Tatu, Daniel, Taneli

Autot

Valikko

Autot

Näin ruuhkamaksut vaikuttaisivat Helsingissä

Ruuhkamaksujen käyttöönotto parantaisi Helsingin seudun liikenteen toimivuutta ja liikenneturvallisuutta, arvioi asiaa selvittänyt työryhmä.
Selvitys luovutettiin liikenneministeri Anu Vehviläiselle (kesk) tänään.

Raportin mukaan ruuhkamaksut nostaisivat joukkoliikenteen kilpailukykyä ja matkustajamääriä. Myös liikenteen ympäristöhaitat vähenisivät.

Tiemaksujen käyttöönottoa tulisi työryhmän mukaan kehittää osana laajaa kokonaisuutta. Siihen kuuluisi esimerkiksi panostus joukkoliikenteeseen.

Lähtökohdaksi selvitys otti sen, että ruuhkamaksua perittäisiin arkisin kello 6-18 koko Helsingin seudulla.

Vehviläinen ei tuoreeltaan ottanut selvää kantaa maksuun. Hänen kuitenkin epäili, että Helsingin ratapihan ahtaus saattaa estää lähiliikenteen lisäämisen.

- Satelliittipohjaista järjestelmää ei ole käytössä missään maassa tai alueella ruuhkamaksutarkoituksessa. Onko viisasta pyrkiä ensimmäiseksi toteuttajaksi, Vehviläinen kysyy.

Tietosuojavaltuutettu tyrmää suunnitelmat, joiden mukaan viranomaiset voisivat kerätä ruuhkamaksuja ajoneuvoon sijoitettavan gps-laitteen avulla. Työryhmän mukaan maksu on mahdollista kerätä monella eri tekniikalla.

Miten ruuhkamaksut sinun mielestäsi pitäisi toteuttaa? Keskustele jutun alta löytyvässä kommenttiosiossa!

Ota kantaa

Kannatatko ruuhkamaksujen käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla?

Kyllä 59% Ei 41%
Ääniä yhteensä 14228

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    6. Näytä lisää