Jutta

Autot

Valikko

Autot

IS koeajoi Mercedes-Benz SLK:n erikoispainoksen

Paljon enempää eivät avokuskit olisi voineet toivoa tältä kesältä. Avoautoilla on kohta voinut ajaa kuukaudenpäivät huolettomasti katto auki melkein päivin ja öin.

Jouduimme laskemaan koeajamastamme SLK Mersusta ainoastaan kerran katon alas pienen sadekuuron vuoksi. Ei siis ihme, että avot ovat ainakin silmämääräisesti jatkuvasti yleistymään päin pääkaupunkiseudulla.

Mercedes-Benzin SLK on edelleen hieno auto, vaikka sen toisella sukupolvella onkin ikää jo kuusi vuotta. Täksi kesäksi SLK:sta painettiin Grand Edition -versio. Uudistusta voisi verrata siihen, että kotiin hankkisi uudet verhot ja matot. Puhutaan siis puhtaasti tyylijutuista.

Sisällä SLK:ssa on uutta sisustus. Harmaasta on tullut hallitseva väri ohjaamossa kojelautaa lukuun ottamatta. Penkit ovat nyt basaltinharmaata nappanahkaa. Samoin turvavyöt ovat harmaat.

Ulkopuolelta auto on varustettu 18-tuumaisilla, 5-kaksoispuolaisilla vanteilla. Konepelillä on hopeanväriset evät. Ajovalojen taustoja on tummennettu ja alustaa madallettu. Etulokasuojissa on Grand Edition -logot.

Ihan avojen aatelistoa SLK ei ole koeajoautomme yli 74000 euron hinnasta huolimatta. Kaivarissa tällä kehtasi huolettomasti pyörähtää, mutta kyse on avon perimmäisestä luonteesta.

SLK on kovakattoinen avo, jonka katto taittuu tietysti sähköllä ja kaukokäyttötoimintokin siihen löytyy. Sikariklubeilla kuitenkin puhutaan, että kovakattoiset avot olisi moukille. Todelliset rahamiehet kuulemma ajelevat kangaskattoisilla vehkeillä.

SLK on edelleen suosituin Mercedeksen avomalleista. Kaksipaikkainen auto on tehty käytännössä puhtaasti cruisailuun, sillä tilaa ei oikein muuhun ole. Jo kauppakassissakin on peräluukkuun kova sovittelu.

Mersulta tuli tälle vuodelle E-sarjasta cabriolet. SLK-malliin verrattuna se on huomattavasti isompi auto ja avo-ominaisuuksiltaan siten myös kehittyneempi. SLK:n puikoissa ilmanvirran pyörteily jossain määrin häiritsi varsinkin pidempää kuljettajaa. E-sarjalaisessa puhuri on saatu kuriin tuulilasin yläpuolelta nousevalla aircap ilmanohjaimella. Niin, ja E-cabrio on aito avo klassisella kangaskatolla!

Mercedes-Benz hallitsee erittäin hyvin avomaailman tekniikan kaikissa luokissa. Se on SLK:n kohdallakin tullut osoitettua mallin yli 13-vuotisen historian aikana. SLK on edelleen hieno auto - olkoonkin kovakattoinen. Sillä pääsee huolettomasti, turvallisesti mutta ennen kaikkea tyylikkäästi avomaailman eliittiin.

Tämä auto on tehty helpon elämän ystäville.

Mercedes-Benz SLK K 200 Grand Edition

Mikä: SLK:n erikoispainos.

Mitat: Pituus 4,10 m, leveys 1,77 m, korkeus 1,29 m, akseliväli 2,43 m, tavaratila 300 l. (VDA).

Oma massa: 1415 kg.

Moottori: 1,8-litrainen bensa, teho 184 hv (5500 rpm), vääntö 250 Nm (2800-5000 rpm). 5-portainen automaatti, takaveto.

Kiihtyvyys: 7,9 s.

Huippunopeus: 232 km/t.

Yhdistetty kulutus (valmistajan ilmoitus): 8,0-8,2 l.

CO2-päästöt: 190-196 g/km.

Hinta: Koeajettu auto lisävarusteilla 74470 euroa.

Kiitämme:

+ Laadukkuutta

+ Tyylikästä yleisvaikutelmaa

+ Moottoria

Moitimme:

- Kulutusta

- Olemattomia säilytystiloja

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Lotossa ei jaettu päävoittoa – katso oikea rivi

    10. 10

      Istanbulin keskustassa pommi-isku jalkapallostadionin luona – ainakin 20 loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    6. Näytä lisää