Tuuli, Tuulia, Hilda

Autot

Valikko

Autot

Paras Volvo ikinä?

Trendikäs Volvo V40 on muutakin kuin pelkkä auto.

Volvon viimeisimmästä uudesta automallista ehti vierähtää pari vuotta (S60 ja V60), mikä vastaa autoalalla likimain ikuisuutta. Ei siis ihme, että uuteen V40-malliin on ladattu valtavat odotukset. Volvon tulevaisuus ei sentään ole yhden mallin varassa, mutta imagopuolella V40:n menestys voi määrätä vuosiksi eteenpäin merkin suunnan.

Volvollahan on aina ollut vahva identiteetti, mutta sen brändi on kärsinyt pienoisesta sammaloitumisesta osittain vanhentuneesta mallistosta johtuen. Uuden V40:n myötä Volvo pyrkii nuorentamaan imagoaan. Samalla sen autoista halutaan tehdä entistä yksilöllisempiä, kuluttajan omat tarpeet paremmin huomioivia trendikulkineita.

Ensitestin perusteella V40 vastaa suurelta osin sille asetettuihin odotuksiin ja paikoin jopa ylittääkin ne. Näin on tietysti pakko ollakin pärjätäkseen. V40:n kilpailijoina kun ovat kovassa C-segmentissä pahimmat mahdolliset: 1-sarjan BMW, Audi A3, A-sarjan Mersu ja vielä Volkswagen Golf. Mutta mitään hävettävää Volvolla ei ole. Jo ensituntumalta voi sanoa, että V40 on ajettavuudeltaan paras Volvo ikinä. Volvo pärjää vihdoinkin siis ajo-ominaisuuksiltaan saksalaisten premium-merkkien kanssa. Auton ohjausvastetta voi myös säätää, joskaan se ei onnistu vauhdissa.

Jo ennakkoon oli selvää, että V40 näyttää hyvältä. Auton muotoilukieli kytkee sen onnistuneesti S60- ja V60-malleihin, jotka määrittävät merkin nykytyylin. Tähän tyylisuuntaan sopii hyvin V40:n digitaalimittaristo, jollaista ei Volvossa ole aiemmin nähty. iPhone-henkeä on myös valaistussa vaihdekepissä, joka pienenä yksityiskohtana tekee sisustasta nuorekkaan. Toki ohjaamossa on edelleen tuttuja Volvo-elementtejä. On makuasia, miten niitä arvottaa. Joku voi pitää niitä auton ulkonäköön suhteutettuna tylsinä, mutta toisaalta taas auton tunnistaa sisältä selvästi Volvoksi. Olisi sitä paitsi kustannuskysymys, jos joka nippeli ja nappi jouduttaisiin tekemään uudestaan.

Moottoripuolella V40 liikkuu tuttujen voimanlähteiden avittamina. Suomen myyntimalliksi povataan D2-versiota, joka on samalla hinnat alkaen -malli (26 987 euroa). Erityisen vääntävä pikkudiesel ei ole alarekisterissä, mutta koeajo oli viety arkiajoa huomattavasti vaativammalle vuoristo-osuudelle.

Bensamoottorisen T4-version voimalinjasta puolestaan löytyi kaksoiskytkinautomaatti, joka teki menosta terävää. Sopii ehdottomasti auton luonteeseen. V40:n kohdalla voidaan todellakin puhua auton luonteesta, vaikka mikään supermenijä se ei olekaan.

Volvot ovat olleet pitkään turhan tasaista peruskauraa, jotka eivät suuria tuntemuksia konservatiivisuudessaan eikä erityisesti ajo-ominaisuuksiltaan herätä. V40 on ottanut kuitenkin juuri ajofiilikseltään merkittävän harppauksen eteenpäin. Auto tuntuu kuskin paikalta vihdoinkin joltain, eikä se yleisolemukseltaankaan ole ihan keskitien kulkija.

Volvo V40 D2

Mikä: Volvon uusi malli suositussa C-segmentissä.

Mitat: Pituus 4,37 m, leveys 1,80 m, korkeus 1,42 m, akseliväli 2,65 m.

Moottori: 1,6-litrainen diesel, teho 115 hv (3 600 rpm), vääntö 270 Nm (1 750-2 500 rpm). 6-portainen manuaali, etuveto.

Kiihtyvyys: 12,3 s.

Huippunopeus: 185 km/t.

Yhdistetty kulutus (valmistajan ilmoitus): 3,6 l.

CO2-päästöt: 94 g/km.

Hinta: 26 987 euroa.

Milloin: Asiakastoimitukset loppukesästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Epätyypillinen liikenneonnettomuus Kontiolahdella – kaksi autoa törmäsi samaan hirveen

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Harrison Ford töppäili pienkoneen puikoissa – video näyttää, kuinka lähellä onnettomuus oli

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Epätyypillinen liikenneonnettomuus Kontiolahdella – kaksi autoa törmäsi samaan hirveen

    6. Näytä lisää