Nestori

Autot

Valikko

Autot

Toyota Land Cruiser: Toyota Land Cruiser uudistui ja kaunistui

Uudella Toyota Land Cruiserilla kelpaa ajaa niin oopperan eteen kuin mutakuoppaankin.

Vain harva maastoauto kykenee pullistelemaan samanlaisella historialla kuin Toyota Land Cruiser, jolla on maine, että se menee ja selviytyy, eikä vain meinaa.

Land Cruiserin historia on 50 vuotta pitkä. Japanin poliisi tarvitsi 1950-luvun alussa uusia maastureita, ja Toyotakin valmisti tarjouspyynnön saatuaan ehdokkaan. Se tuli myös lopulta valituksi varsin yksinkertaisella perusteella.

Maailmankuululla Fuji-vuorella Toyotan ajokki eteni muita pidemmälle, ja asia oli sillä selvä. Ensimmäiset tuotantomallit tehtiin 1952, ja kaksi vuotta myöhemmin nimi BJ vaihtui Land Cruiseriksi.

Espanjan Granadan upeissa maisemissa esitelty täysin uusi Land Cruiser on kulkenut saman tien kuin monet muutkin täysiveriset maasturit. Kolhosta, kulmikkaasta ja epämukavasta työkalusta on tullut hienosti sanottuna salonkikelpoinen.

Muuten ei ostava yleisö enää korviaan lotkauta. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvien maasto-ominaisuuksien lisäksi rahakkaat asiakkaat vaativat limusiinin mukavuutta ja tilavuutta, sekä näyttävää muotoilua. Laadukas varuste- ja turvallisuustaso on myös itsestäänselvyys.

Uusi Land Cruiser on synnytetty Toyotan Euroopan suunnittelukeskuksessa. Sen muotoilussa on tietoisesti haettu samankaltaisuutta Euroopan eniten myyvään katumaasturiin Toyotan RAV4-malliin.

Useimmat kilpailijat ovat siirtyneet itsekantavaan koriin ja erillisjousitukseen, mutta Land Cruiserissa on edelleen erillinen runko. Edessä on erillisjousitus ja takana jäykkä taka-akseli. Rakenne on luotettava ja kestävä, mutta ei erityisen ihanteellinen esimerkiksi hyvien teiden ajo-ominaisuuksia ajatellen.

Ennakkoluulot ovat kuitenkin turhia, sillä tavallisessa ajossa tavallisilla teillä ja moottoriteillä Land Cruiser on hyvin asiallinen ajettava.Elektroniikka tarjoaa valittavaksi kolme eri tyyppistä alustaviritystä mukavan pehmeästä tiukan sporttiseen.

Huippumallissa on lisäksi takana ilmajousitus ja elektronisesti ohjattu iskunvaimennus, mikä paikkaa paljon jäykän taka-akselin ominaisuuksia.

"Siviiliajossa" Land Cruiser sopii hyvin käteen. Ohjaamon tilat ovat asialliset, ja kaikki tarvittavat vempaimet sijaitsevat siellä missä pitääkin. Ajoasennon saa varmaan jokainen mieleisekseen hyvien säätöjen ansiosta. Tilaakin on vähintään riittävästi.

Penkit ovat mukavan ryhdikkäät ja takana istuu mielikseen. Land Cruiserin saa myös seitsenpaikkaisena, mutta kolmannen rivin kaksi istuinta eivät aikuista ainakaan hirveästi houkuta. Viisiovisena ja seitsenpaikkaisena lisäksi tavaratila jää aika lailla olemattomaksi 192 litraan. Viisipaikkaisena tavaratilaa on sitten kunnolla eli 620 litraa. Land Cruiserin hyvät maasto-ominaisuudet ovat edelleen tallella. Vakuuttavan todistuksen tästä sai koeajoon liitetyllä mutaisella maasto-osuudella.

Jyrkät liukkaat saviset ylä- ja alamäet auto meni kuin kiskoilla, ja se selvisi myös ensi näkemältä liian syvistä ja jyrkistä kuopista kahden pyörän varassa killuen kuin tyhjää vaan. Paremmin varustelluissa malleissa on lisäksi automaattinen alamäkijarru ja ylämäkilähdön avustaja, mitkä ovat verrattomia apureita kuskille kuin kuskille.

Muutaman kymmenen kilometrin rynkytystaipaleet kivisillä ja tavallisille autoille mahdottomilla maastoväylillä Land Cruiser selvitti hyvällä keskinopeudella, hyvällä mukavuustasolla, pienellä metelillä ja olemattomalla ryskytyksella. Vaikutelmaksi jäi, että rakenteet ovat vankkoja ja kestäviä.

Koeajoautojen moottorina oli kolmilitrainen 163 hv yhteispaineruiskudiesel välijäähdyttimellä. Hyvän väännön ansiosta pari tonnia painava auto liikkui tällä koneella vaivattomasti.

Saatavilla on sekä viisivaihteinen käsivälitteinen että nelivaihteinen automaattivaihteisto. Molemmat sopivat autoon hyvin. On makuasia kummasta pitää enemmän.

Ensi vuonna moottorivaihtoehdoksi on tulossa myös täysin uusi neljän litran V6 VVTi bensakone, josta irtoaa tehoa 249 hv ja 380 Nm vääntöä.

Toyota Land Cruiser: Toyota Land Cruiser uudistui ja kaunistui

Mikä se on? Toyotan legendaarisen maastoauton täysin uusi versio.

Kenelle se on? Täysiverisiä maasto-ominaisuuksia arvostavalle, joka samalla kaipaa mukavaa ja tilavaa menoa sekä kotikadulla että moottoritiellä.

Millainen moottori siinä on? Kolmen litran turboahdettu ja välijäähdytetty yhteispaineruiskudiesel. Tehoa on 163 hv ja vääntöä 343 Nm/1600-3200 rpm. Huippunopeus on käsivälitteisellä vaihteistolla165 km/t ja automaatilla 170 km/t. Vastaavat kiihtyvyysluvut 0-100 km/t 12,7 ja 12,8 s.

Paljonko se maksaa? Hinnat alkaen malli viisipaikkaisena 68.050 euroa (404.900 mk). Malliston huippu kahdeksanpaikkaisena Luxury-varustuksella ja automaatilla maksaa 80.220 euroa (477.310 mk).

KIITÄMME:

MOITIMME:

  • Toyota
  • Koeajo

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  3. 3

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  4. 4

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  8. 8

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  9. 9

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  10. 10

    Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  3. 3

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  4. 4

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. Näytä lisää