Keijo

Autot

Valikko

Autot

Autoilijat maksavat valtaosan liikenteen kuluista

Suomessa liikenteeltä perittävien verojen ja maksujen luonne on sellainen, että kytkentää aiheutettuihin kustannuksiin ei ole. Autoilijoilta kerätään tänä vuonna Suomessa noin 4,65 miljardia (4 654 miljoonaa) euroa – mutta mihin eurot menevät?

Jokainen suomalainen maksaa liikenneväylistä noin 300 euroa vuodessa, josta liikenneväylien kehittämisen osuus on noin 110 euroa. Eri liikennemuodoilta perittävien verojen ja maksujen suhde on kuitenkin sellainen, että se vaihtelee merkittävästi ylläpidettävän infrastruktuurin kustannuksiin verrattuna. Esimerkiksi autoilijoilta kerättäviä varoja ei siis käytetä välttämättä juuri autoilijoiden hyväksi, vaikkapa teiden ylläpitoon. Lisäksi maksujen taso on maassamme jo valmiiksi korkea - ja nousee edelleen.

Autoilijat maksumiehinä

Liikenteen kokonaisverotuotto on tänä vuonna arviolta 4,75 miljardia (4 753 miljoonaa) euroa, ja liikenteeltä kerätyt muut maksut 136 miljoonaa euroa. Autoilijoilta kerätään polttoaineveroina 2 675 miljoonaa, autoveroina 1 203 miljoonaa ja ajoneuvoveroina 770 miljoonaa euroa. Yhdessä nämä muodostavat 98 prosenttia liikenteen tuloista. Rataveron ja väylämaksujen osuus on vain nimellinen.

Liikennesektorille myönnettiin rahoitusta valtion vuoden 2012 talousarviossa kuitenkin yhteensä vain 1 936 miljoonaa euroa, eli siis vain noin 40 prosenttia vuotuisesta tulosta. Loput 60 prosenttia käytetään muualla valtiontaloudessa.

Tiet surkeassa kunnossa

Suomalaisautoilijoita kiinnostaa ja harmittaa varsinkin keväisin routa-aikaan tiestön rapautuva kunto. Huonokuntoiset tiet ovat turvallisuusriski, ja tiestön kunnosta huolehtiminen on myös maamme kilpailukyvyn kannalta olennainen tekijä. Suomen tiestön korjausvelka on jo 1,5 miljardia euroa.

Liikennesektorille käytettävästä 40 prosentin potista perusväylänpidolla rahoitetaan maanteiden, rautateiden ja vesiteiden kunnossapito, peruskorjaus, liikenteen ohjaus ja niiden järjestelmät sekä jäänmurto ja maantielauttaliikenne. Lisäksi määrärahalla rahoitetaan muut pienemmät investoinnit ja erityiset kehittämishankkeet.

Liikenteen kehittämishankkeiden investointiohjelman lähtökohtana on ollut hallitusohjelman kirjaus: ”Tärkeitä ovat suuria liikennemääriä palvelevat, talouskasvua tukevat, kustannushyötysuhteeltaan parhaat, liikenneturvallisuutta edistävät, päästöjä vähentävät ja maakunnallista merkitystä omaavat hankkeet.”

Näin Suomen teitä kehitetään seuraavan 4 vuoden aikana

Hallituskaudella 2012–2015 aloitetaan liikenneverkon kehittämishankkeita noin 1 miljardin euron edestä. Näistä kustannuksiltaan merkittävimmät hankkeet ovat:

E18 (Hamina-Vaalimaa, 240 miljoonaa euroa)
Vt 8 (Turku-Pori, 100 miljoonaa euroa)
E 18 (Kehä III:n kehittäminen, 110 miljoonaa euroa)
Helsinki-Riihimäki-rataosan kapasiteetin lisääminen (150 miljoonaa euroa)
Helsingin ratapihan toiminnallinen parantaminen (100 miljoonaa euroa).

Lisäksi muun muassa tie-, meri- ja rautatieliikenteen ohjausjärjestelmien uusimiseen käytetään 100 miljoonaa euroa. Muihin yksittäisiin kehittämishankkeisiin käytetään tyypillisesti muutamia kymmeniä miljoonia euroja kuhunkin.

Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö: liikennepoliittinen selonteko eduskunnalle 2012.

Ota kantaa

Käytetäänkö autoilun verotulot maassamme oikein?

Ei - autoilijat toimivat vain maksajina! 94% En osaa sanoa. 1% Verotuloja on pakko kerätä, ja autoilu sopii siihen hyvin. 3% Kyllä - saastuttajat maksakoon! 2%
Ääniä yhteensä 2768

5 faktaa Suomen tieliikenteestä

1. Suomessa on moottoriteitä hieman yli 700 km, maanteitä 78 000 km, katuja 26 000 km ja yksityisteitä 350 000 km.

2. Henkilöliikennesuorite-keskiarvo vuosittain on noin 41 km vuorokaudessa ja 15 110 km vuodessa.

3. 89 prosenttia henkilöliikennesuoritteesta kertyy tieliikenteestä.

4. 43 prosenttia kaikista henkilöautomatkoista on alle 5 kilometrin mittaisia.

5. Liikennejärjestelmän kehittämiseen ja ylläpitoon käytetään noin 3 prosenttia valtion budjetista.

Lähde: LVM

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    2. 2

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    3. 3

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    4. 4

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      Cheyenne Järvisen rohkea topless-kuva poistettiin Instagramista – kohukaunotar tuohtui ja julkaisi sen uudelleen

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Tukholman lähiössä mellakoitiin: Poliisi ampui osuakseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    2. 2

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    3. 3

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    4. 4

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. Näytä lisää