Onni, Sisu

Autot

Valikko

Autot

Onko sähköautoille luvassa verohelpotuksia?

Onko sähköautoille jatkossa luvassa merkittävämpiä verohelpotuksia?
Suomen uusi liikenneministeri, vasemmistoliiton Merja Kyllönen puhui syyskuun alussa Fortumin järjestämässä sähköautoseminaarissa Espoossa. Puheessaan Kyllönen kiinnitti huomion sähköautojen verotuskäytäntöihin.

Ministeri Kyllönen otti englanninkielisessä puheessaan kantaa väitteisiin, joiden mukaan sähköautojen verokohtelu olisi Suomessa epäoikeudenmukaista, eikä niille myönnettäisi verohelpotuksia. Kyllösen mukaan tilanne on päinvastainen: sähköautot saavat Suomessa etuja niin autoveron, vuotuisen ajoneuvoveron kuin energiaveronkin muodossa.

Ministeri totesi, että tarkasteltuna 10 vuoden periodilla sähköautoilta kerätään yli 4000 euroa vähemmän veroja kuin tavanomaiselta polttomoottoriautolta keskimäärin. Lisäksi ministeri Kyllönen havainnoi, että Suomen nykyinen verojärjestelmä olisi teknologianeutraali ja että uusi hallitus on lupautunut noudattamaan tätä samaa neutraaliuden pääperiaatetta myös tulevissa päätöksissään.

Jotta periaate olisi todellinen, saattaa sähköautoille olla jatkossa luvassa vielä merkittävämpiä ja oikeudenmukaisempia verohelpotuksia.

Suomen auto- ja ajoneuvoverot perustuvat ympäristöohjautuvasti autojen hiilidioksidipäästöihin. Täyssähköautojen tienpäälliset päästöt ovat 0 grammaa / kilometri. Tästä huolimatta sähköautoilta peritään niin auto- kuin ajoneuvoveroa sen mukaan, kuin niiden päästöt olisivat 60 ja 66 grammaa / kilometri. Lisäksi autoveroon lisätään arvonlisävero ja sähköautoilta peritään noin 100 euron vuotuinen käyttövoimavero.

Kyllösen maininta sähköautojen 4000 euron verosäästöistä on suora lainaus helmikuussa julkaistusta Liikenne- ja viestintäministeriön tilaamasta sähköautoselvityksestä, joka ei näitä verotuksellisia epäkohtia ota huomioon.

Suurin osa lasketusta säästöstä mainitun 10 vuoden aikana muodostuu energiaveron säästöistä. Jotta Suomen auto- ja ajoneuvoverot olisivat aidosti teknologianeutraaleja, pitäisi ne täyssähköautojen osalta poistaa kokonaan – kuten autojen päästöille on tehty.

Tieliikenne aiheuttaa noin 20 prosenttia Suomen hiilidioksidipäästöistä.
Tästä henkilöautojen osuus on noin puolet.

Ota kantaa

Syrjiikö Suomen autoverojärjestelmä täyssähköautoja?

Kyllä 9% Ei 91%
Ääniä yhteensä 629

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    5. 5

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    8. 8

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    9. 9

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    10. 10

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    5. 5

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    6. Näytä lisää