Heli, Heljä, Helinä

Autot

Valikko

Autot

Daimler Super Eight - Harvojen herkkua

Harvalla automerkillä on niin vahvat perinteet ja merkittävä asema autoilun varhaisvuosissa kuin Daimlerilla. Se on ylellinen, edistyksellinen ja kuninkaallistenkin käyttämä - ei siis missään nimessä tavanomainen.

Tästä pitää osaltaan huolen myös hinnoittelu. Ensitestimme Super Eight maksaa viimeisimmässä muodossaan 223 000 euroa. Se on yksi kaikkien aikojen kalleimmista Ilta-Sanomien ajamista autoista.

On hykerryttävää, että pieneen Suomeen on päätynyt yksi vain muutamasta eurooppalaisesta viimeisistä Super Eight -yksilöistä. Daimleria valmistava Jaguar miettii nimittäin parhaillaan mikä on mallin ja koko merkin tulevaisuus. Jaguarin oma lippulaiva XJ kokee täydellisen uudistuksen tulevana keväänä, ja vanhaan muotokieleen perustuva Daimler tuskin tulee seuraamaan sen jalanjälkiä. Irtiotto edeltäjään nähden on XJ:n kohdalla huima. Daimlerin suunta on Jaguarin enemmän eksklusiivisiin perinteisiin nojaava.

Super Eight on luonnossa massiivinen, mutta linjakas ilmestys. Yli 5,2-metrisen matalan korin keulalla komeilee merkin ikoni, uritettu maski. Voimanlähteenä toimii Jaguar-sukuinen mekaanisesti ahdettu V8, jolla on iskutilavuutta 4.2 litraa. Hevosvoimia 400, vääntöä 553 Nm. Kevyessä alumiinikorisessa autossa luvut tekevät ihmeitä.

Moottori käynnistyy sivistyneesti, mutta vastaa tarvittaessa kaasuun varsin terävästi. Kuljettaja huomaa tämän lähinnä urheiluautotasoisesta kiihtyvyydestä. Muuten Super Eight on ajossa hyvin eleetön ja hiljainen. Tasaisen tunnelman taustalla on korin liikkeitä rauhoittava pidennetty akseliväli.

Daimleria ajaessa kokee helposti sekä myötähäpeän että syyllisyyden tunteita: tällainen auton pitäisikin olla. Toisaalta käy sääliksi tavanomaisempia laitteita, toisaalta herää kysymys millaisella statuksella varustettu henkilö olisi ansainnut näin hulppean pelin? Mutta ehkä sitä ei kannata murehtia: Super Eight on tehty yksinkertaisesti nautittavaksi.

Matkasta nauttimista on helpoin harjoittaa auton takapenkillä. Paikkoja on takana vain kaksi, sillä ylellisyysvarusteet ovat syöneet kolmannen paikan ja hyvä niin. Takaistuimet ovat sähköisesti säädettävät eikä mukavuudesta tarvitse muutenkaan tinkiä. 4-alueilmastointi, työpöydät, DVD-soitin niskatukien näyttöineen ja ylellinen nahkaverhoilu takaavat viihtyvyyden. Tunnelma on ulkomaailmasta eristäytynyt, jopa epätodellinen. Silti Super Eight onnistuu olemaan ulospäin jopa melko pröystäilemätön.

Kaikesta tästä huolimatta Super Eightin tulevaisuus on hämärän peitossa. Jaguarin nettisivuilta ei löydy enää sanaakaan Daimlerista, ja merkin omat sivut ohjautuvat yllättäen Bentleyn puolelle! Onko Bentley siis nielaisemassa Daimlerin?Sekä Bentleyn että Jaguarin puolelta vakuutetaan että näin ei ole, mutta silti ilmiötä ei osata selittää. Jos tulevaisuus näyttää kuitenkin että näin olisi, käsissämme on siten viimeinen Daimler - ainakin Jaguarin valmistamana.

Daimler Super Eight LWB

Mikä: 4-paikkainen luksussedan. Mitat: Pituus 5,22 m, leveys 2,11 m, korkeus 1,45 m, akseliväli 3,16 m, tavaratila 470 l. (VDA). Oma massa: 1 665 kg. Moottori: kompressoriahdettu V8; teho 400 hv (6100 rpm), vääntö 553Nm (3500 rpm). 6-portainen automaattivaihteisto, takaveto. Kiihtyvyys: 5,3 s. Huippunopeus: 250 km/t (rajoitettu). Kulutus: 18,6/ 9,0/12,3 l. CO2-päästöt: 299 g/km Hinta: 223 813 euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  3. 3

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  4. 4

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  5. 5

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  8. 8

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  9. 9

    Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

  10. 10

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  3. 3

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  4. 4

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  5. 5

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  6. Näytä lisää