Toni, Anton, Antto

Autot

Valikko

Autot

Pitkässä maksuajassa piilee arvonalennusansa

Uusien autojen kaupan odotetaan autoalalla piristyvän nopeasti huhtikuun notkahduksen jälkeen. Uusia autoja saa taas jopa nollakorolla, ilman käsirahaa ja pitkällä maksuajalla – mutta seuraavan autonvaihdon yhteydessä edessä voi olla karvas pettymys.

Auton pitkä maksuaika voi olla sekä taloutta helpottava että sen romuttava tekijä. Pieni käsiraha, pitkä takuu ja maksuaika, esimerkiksi viisi vuotta, houkuttavat solmimaan kaupat. Jos omassa taloudessa kuitenkin sattuu tapahtumaan jotakin, mikä pakottaakin autosta luopumiseen vaikkapa kesken sopimuskauden, saattaa edessä olla karvas pettymys: auton arvo on ehtinyt laskea nopeammin kuin maksusuunnitelma lyhentänyt pääomaa.

Autosta on näissä tilanteissa enemmän velkaa kuin sen vaihtoarvo markkinoilla. Ostajalle pitäisi siis maksaa, että hän ottaisi loppuvelan haltuunsa. Samankaltainen tilanne saattaa nousta eteen myös normaalin autonvaihdon yhteydessä, jos auto on voimakkaasti velkarahoitettu. Vaihtoautojen hyvityshinnat liikkeissä ovat useimmiten asiakkaille suuri pettymys. Omassa käytössä ollut, lähes uudenveroinen auto onkin talouden kiviriippa ja autonvaihdon este.

Osamaksukaupan realiteetit

Osamaksukauppaa tehdessä on syytä muistaa, että myyjä pidättää itselleen omistusoikeuden myytyyn ajoneuvoon kaikkine lisävarusteineen, kunnes koko kauppahinta on maksettu ja ostajan muutkin maksut on kokonaisuudessaan suoritettu. Omistuksenpidätysehto koskee myös myydyn auton varusteita ja lisälaitteita. Käytetystä autosta ei siis pääse eroon aivan omin avuin.

Autonostaja ei saa luovuttaa osamaksulla ostettua ajoneuvoa edes vaihtoajoneuvoksi ilman myyjän kirjallista suostumusta niin kauan kuin ostajalla on osamaksusopimukseen perustuvia maksuvelvoitteita. Tällaisessa tilanteessa on usein taloudellisesti järkevintä maksaa velka pois ennen auton vaihtoa, sillä itse myymällä siitä voi saada huomattavastikin paremman hinnan.

Ota kantaa

Hankitko auton luotolla vai käteisellä?

Luotolla, vanha menee vaihdossa. 37% Käteisellä, saan paremmin alennusta. 30% Myyn ensin vanhan ja otan säästöistäni loput uutta varten. 15% Vähän näitä kaikkia. 17%
Ääniä yhteensä 892

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    6. 6

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

    10. 10

      Teollisuusrakennus palaa Pälkäneellä – yksi ihminen kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    6. Näytä lisää