Airi, Aira

Autot

Valikko

Autot

Volvo S40: Pikku-Volvo - isot elkeet

Uusi Pikku-Volvo yhdistää Volvon ja Fordin parhaat puolet nautinnolliseksi paketiksi.

Mielikuva Volvosta liittyy useimmiten takapuskurissa huohottavaan panssaroituun miehistönkuljetusvaunuun, joka loskaisella maantiellä porhaltaa ohi vastaantulijoista piittaamatta sulkuviivan yli ja rätkäyttää vielä kurat tuulilasiin kuittaukseksi.

Mielikuva ei tee oikeutta nyky-Volvoille tai niiden kuskeille, mutta se istuu pikkuautoilijoiden keskuudessa tiukassa.

Pyrkimys uudistaa tätä imagoa taitaa olla taustalla, kun Volvo esittelee yhä pienempiä automalleja, joita markkinoidaan kompaktiudella ja nuorekkuudella.

Taustalla on myös yhteistyö uuden omistajan Ford-konsernin kanssa, mikä on tuonut Volvolle uutta autonvalmistuksen filosofiaa "pienempikin voi olla komeata" ja Fordin parasta tekniikkaa. Näitä uudistuksia ei voi pitää kuin positiivisina.

Volvon uusi "pikkuauto" S40 on pinnan alla lähes puoliksi Ford. Ulkoisesti se on kuitenkin taattu Volvo, joka muistuttaa enemmän isoveljeään S60:ä kuin vanhaa S40:ä.

Ensisilmäys uuteen S40:een on miellyttävä. Sukkulamainen olemus on voimakas ja jopa sporttinen. Atleettinen möhkäle, jolla on suorituskykyä ja taitoa hallita sitä.

Mutta ennen kuin kehutaan lisää, niin moititaan vähän. Autoon istuessa paljastuvat uuden Volvon pienet ongelmakohdat. Takapenkillä pienikokoisemmankin testi-istujan päälaki hipoo kattoa. Toinen miinustekijä ovat etupenkkien pienet säilytystilat. Ovitaskuihin ei mahdu kunnolla kuin ohuemmanpuoleinen lompakko, mikä on toki vierasta tyypilliselle volvonomistajalle.

Tilaratkaisut on tehty pitkälti turvallisuuden takia. Auton sisällä aistiikin olevansa kuin turvatyynyillä vuoratun teräskuorisen munan sisällä. Näkyvyys munan sisältä ulos on osittain rajallinen.

Volvo S40 on saanut täysin uuden, siron ja kelluvan keskikonsolin, joka kunnioittaa komeasti skandinaavisia muotoiluperinteitä. Lisäksi konsolin taustalla on säilytystilaa vaikka limupullolle. Onnetonta on vain se, että mutkassa pullo putoaa lattialle, pahimmassa tapauksessa jarrupolkimen alle.

Tämä säilytysloota on siis tarkoitettu sille paksulle lompakolle. Mutta jos vesipullon siirtää sille varattuun telineeseen etupenkkien väliin, kolisee kyynärpää matkaeväisiin vaihdekeppiä liikuteltaessa.

Mutta kaikkeahan ei voi saada. Uuden Volvo S40:n ajonautinto on kuitenkin huippua. Esittelyssä Etelä-Espanjassa oli kaksi eri versiota, 220-hevosvoimainen 2,5-litrainen bensaturbo ja 170-hevosvoimainen 2,4-litrainen vapaasti hengittävä automaatti.

Moottoritiellä T5:lla saa ylinopeussakot alta aikayksikön, sillä tehokas meno on erittäin hiljaista. Pomppuisemmalla tiellä jämäkän alustan ja matalaprofiilisten renkaiden ansiosta sen sijaan tuntee takalistossaan, että kovaa mennään. Jousitus myötäilee nautintoa.

Ford-yhteistyön helmi on Volvo S40:n ohjaus. Tunnottomuudesta ei ole tietoakaan, möhkäle tottelee tarkasti kuskia ja alustan ansiosta auto taipuu tasaisesti pahimpiinkin serpentiinimutkiin. Vapaastihengittävällä versiolla ja korkeamman profiilin renkailla tottelevaisuus kärsii vain hieman. Automaattivaihteiston manuaalitoiminnolla ohitukset sujuvat ripeästi.

Pikku-Volvolla saa ajamisesta irti kutakuinkin sitä mitä ison auton ajamisesta haluaakin. Näillä eväillä Volvo rynnistää uudella S40:llä aggressiivisesti tavoittelemaan mm. Mondeo-, Passat- ja Vectra-kuskien sydämiä. Samalla se ottaa riskin, koska kilpailu tulee olemaan ankaraa.

"Haluamme houkutella asiakkaita Volvojen pariin mahdollisimman aikaisin", toteaa projektinjohtaja Per Ewerstrand Volvo S40:stä, joka erityisesti Yhdysvalloissa tavoittelee nuoria ostajia. Kuluttajat punnitsevat, osaako Volvo sittenkin rakentaa kunnollisen, pienemmän auton. Myyntitavoite vuonna 2004 on 70.000 autoa, joista noin 25.000 Yhdysvaltain markkinoilla.

Volvo S40: Pikku-Volvo - isot elkeet

Mikä se on? Uusi keskikokoluokan "Pikku-Volvo" Kenelle se on? Ison auton ominaisuuksia (tehoa, turvallisuutta ja tilaa) ja samalla kompaktimpaa kokoa haluavalle.

Miten se suoriutuu? 170-hevosvoimainen 2,4i 0-100 km/t 8,2 sekuntia. 220-hevosvoimainen turbo 6,8 sekuntia, turbon huippunopeus 250.

Paljonko se maksaa? Pienimmän markkinoille tulevan 1,8-litraisen hinta arviolta alkaen 28.200 euroa (168.000 mk), turboversio 37.400 euroa (222.500 mk).

Milloin se tulee Suomeen? Vuoden alussa. Farmariversio V50 huhtikuussa.

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    IS seuraa: Poliisin tiedotustilaisuus Imatran kolmoismurhasta – seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 14.00

  5. 5

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Hurja nousu – Matti Heikkinen taisteli palkintopallille!

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

  10. 10

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    IS seuraa: Poliisin tiedotustilaisuus Imatran kolmoismurhasta – seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 14.00

  5. 5

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  6. Näytä lisää