Matti, Matias

Autot

Valikko

Autot

Näin pitkään kestää autoilijan selkäranka

Autoiluun ollaan valmiita käyttämään yhä enemmän rahaa. Esimerkiksi bensan hinnan osalta kipuraja on jo kahdessa ja puolessa eurossa litralta. Käyttömaksujakin sopisi monen mielestä maksaa yhä enemmän. Seuraavassa tuoreimmat tulokset:

Hinta on edelleen tärkein auton valintaan liittyvä ominaisuus selviää Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tutkimuksesta, jossa kartoitettiin suomalaisten autoiluun ja sen ympäristöystävällisyyteen liittyviä mielipiteitä kyselytutkimuksen avulla.

Polttoaineesta oltiin valmiita maksamaan huomattavasti aikaisempaa enemmän. Sopiva litrahinta bensalle oli vastaajien mielestä 1,21 euroa, kun vuotta aikaisemmin sopivana hintana pidettiin 1,07 euroa. Dieselin sopiva litrahinta oli noussut 0,82 eurosta 0,97 euroon. Vuonna 2007 bensan sopivaksi litrahinnaksi katsottiin 0,98 euroa, dieselin 0,70 euroa.

Ns. pottoaineen kipuraja eli se polttoaineen litrahinta, joka alkaisi vaikuttaa ajosuoritteeseen oli 2,48 euroa. Vuonna 2007 polttoaineen kipuraja oli vielä 2,24 euroa.

Jo yli puolet vastaajista oli valmiita maksamaan ajoneuvoveroa vuositasolla yli 500 euroa ennen kuin edes harkitsevat autoilusta luopumista. Vuonna 2007 näin ajattelevien osuus oli 35 %. Kaikista vastaajista kolmanneksen autoiluun ei vaikuttaisi edes yli 1000 euron ajoneuvovero. Vuonna 2007 osuus oli 19 %.

Vastaajista 57 % kuitenkin katsoi, että ajoneuvoveron muutos ympäristö- eli CO2-perusteiseksi on jo vaikuttanut tai tulee jatkossa vaikuttamaan heidän autonvalintaansa joko merkittävästi tai jonkin verran.

- Tutkimuksen perusteella näyttääkin siltä, että ajoneuvoverotuksen ympäristöohjaavuutta lisäämällä  ihmisten kulutuskäyttäytymisellä olisi potentiaalia muuttua ympäristöystävällisempään suuntaan, toteaa Trafin ympäristöjohtaja Katja Lohko-Soner.

Enemmistö ei ole halukas vähentämään yksityisautoilua tai lisäämään julkisen liikenteen käyttöä. Erityisesti miehet olivat haluttomia siirtymään julkisen liikenteen käyttäjiksi. Esteiksi koettiin erityisesti julkisen liikenteen aikataulut ja linjat sekä työajat.

Työmatkaliikennettä tarkasteltaessa keskimääräinen työmatkan pituus ja ajallinen kesto on kasvanut. Autoilevien suomalaisten vuotuinen kilometrimäärä oli tutkimuksen mukaan lähes 26.000 kilometriä.

Työpaikkojen liikkumisen ohjauksella on tulevaisuudessa suuri merkitys, sillä vastaajista 64 prosenttia ei haluaisi siirtyä työmatkoilla joukkoliikenteen käyttöön – 31 prosenttia ei tekisi näin mistään hinnasta.

Ympäristöystävällisyys tai matalat päästöarvot sen sijaan vaikuttivat vain harvalla auton valintaan. Kolmannes ilmoitti, etteivät ne vaikuttaneet lainkaan. Asiassa ei ole tapahtunut muutosta koko seuranta-aikana. Tutkimus tehtiin nyt viidennen kerran.

Ympäristöystävällinen autoilu 2011 –kyselytutkimukseen vastasi 1 045 henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen toteutti Kati Valta TNS Gallup Oy:stä. Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan Trafin nettisivuilta osoitteesta www.trafi.fi/tutkimukset.

Ota kantaa

Oletko vähentänyt autoilua korkeiden kustannusten vuoksi?

Kyllä, runsaasti 18% Kyllä, hieman 15% En 37% En, enkä vähennä 30%
Ääniä yhteensä 1450

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    5. 5

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    6. 6

      Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti nousee 23 miljoonaan euroon

    7. 7

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    5. 5

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    6. Näytä lisää