Onni, Sisu

Autot

Valikko

Autot

Volvo S60 viimeinkin videolla

Volvo on härnännyt kuluttajia ja mediaa jo pitkään julkaisemalla enemmän ja vähemmän virallisia kuvia tulevasta S60 mallistaan. Nyt ilmoille on laitettu video.

Tuotantoon menevä malli näyttää videon perusteella hyvin samanlaiselta kuin viime vuonna julkaistu konseptimalli. Ulkomuodoiltaan auton urheilulliset linjat tuovat mieleen Jaguarin XF-mallin - Volvomaisilla piirteillä maustettuna.

Mallin teknisistä ominaisuuksista ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta ilmeisesti moottorivalikoimassa tullaan ainakin näkemään uutena vaihtoehtona 1.6-litrainen bensakone turboahdettuna ja suoraruiskuna.

Volvon tavaramerkiksi muodostunut turvallisuus ei tee poikkeusta tässäkään mallissa. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Volvon uusi jalankulkijoiden tunnistusjärjestelmä, jonka avulla auto havainnoi ja tarvittaessa myös jarruttaa automaattisesti huomatessaan jalankulkijan edessään.

Volvon S60 on tarkoitettu haastamaan Audi A4 ja BMW 3-sarjan mallit. Debyyttinsä uusi Volvo tekee maaliskuussa Geneven autonäyttelyssä, ja tuotantoon malli menee näillä näkymin alkukesästä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

  3. 3

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  4. 4

    Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

  5. 5

    Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  8. 8

    Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

  9. 9

    Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

  10. 10

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  6. 6

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  7. 7

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  10. 10

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

  3. 3

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  4. 4

    Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

  5. 5

    Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

  6. Näytä lisää