musa 15 (0%) 41. Fiat Croma 15 (0%) 42. Renault Clio Grandtourer 13 (0%) 43. Chevrolet Aveo 13 (0%) 44. Renault Kangoo 11 (0%) 45. Subaru Justy 9 (0%) 46. Renault Koleos 8 (0%) 47. Renault Grand Modus 5 (0%) Yhteensä 4.163 ääntä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  2. 2

    Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

  3. 3

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

  6. 6

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  7. 7

    Perhe rakensi kodikseen lasisen kupolin – uniikki talo kääntää katseet

  8. 8

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  9. 9

    Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

  10. 10

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  4. 4

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  5. 5

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  6. 6

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  7. 7

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  8. 8

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  9. 9

    Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

  10. 10

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  2. 2

    Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

  3. 3

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

  6. Näytä lisää