Tuuli, Tuulia, Hilda

Autot

Valikko

Autot

IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä!

Koeajo
Valtioneuvosto tilasi laivueeseensa viisi E-sarjan MErsua.
Taksin takapenkki on yhteiskuntamme tasa-arvoisimpia paikkoja. Sinne on pääsy ja oikeutettua asiaa niin herralla kuin hampuusillakin. Ja taksihan on edelleen ensisijaisesti E-sarjan Mercedes. Siellä matkustetaan herroiksi ja kelpaa se ministereillekin, sillä Valtioneuvoston kanslia tilasi viime kuussa Audi A6 -painotteiseen laivueeseensa viisi Mercedes-Benz E300 hybridiä ministereiden käyttöön. Kun ne tulevat elokuussa käyttöön korvaten palveluksen päättäviä Audeja, on 20 ministeriautosta jo yhdeksän Mersuja.

E-sarjan muuten mittava malliuudistus ei vaikuttanut takarivin tiloihin. Siellä on tuttuun tapaan tilaa isollekin miehelle ja hyvä istuma-asento. Mukavuusvarustus sisältää perusjutut: lukuvalot, mukitelineet ja raitisilmasuuttimet. Lisävarusteena saa esimerkiksi istuinlämmityksen, kaksi erillistä mukavuusistuinta ja rullaverhot ikkunoihin. Mutta ilmastoinnin saa vain etuistuimiin.

Massiivinen kardaanitunneli syö keskipaikan viihtyisyyttä, sillä on merkitystä lastattaessa taksikäytössä kolme rinnakkain. Ministereitä ei niin montaa yhteen autoon laiteta. Oviaukon kynnys on turhan korkealla lattiaan nähden, joten elegantti nouseminen salamavalojen välkkeessä punaiselle matolle edellyttää harkittuja liikkeitä.

Kuten lähes poikkeuksetta kaikissa autoissa, vaikka E-sarjan takapenkillä on hyvä matkustaa, on lukuisin säädöin varustetuilla etuistuimilla vieläkin viihtyisämpää. Se on kiusallinen ja pysyvä ristiriita "takapenkiltä ajaville". Ratin takana on paras paikka myös E-Mersussa. Ehkä matkanteon suhteen pitäisi ministerien sijaan kadehtia heidän kuljettajiaan.

Mercedes-Benzin keskeisen E-sarjan uudistuminen on mittava ulkonäön lisäksi myös teknisellä puolella.

Koeajamamme ja koeistumamme Tämä yksilö ei ole taksimersu, sillä sen uutuusmoottori hörppii bensiiniä. Edullisimman bensiinimallin, E 200:n 1,8-litrainen vaihtui malliuudistuksessa BlueDirect-moottoriperheen upouuteen kaksilitraiseen. Tehoa tässä aloitusmoottorissakin on edeltäjän tapaan riittävästi, 184 hevosvoimaa ja kulku sen mukaista.

Kulutuslukemia moottorin vaihto kuitenkin pudotti joitakin desilitroja.
Malliin liittyy joitakin perinteisistä käsityksistä poikkeavaa piirteitä. Ensinnäkin yleensä arvokkaampana pidetty dieselmoottori onkin edullisempi, E 200 CDI maksaa tuhansia euroja koeajettua E 200 bensaa vähemmän. Toinen liittyy vaihteistoon, automaatti on sekä taloudellisempi että tarjoaa paremman suorituskyvyn kuin manuaali.

Mutta automaatti maksaa yhä kuin vanhoina hyvinä aikoina, tässä tapauksessa lähes 2700 euroa, kun kilpailija BMW:llä vaihteistotyyppi ei vaikuta hintaan lainkaan. Se on käytännössä pakollista lisähintaa, sillä tämän tason autoja ei enää juurikaan hankita käsin vaihdettavana.

Koeajettu yksilö on bisneshinnaston puolelta löytyvä Premium Business. Sen listahinta on vain 640 euroa perusvarustelua korkeampi, mutta sisältö valtava vaihtoehtoisista ulkonäöistä, monipuolisten istuinsäätöjen kautta LED-Intelligent Light Systemiin.

Älykäs valojärjestelmä on toteutettu kokonaan LED-valoin. Pimeällä ajetaan jatkuvasti pitkät päällä. Edelläajavien ja vastaantulijoiden häikäistyminen estetään rajaamalla valokuviosta juuri kyseinen alue pois. Järjestelmä toimii ällistyttävän hyvin jopa kumpuilevilla ja mutkaisilla teillä, ja näkyvyys on taattu. Koska ksenonvaloja ei ole enää lainkaan saatavana, ovat niiden yhteydessä pakolliset valonpesimet pudonneet pois valikoimasta. Harmillista.

Yleisemmin varustelusta riittänee kertoa, että avustinjärjestelmiä on tarjolla ennätyksellisen paljon ja muussakin varustelussa tarjonta ja vaihtoehdot yltävät näännyttäviin ulottuvuuksiin.

Ajettavuudeltaan E-sarja vaikuttaa koeajetun mukavuusalustaisen version perusteella olevan ennallaan. Mitä sitä hyvää muuttamaan. Korostuneesta mukavuudesta huolimatta auto on luonteva myös reippaammassa menossa.

Ota kantaa

Oletko istunut uuden tai edeltävän polven Mercedes-Benz E-sarjan takapenkillä?

Olen 53% En 47%
Ääniä yhteensä 3253

Mercedes-Benz E 200 BE A Premium Business

Moottori R4, turbo, 1991 cm³ 135 kW (184 hv)/5500 r/min 300 Nm/1200-4000 r/min

Suorituskyky 0-100 km/h 7,9 s, huippunopeus 233 km/h

Kulutus 5,8 l/100 km 95E

CO2-päästöt 135 g/km

Voimansiirto A7, takaveto

Mitat
p 4879, l 1854, k 1474 mm, akseliväli 2874 mm, omamassa 1655 kg, tavaratila 540 l, tankki 80 l

Hinta
56532 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

    5. 5

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    6. 6

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

    5. 5

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    6. Näytä lisää