Niko, Niklas, Niilo

Autot

Valikko

Autot

Smart Fortwo: Sukkela Smart tukevoitui

Montako sellaisia autoja on, jotka varmasti tunnistaa yhdellä silmäyksellä? Ei monta: Mini, Kupla, Rättisitikka - ja Smart.

Kun Smart 1998 esiteltiin, jotkut valittivat että vain kaksi ja puoli metriä pitkä (lue: lyhyt) kummajainen oli provokaatio koko autoteollisuutta kohtaan.

Nyt, yhdeksän vuotta ja lähes 800 000:aa autoa myöhemmin emoyhtiö Mercedes-Benz voi hykerrellä, että Smart on ollut sekä taloudellinen että muotoilullinen menestys. Se on uusimpia automerkkejä, mutta se tunnetaan silti jo kaikkialla.

New Yorkin Modernin taiteen museoon se on päässyt ainoana edelleen myynnissä olevana automallina. Huhtikuun alussa samanaikaisesti kaikkialla Euroopassa myyntiin tuleva toisen sukupolven Smart on kasvanut 20 senttiä pituutta ja saanut uudet moottorit.

Pituuden venähtämistä voisi pitää itsestään selvänä, trendin mukaisena kehityksenä, mutta jos ei muuta tietäisi. Uutuuden kansainvälisessä lehdistölanseerauksessa Madridissa tällä viikolla Smartin markkinointijohtaja Anders Sundt Jensen nimittäin paljasti, että valmistaja olisi mielellään pitänyt auton entisissä mitoissaan, mutta uudet turvamääräykset pakottivat muutoksiin.

Kasvanut pituus on kuljettajan ja matkustajan kannalta kuitenkin pelkästään hyväksi. Nyt hytissä on enemmän tilaa, matkatavaraa mahtuu heidän istuintensa taakse vähän enemmän ja auton ajovakaus on parantunut 5,5 senttiä kasvaneen akselivälin ansiosta merkittävästi.

Smart ei enää nyöki samalla tavalla kuin edellinen malli. Edelleen Smart on kuitenkin ylivoimaisen ketterä käänneltävä esimerkiksi Madridin kaltaisen miljoonakaupungin katusokkeloissa.

Pikkuautoa vie nyt aikaisemman 700 kuutiosenttisen sijasta litran kokoinen, kolmisylinterinen bensiinimoottori. Tarjolle siitä tulevat 61-, 71- ja turbon avittama 84-hevosvoimainen versio. Niiden kaikkien huippunopeudeksi valmistaja ilmoittaa 145 kilometriä tunnissa.

Lisäksi myyntiin tulee 45-hevosvoimainen dieselmoottori. Se ei ole aivan yhtä vikkelä (135 km/t), mutta toisaalta se kuluttaa vain 3,4 litraa polttoainetta sadalla kilometrillä. Eivät bensiinimoottorienkaan kulutukset tosin nouse kuin 4,5-4,9 litraan.

Kaikkien moottorien yhteydessä toimii Getragin puoliautomaattinen, viisinopeuksinen vaihteisto.

Uuden Smartin varustetasot ovat samat kuin aikaisemmin: pure, pulse ja passion. Maahantuoja uskoo, että niistä kattavin, passion, kohoaa myydyimmäksi myös uuden mallin kohdalla.

Smart Fortwo: Sukkela Smart tukevoitui

Mikä: Markkinoiden pienin henkilöauto.
Mitat: Pituus 2,69 m, leveys 1,55 m, korkeus 1,54 m, akseliväli 1,86 m, tavaratila 220-340 l.
Milloin: Huhtikuun alussa.
Hinta: Coupé-versio 13.400 euroa (61 hv, pure), 16.900 euroa (71 hv, passion), 17.900 euroa (84 hv, passion) ja 18.400 euroa (cdi, passion).

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. 6

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  7. 7

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  8. 8

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  9. 9

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  10. 10

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  6. 6

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. Näytä lisää