Keijo

Autot

Valikko

Autot

Auto Bild: Saksassa ja Ranskassa harkitaan yli 10-vuotiaille autoille ajokieltoa

EU:n ympäristökomissaari Janez Potocnik on saanut oudon idean, jota kovin moni autoilija ei ikinä haluaisi toteutettavan.
Slovenialaisen Potocnikin lämmittelemän ajatuksen nojalla kaikkien yli 10-vuotiaiden autojen liikennöinti saksalaisissa suurkaupungeissa kiellettäisiin lailla ja typpidioksidiarvot mitattaisiin tarvittaessa raja-asemilla kaupunkien laitamilla. Asiaa käsitteli ensimmäisenä Saksan Auto Bild.

Jos päätös saadaan runnottua läpi, puolet Saksan autoista joutuisi ajokieltoon suurkaupunkien keskustoissa, sillä tyypillinen saksalainen henkilöauto on 8,5 vuoden ikäinen.

Auto Bildin mukaan myös Pariisiin kaupunki kaavailee ottavansa syyskuusta 2014 käyttöön keskusta-ajokiellon, joka koskisi kaikkein vanhimpia autoja, mukaan lukien muun muassa vuosimalli 1997.

Suomessa vastaava kielto aiheuttaisi todennäköisesti sekasorron, sillä maamme autokaluston keski-ikä on tällä hetkellä 10,9 vuotta. IS:n artikkelissa 17.11.2012 todetaan, että "eurooppalaisessa vertailussa Suomen henkilöautojen keski-ikä on reilut kaksi vuotta keskiarvoautoa vanhempi."

Auto Bildin mukaan EU-ympäristökomissaari Janez Potocnik kuvaili 14. maaliskuuta "Saksan lehdistössä esiintyneitä huhuja" vanhempien autojen ajokiellosta maan suurkaupunkien ydinkeskustoissa "täysin järjettömiksi".

Potocnikin Brysselissä antaman lausunnon mukaan "on täysin EU-jäsenmaiden asia päättää kaupunkiensa ja yhteisöjensä typpidioksidipäästöistä".

Saksan Auto Bild mainitsee, että Potocnik matkustaa itse lähinnä edustusautonsa takaistuimella.

Lue saksankielinen juttu tästä.

Ota kantaa

Pitäisikö ajaminen esimerkiksi yli 10-vuotiailla autoilla sallia vain kaupunkien ulkopuolella?

Kyllä, hieno idea 31% Ei, täysin hullu ajatus! 69%
Ääniä yhteensä 3182

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. 6

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    7. 7

      Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    10. 10

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. Näytä lisää