Enni, Enna, Eini

Autot

Valikko

Autot

Skoda Octavia: Uusi Octavia hakeutuu laatuautojen luokkaan

Skoda Octavia on monikäyttöinen viisiovinen.

Uuden Octavian ilmestyminen markkinoille on Skodalle melkoinen merkkipaalu. Entinen itäblokin tehdas on tehnyt keskiluokan perheauton, jonka se uskoo ostajien mieltävän jo premium-luokan kulkupeliksi, laatuautoksi.

Ainakin suomalaisen maahantuojan usko uuteen Octaviaan on kivenkova: tällä autolla on vain taivas rajana.

Kahdeksan vuotta sitten esitelty toisen sukupolven Skoda Octavia aloitti täysin uuden ajan tehtaan historiassa.

Se on myynyt vuodesta 1996 alkaen jo yli miljoona kappaletta ja tuotanto jatkuu uuden Octavian rinnalla. Edellinen Octavia oli ensimmäinen kokonaan VW-konsernin huomassa tehty täysin länsimaiseen tekniikkaan ja laatuvaatimuksiin perustunut auto, ja siitä tuli menestystuote.

Uuden Octavian ensikoeajot tehtiin Ateenan ympäristössä, ja kokemukset myötäilevät kyllä vain taivas on rajana -ajatusta. Uusi Octavia tuntui kaikin puolin laadukkaalta ja huolella tehdyltä autolta.

Se ei kuitenkaan riitä. Suurta ostajakuntaa kiinnostaa ensimmäiseksi hinta. Jos se on kohdallaan, edellytykset vilkkaalle kaupankäynnille ovat hyvät.

Tehdas ilmoittaa uuden Octavian kovimmaksi haastajaksi uuden Opel Astran. Sen lähtöhinta 1.6 litran koneella Suomessa on 19.900 euroa. Saman kokoisella koneella varustetun viisiovisen Octavian lähtöhinta on nyt 20.230 euroa. Tästä sitten hintahaitarit matkaavat ylöspäin eri moottoreiden ja varustetasojen myötä.

Octavian kolmas sukupolvi perustuu samaan pohjalevyyn kuin esimerkiksi VW Touran ja Golf. Akseliväli on 2,58 m. Kokonaispituus on 4,57 m.

Kooltaan uusi Octavia sijoittuu jonnekin isomman ja pienemmän perheautoluokan välimaastoon, paitsi tavaratilaltaan, jonka litralukua 560 voi huoletta kehua todella suureksi. Lisää tilaa saa takaistuimia kaatamalla.

Sisätilat ovat reilut. Leveä keskikonsoli tosin vie hieman edessä istujilta väljyyden tuntua, mutta tilaa on silti runsaasti. Samoin takana kahdella matkustajalla on mainiot olot.

Nykyautojen tapaan kolmas henkilö taakse ei ole kovin tervetullut. Keskelle kyllä kolmaskin mahtuu, mutta hänen jaloillaan, takamuksellaan ja selällään ei ole enää järin mukavaa.

Kaiken kaikkiaan Octavia tarjoaa mainiot tilat ihmisten ja tavaran kuljettamiseen.

Octavia on hillityn hienostuneesti muotoiltu. Auto ei ulkoa päin herätä huomiota huimilla muotoratkaisuilla, mutta kokonaisuus on tyylikäs, tekisi mieli sanoa herrasmiesmäinen.

Keula kertoo selvästi, että auto on Skoda. Sama tunne jatkuu sisällä. Sisämiljöö on siisti, rauhallinen ja varusteita riittää.

Koeajon autot olivat viimeisen päälle varusteltuja, joten ennen Suomen hintoja ja varustasojen vaihtoehtoja on turha puhua siitä, mitä ostaja täällä voi odottaa. Selvää silti on, että halvimmankin varustetason eli Classicin ostaja saa melkoisen määrän turva- ja mukavuusvarusteita.

Ateenan ympäristön tiet eivät ole järin hyväkuntoisia. Näissä karuissa oloissa Octavia osoittautui meluttomaksi ja hiljaiseksi autoksi, joka ei nitise tai natise. Koeajojen aikana oli suorastaan kaamea tuuli, mutta sekään ei juuri suhinoita ja melutasoa nostanut.

Rajussa sivutuulessa Octavia kulki hämmästyttävän vakaasti. Muutenkin ajo-ominaisuudet tuntuivat olevat kohdallaan. Jousitus on hyvä sekoitus pehmeää ja jämäkkää, ohjaus tarkka ja tunnokas.

Suomeen tuotavan malliston vaatimattomin mylly on 1.6 litran 102 hv kone. Kehittyneempää tekniikkaa edustavat 1.6/116 hv ja 2.0/150 hv FSI -suorasuihkutusmoottorit. 1.9/105 hv ja 2.0/140 hv turbodieselit toimivat pumppusuutintekniikalla.

Käsivaihteiden lisäksi tarjolla on automaatti ja kahteen kytkimeen ja vaihdepyörästöön perustuva DSG-automaatti.

Skoda Octavia: Uusi Octavia hakeutuu laatuautojen luokkaan

Mikä se on? Täysin uusi kolmannen sukupolven viisiovinen perheauto, joka on selvästi edeltäjäänsä suurempi. Octaviassa on sama pohjalevy kuin uudessa Volkswagen Golfissa.

Kenelle se on? Hänelle, joka pitää tavallista sedania muistuttavasta ulkonäöstä, mutta tarvitsee silti jättimäistä 560 litran tavaratilaa ja monipuolista tilan muuntelemista.

Millainen moottori siinä on? Suomeen tulevat 1.6/102 hv, 1.6/116 hv FSI ja 2.0/150 hv FSI bensiinimoottorit. Dieselit ovat 1.9 TDI-PD/105 hv ja 2.0 TDI-PD/140 hv.

Milloin niitä saa? Uusi Octavia tulee kauppoihin näillä näkymin lokakuussa.

Paljonko se maksaa? Suomeen tuotavien autojen hinnat ja varustetasot ovat toistaiseksi auki.

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  4. 4

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  5. 5

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  6. 6

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  7. 7

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  8. 8

    Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

  9. 9

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  9. 9

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  10. 10

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  4. 4

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  5. 5

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  6. Näytä lisää