Visa

Autot

Valikko

Autot

Opel Meriva: Nerokas muuttuja

Nyt se on vihdoin keksitty: tila-auto, jonka tilat ovat aidosti muunneltavissa.

Kaikki tila-autojen valmistajat ylpeilevät autojensa sisätilojen muunneltavuudella, mutta monelle tekisi mieli sanoa, että vähempikin kehu riittäisi. Eräs valmistaja myy edelleen sellaistakin autoa, jonka takaistuimet pitää irrottaa ja varastoida olohuoneen nurkkaan, ennen kuin autoon syntyy lisätilaa.

Opel Zafira jo muutti suunnittelijoiden ajattelua tullessaan markkinoille 1999. Sen seitsemästä istuimesta kaksi taittui lattian alle. Mainio keksintö! Astetta pienemmässä Merivassa Opel jatkaa siitä, mihin se Zafiran kehittelyssä jäi. Merivassa on viisi istuinta, mutta autosta saa nopeasti neli-, kolmi-, kaksi- tai yksipaikkaisen ilman että yhtään penkkiä tarvitsee irrottaa.

Takaistuimet liukuvat eteen ja taakse, ja kun vetää salvasta, pieni keski-istuin sukeltaa lattiaan. Sen jälkeen kahta muuta takaistuinta voi liikutella pyöräkoteloiden välissä, niin että pitkäkin matkustaja mahtuu oikaisemaan jalkansa. Jos istuimia ei tarvita, ne voi taittaa tasaiseksi lattiapinnaksi, jolloin tavaratilaa on kuin pienessä pakettiautossa.

Kaiken kaikkiaan Merivan sisätilaratkaisut ovat niin paljon saman kokoisten kilpailijoiden tarjoamia fiksummat, että on vaikea kuvitella, kuinka joku muunneltavia viiden hengen tiloja aidosti tarvitseva tyytyisi enää Merivaa vähempään.

Tilaihme tulee Suomeen ensivaiheessa kolmella bensiinimoottorilla: 87-, 100- ja 125-hevosvoimaisella.

Varustetasoja on tarjolla kaksi: Enjoy ja Cosmo. Ne eivät ole perinteiseen tapaan päällekkäisiä, vaan toistensa vaihtoehtoja. Enjoy on käytännöllisempi, Cosmo korostaa auton ulkonäköä.

Merivan alkaen-hinta on puristettu houkuttelevasti alle 20.000 euron. Siihen hintaan autoon ei kuitenkaan saa ilmastointia. Koska Meriva on mitä tyypillisin kakarakuljetin, ilmastointiin kannattaa budjetoida sen vaatimat 1.250 lisäeuroa.

Meriva on pitkän, 2,6 metrin akselivälinsä ansiosta vakaa ajettava. Auton kokonaispituus on sama kuin Opel Astrassa, mutta Merivassa istutaan vähän korkeammalla.

Kaikkien tila-autojen tapaan Merivan A-pilari kaartuu pitkälle eteen. Etuvasemmalta tuleva jalankulkija tai pyöräilijä saattaa jäädä sen taakse ratkaiseviksi silmänräpäyksiksi, minkä takia ratissa pitää olla valppaana.

Palaamme auton ajo-ominaisuuksiin tarkemmin koeajon yhteydessä kun Merivan myynti alkaa Suomessa ensi kuussa.

Opel Meriva: Nerokas muuttuja

Mikä se on? Opelin uusi keskikokoluokan tila-auto.

Kenelle se on? Nuorelle perheelle, joka tarvitsee tiloiltaan helposti muunneltavaa, enimmillään viiden hengen autoa.

Millainen moottori siinä on? Ensivaiheessa tarjolla ovat 1,6 (87 ja 100 hevosvoimaa) ja 1,8 litran (125 hv) bensiinimoottorit. Syksyllä mallisto täydentyy 1,7 litran dieselillä.

Paljonko se maksaa? Malliston edullisin versio maksaa 19.990 euroa (118.900 mk).

Milloin se tulee myyntiin? Toukokuun puolivälissä.

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!

  1. 1

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  4. 4

    Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

  5. 5

    Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

  6. 6

    Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

  9. 9

    Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

  10. 10

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  5. 5

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  7. 7

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  8. 8

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  9. 9

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  10. 10

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  4. 4

    Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

  5. 5

    Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

  6. Näytä lisää