Tuuli, Tuulia, Hilda

Autot

Valikko

Autot

Käytetty vai uusi auto?

Uuden auton hankkiminen on monille maaginen tapahtuma, josta seuraa kuluttajakeskeistä mielihyvää. Mutta kuinka kauan iloa riittää? Olisiko käytetty auto sittenkin fiksumpi valinta?

Eräs autonostajien ikuisuuskysymyksistä on: uusi vai käytetty? Dilemma osoittautuu yhä uudelleen ja uudelleen vaikeaksi purettavaksi, koska autonvalintaa voi tarkastella niin monelta kannalta. Suomessa vaikeutta lisäävät myös viimeaikaiset auto- ja ajoneuvoverojen muutokset sekä polttoaineiden jatkuva hinnoittelun painopisteiden tarkistelu. Absoluuttista totuutta uuden tai käytetyn valintaan tuskin koskaan voidaan osoittaa, mutta omia näkökohtiaan voi punnita seuraavien kysymysten avulla:

1) Mikä on uusi auto? Verottajan mukaan jo 6 kuukauden ikäinen auto on käytetty. Alle, tai noin vuoden ikäisiä, suhteellisen vähän ajettuja vaihtoautoja tulee Suomessa harvakseltaan myyntiin, mutta sellaisessa saattaa löytää käytännössä uudenveroisen menopelin roiman hinnanalennuksen kera. Toisaalta viime vuosina reilusti yli 100.000 suomalaistaloutta on kalenterivuodessa hankkinut uuden auton. Silti suurimmassa osassa näissäkin perheissä ajetaan sillä samalla, mutta jo käytetyllä ajokilla.

2) Painavatko vaakakupissa enemmän kustannukset hankintaan vai ylläpitoon painottuen? Uusi auto on luonnollisesti samanlaista käytettyä kalliimpi, mutta tavallisesti myös käyttökustannuksiltaan huomattavasti paremmin ennalta-arvioitava, varsinkin takuuajan. Toisaalta takuun ylläpitäminen edellyttää huolto-ohjelman mukaisten määräaikaishuoltojen täsmällistä hoitamista. Käytettyjen perushuollot ovat hinnoittelultaan joustavampia, mutta myös yllättäviä korjauksia, kalliitakin, voi tulla eteen. Käytetyn korjauskustannusriskejä voi kontrolloida jälkimarkkinoilta hankittavien jatkotakuiden avulla.

3) Haluatko tinkiä turvallisuudesta? Uusien autojen aktiivinen ja passiivinen turvallisuus kehittyy nykyisin huimaa vauhtia. Suomalaisittain keski-ikäisessä, hieman yli 10-vuotiaassa käytetyssä autossa on jo tavallisesti ainakin kuljettajan turvatyyny ja ABS-jarrut, mutta harvemmin vielä ajovakauden hallintajärjestelmää (esim. ESP, VSC). Mitä uudempi auto on, sen suuremmalla todennäköisyydellä sen turvavarustelu on parempi. Toisaalta, jos vastakkain ovat samanhintaiset pienehkö uusi ja vanhempi suurehko auto, saattaa vanhempi edustaa uutena olleena huomattavan kallista ja paremmin varusteltua mallia, jossa myös turvavarusteita on ollut enemmän. Lisäksi tulee muistaa, että kahden auton kolarissa suurempi on lähtökohtaisesti tavallisesti paremmassa asemassa.

4) Millaista taloudellisuutta arvostat? Uudempien autojen kulutuslukemat ovat selkeässä laskusuunnassa, mikä tarkoittaa pienempiä polttoainekustannuksia kuin vanhemmissa. Eron merkitsevyys riippuu huomattavasti omista vuotuisista ajokilometreistä ja verrokkien kulutuserosta. Esimerkiksi suurehko, 3 litran bensiinin kulutusero sadalla kilometrillä tarkoittaa keskimääräisellä 20.000 kilometrin vuosittaisella ajomäärällä noin 1000 euroa suurempaa bensiinilaskua vuodessa. Toisaalta uuden auton arvo putoaa ensimmäisten vuosien aikana nopeimmin, ja esimerkiksi uuden 30.000 euron auton hinnasta sulaa 3-4 vuoden aikana helposti kolmannes – siis peräti 10.000 euroa.

5) Kuinka arvotat ympäristönäkökohdat? Kierrätysteemaa voi tarkastella vähintään kahdelta kannalta. Uusi auto on nykyisin hyvin ympäristöystävällinen hankinta, mutta silti jokaisen uudenkin auton valmistus rasittaa ympäristöä jonkin verran. Toisaalta käytetty ei tien päällä luultavimmin ole yhtä vihreä, mutta sen ympäristöä rasittava kokonaisvaikutus laskee suhteellisesti aina siihen saakka, kunnes se on loppuun ajettu eli menettää myös käyttöarvonsa. Tiensä päähän tulleen auton omistajan omaatuntoa lohduttaa tieto siitä, että Suomessa autojen kierrätystehokkuus on tällä hetkellä erinomaisella tasolla.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    6. 6

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    7. 7

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    8. 8

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    9. 9

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    6. Näytä lisää