Tuuli, Tuulia, Hilda

Autot

Valikko

Autot

Skoda Fabia 1,4 Comfort: Fabia vakuuttaa sisätiloillaan

Skoda Fabian sisätilojen on täytynyt tehdä vaikutus Vuoden Auton valitsijoihin.

Skoda Fabiassa on tilaa hämmästyttävän paljon. Sitä on melkein kuin taksissa, vaikka kyseessä onkin pikkuauto.

Kuljettajan paikalle voi istuutua lähes minkäkokoinen rattitaituri tahansa. Niin pitkälle kuin pätkällekin järjestyy oikea ajoasento, koska istuinta voi siirrellä myös ylösalas, ja ohjauspyörälle pystyy hakemaan sopivan etäisyyden sekä korkeus- että syvyyssuunnassa.

Kaksi ihmistä istuu takapenkillä komeasti, sillä pääntilaa on poikkeuksellisen korkeasta tuhdosta huolimatta 92 senttiä. Elizankaan ei tarvitse paljastaa päätään tähän kirkkoon astuessaan.

Runsaat ja muunneltavat sisätilat ovat olleet varma valtti, kun autoja on viime aikoina talutettu erilaisten raatien arvioitaviksi. Siksi Fabiakin menestyi mainiosti Vuoden Auton valinnassa. Se oli viime syksynä yksi viidestä finalistista.

Jämäkkä ajettava

Toinen Fabian valtti on sen ajettavuus. Pyörät ovat aivan auton kulmissa, minkä ansiosta alusta on saatu jämäkäksi, ja auto tottelee ohjausta tarkasti.

Fabia vastaa kuljettajan aivoituksiin juuri kuten auton pitääkin, jämptisti ja turvallisesti. Etupyörät ohjaavat hyvin silloinkin, kun äkillinen ohjausliike on saanut takapyörät jo menettämään parhaan pitonsa.

Fabiaa on nautinto pyöritellä, sillä se on pienen kokonsa ansiosta hyvin ketterä. Kääntöympyrä on vain 10,5 metriä. Yllätyksen aiheutti vähäinen maavara. Auton maha raapi huoltoaseman pesuhallin lattiakoroketta suihkuun mennessään.

Alkuvaiheessa Fabia on saatavissa Suomessa vain 1,4 litran bensiinimoottorilla, ja se on huono uutinen.

Kone nimittäin vääntää varsin kehnosti, ja kaikki edellä kiitelty ison auton tuntu katoaa kertalaakista kun Fabialla yrittää pötkiä äkkiä liikkeelle.

Kepittämällä ja läsä pohjassa auton saa kyllä menemään, mutta moottori huutaa silloin armoa.

Ongelman syy on auton painon ja moottorin tehon epäsuhde. Fabia painaa yli 1100 kiloa, mutta moottori ei anna kuin 68 hevosvoimaa ja 120 newtonin väännön. Se yhtälö ei toimi.

Apua tulee dieselistä

Myöhemmin moottorivaihtoehtoja on tulossa lisää. Jo tänä vuonna apua saa 1,9 litran SDI-dieselkoneesta, joka vääntää jo paljon alempaa. Myöhemmin tulee vielä samankokoinen turboahdettu TDI, jossa on 100 hevosvoimaa ja 240 newtonin vääntö.

Huono vaihtoehto ei olisi 1,6 litran bensiinikonekaan, mutta sellaista ei ole näköpiirissä.

Jarrutuskokeessa Fabian ABS-järjestelmä hyökkäsi kummallisen aikaisin päälle. Sitten vain odoteltiin, pysähtyykö. Kahdeksastakympistä Fabia vaati täysstoppiin yli 36 metriä asvalttia. Se on paljon.

Skoda Fabia 1,4 Comfort: Fabia vakuuttaa sisätiloillaan

Numeroina: pituus 396 cm, leveys 165 cm, korkeus 145 cm, tavaratila 260 l, paino 1120 kg, moottorin iskutilavuus 1397, teho 68 hv

Kulutus: 9,4 l/ 100 km kaupunkiajo, 5,5 l/100 km maantieajo, 6,9 l/100 km yhdistetty

Hinta: 96 900 mk

Linkit: www.skoda-auto.fi

KIITÄMME:
+ Runsaita sisätiloja+ Hyvää ajettavuutta+ Varustelutasoa

MOITIMME:
- Heikkoa vääntöä- Heikkoa jarrutehoa- Pientä maavaraa

  • Skoda
  • Koeajo

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  6. 6

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  7. 7

    Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

  8. 8

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    ”Näin asia on täällä aina tehty” – 10 lausetta, joita ei koskaan kannata sanoa työpaikalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  10. 10

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  6. Näytä lisää