Laura

Autot

Valikko

Autot

Aisopimus tehtiin jo - Kiinalaiset ostavat Volvon

Kiinalaislähteen mukaan Volvo ja kiinalainen autovalmistaja Geely ovat tehneet aiesopimuksen Volvon myynnistä kiinalaisyhtiölle. Asiasta kertoo Tekniikan Maailman verkkosivusto.

Ford on etsinyt jo pitkään Volvolle uutta omistajaa.

TM:n mukaan kiinalainen auto.sohu.com on paljastanut, että Ford ja Geely ovat päässeet sopimukseen Volvon omistuksen siirrosta.

Suunnitelma on kiinalaissivuston mukaan jo niin pitkällä, että Volvon tuotantolinja rakennettaisiin Dongguanin kaupunkiin.

Ensimmäisenä tuotantoon tulisi Volvon iso katumaasturi XC90-mallia. Dongguanin kaupunki on luvannut Geelylle tontin ja lainaa tehtaan rakentamiseen.

Kysymyksessä on vasta aiesopimus, mutta sopimukseen kuulunee myös tekniikan siirtämistä Geelyllä.

Jotta Geely pääsee Volvoon lopullisesti käsiksi, kiinalaiset joutuvat tekemään Fordille tarkemman selonteon Volvon tulevaisuudesta.

Kauppahinnasta ei ole vieä tietoa, mutta Geelyn arvioidaan investoivan noin kahdeksan miljardia euroa Volvoon ja merkin vahvistamiseen Kiinassa ja kaikkialla maailmassa.

Geelyn lisäksi kiinalaisista autonvalmistajista myös BAW, Chery ja Changan olivat kiinnostuneita ruotsalaisyrityksestä.

Parivertailu: Citroen C5 vs. Mazda 6

Citroën C5 HDi 136

Mikä: Isomman keskikokoluokan porrasperäinen perheauto.

Mitat: Pituus 4,78 m, leveys 1,85 m, korkeus 1,46 m, akseliväli2,82 m, tavaratila 439 l.

Moottori: 2,0 litran turbodiesel; teho 136 hv, vääntö 340 Nm. 6-portainen automaattivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 11,8 s.

Huippunopeus: 201 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus/vertailu): 7,1/7,3 l.

CO2-päästöt: 189 g/km.

Hinta: Confort-varustein 33.700 euroa.

Mazda 6 Sedan 2.0 TD

Mikä: Isomman keskikokoluokan porrasperäinen perheauto.

Mitat: Pituus 4,76 m, leveys 1,80 m, korkeus 1,44 m, akseliväli 2,73 m, tavaratila 519 l.

Moottori: 2,0 litran turbodiesel; teho 140 hv, vääntö 330 Nm. 6-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 10,7 s.

Huippunopeus: 204 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus/vertailu): 5,6/6,1 l.

CO2-päästöt: 147 g/km.

Hinta: Elegance-varustein 31.490 euroa.

Pisteet (asteikko 4-10)Citroën, Mazda Ajoasento 9, 9 Takatilat 7, 8Tavaratila 8, 9Ajettavuus 8, 8Mukavuus 9, 7Suorituskyky 8, 9Näkyvyys 8, 9Turvavarustelu 9, 9 Kulutus 8, 9Päästöt 7, 8Keskiarvo 8,1 8,5

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

  3. 3

    Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

  4. 4

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. 6

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  7. 7

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  10. 10

    Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  7. 7

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  10. 10

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

  3. 3

    Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

  4. 4

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. Näytä lisää