Selma

Autot

Valikko

Autot

IS koeajossa kasvonsa pessyt Mersun Pikku-G!

Mercedes-Benzin pienin maasturi GLK pyöristyi reippaasti.
Aiemmin niin kulmikas Mercedes-Benzin GLK-pikkumaasturi on jakanut mielipiteitä muotoilunsa vuoksi. Kaikkia sen muotoilu ei ole yksinkertaisesti miellyttänyt. Nyt Stuttgartin suunnalla asioita on mietitty uudelleen ja GLK, Mersun maastureiden G-sarjalaisten pikkuisin jäsen on pyöristynyt. Linjoja on hiottu suuntaan jos toiseenkin ja täytyy myöntää, että GLK on nyt paljon houkuttelevamman näköinen auto.

Arvata saattaa, että nykylinjat ovat useampien mieleen.

Edelleen GLK:n tunnistaa kuitenkin GLK:ksi: korin perusmuoto ei tietenkään ole muuttunut miksikään, koska kysymyksessä on vain mallisukupolven puolen välin paikkeilla tuleva facelift, kasvojenkohotus. Perä- ja etuylitys GLK:ssa on edelleen lyhyt, tuulilasi on pysty kuten keulakin. Energiaa säästävät led-valot löytyvät nyt edestä ja takaa.

Ja sitten tietysti päivän epistolaan eli päästöjen vähentämiseen. GLK:n vanteita on muun muassa uudistettu, jotta aerodynamiikka olisi parempi. Eco start/stop-automatiikka löytyy läpi malliston ja voimansiirron kitkaa on hiottu pienemmäksi kulutuksen pientämiseksi.

Ohjaustehostin on kokonaan sähköinen ja nyt takana ovat ne ajat, jolloin Mersua moitittiin vielä hitaasti, jos lainkaan palauttavasta ohjauksesta. Ohjauksen muuttuva välityssuhde parantaa myös ohjaustuntumaa.

Mihinkään hybridi- tai pikkuautolukemiin päästöissä GLK:ssa ei vieläkään päästä, pienimmillään päästöt ovat 145 g/km. Tuolloin moottorina 2,1-litrainen diesel ja takaveto, mallimerkinnän ollessa 200 CDI BlueEfficiency.

Hinta-laatu -suhteeltaan malliston järkevin GLK on ehkä 250 CDI BlueTec 4Matic. Moottori on edelleen 2,1-litrainen, mutta siitä on puristettu peräti 204 hevosvoimaa ja 500 newtonmetriä vääntöä. Ja vaikka autossa on neliveto ja kohtuulliset tehoarvot, päästöt ovat vain runsaat 160 g/km.

Suomen verotus suosii kyseistä mallia, sillä hinta ei nouse hirvittävän korkeaksi, vaikka suorituskykyä piisaa. Mercedes on myös GLK 250 CDI BlueTec -mallin kanssa avaamassa kyseisessä kokoluokassa päätä typpioksidien vähentäjänä, sillä auto käyttää myös AdBlue-lisäainetta. Aiemmin typpioksidipäästöjä pienentävää ureapohjaista lisäainetta on käytetty vain suuremman kokoluokan maastureissa merkkiin katsomatta.

Moottori täyttää myös Euro6-päästönormit.

Mercedeksen GLK:sta tuli entistä kilpailukykyisempi luokassaan, kun malliuudistuksen mukana autoon lisävarustelistalle tuli tuhannen euron lisähintaan erillinen off road -paketti.

Off road -paketti ei tee GLK:sta vielä mitään supermenijää maastoon, mutta tekee siitä entistä maastokelpoisemman. Auton 20 sentin maavara kasvaa paketin myötä 23 senttiin.

Pakettiin kuuluu muun muassa alamäkihidastin, jota voi käyttää vakionopeudensäätimen avulla. Paketin myötä kaasupolkimen liikerata kasvaa, jotta kaasua voisi maastossa heiluvassa autossa käyttää tarkemmin. Vaihteisto mukautuu myös off road -tilassa ja vaihdot isommalle tapahtuvat aiemmin. Auto myös mukauttaa luistoneston toimintaa.

Sähköiset tasauspyörästön lukot takaisivat parempaa etenemiskykyä myös metsäteiden ulkopuolella, mutta niitä uudistuneessa GLK:ssa ei ole.

Auton alusta on myös paketin myötä suojattu paremmin - moottori ja vaihteiston suojana on alumiinia ja muun alustan erikoisvalmisteista muovia.

Lisäksi auton valot antavat leveämpää valokeilaa maastomoodi päällä.
GLK:n maasto-ominaisuudet kohenivat runsaasti off road -paketin myötä. Tuhannen euron paketti kasvattaa auton maavaran 23 senttiin. Mersu menee likimain maastossa kuin maastossa.

Mercedes Benz GLK 250 BlueTec 4Matic

Mikä: Mercedeksen pienin maasturi.

Mitat: Pituus 4,54 m, leveys 1,84 m, korkeus 1,67 m, akseliväli 2,76 m, tavaratila 450-1550 l. (VDA). Oma massa: 1925 kg.

Moottori:
2,1-litrainen turboahdettu diesel; teho 204 hv (4200 rpm), vääntö 500 Nm (1600-1800 rpm). 7-portainen automaattivaihteisto, neliveto.

Kiihtyvyys: 8,0 s.

Huippunopeus: 210 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus): 6,1-6,5 l.

CO2-päästöt: 159-169 g/km.

Hinta: 62 257 euroa, GLK-mallisto alkaen 46 572 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    8. 8

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    9. 9

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    10. 10

      Talent-voittaja Antton Puonti nousi otsikoihin maailmalla – australialaislehti ylistää suomalaistähteä harvinaisesta taidosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    6. Näytä lisää