Anna, Anne, Anu

Autot

Valikko

Autot

Opel Vectra Wagon & Volvo V70: Kunnon kuljetusvälineet

Opelin ja Volvon farmaridieseleiden kaksinkamppailu päättyy ratkaisemattomaan.

Volvo V70 on ollut luokkansa myydyin auto jo pitkään. Opel Vectra Wagon on kuitenkin varteenotettava kilpailija, ja vieläpä selvästi huokeampi.

Kummankin voimanlähteeksi valitsimme turbodieselin, sillä kaasuöljyä polttavien osuus uusista autoista kasvaa kohisten. Molemmissa eteenpäin vieviä vaihteita on kuusi. Volvoon tämän moottorin yhteyteen ei saa automaattia, sen sijaan Opelin käyttäjä voi tilata myös vaivattoman automaatin.

Vectran kuljettaja saa hyvän ajoasennon. Istuin tosin saisi olla vähän pitempi, jolloin se antaisi paremman reisituen. Merkille ominaisesti kosketuksen jälkeen perusasentoon palautuvat viiksikytkimet vaativat hieman totuttelua.

Volvon ajaja taas saa räätälöityä itselleen todella leppoisan asennon erittäin runsaiden säätöjen ansiosta. Tuolissa on tavanomaisen korkeussäädön lisäksi kaltevuussäätö. Hallintalaitteet toimivat kevyesti. Avaimen virkaa toimittaa erikoinen, kojelautaan työnnettävä mötikkä. Käynnistys ja sammutus sujuvat nappia painamalla.

Molempien takatilat soveltuvat jopa kolmelle aikuiselle. Opelin reilusti aukeavista ovista luikahdetaan helposti kyytiin. Jalkatilaa on melkein kuin edustusautossa. Pääntilaa on reilummin kuin kilpailijassa.

Käynti Volvoon ei suju yhtä joustavasti, vaikka täälläkään ei ole ongelmia. Jalka- ja pääntilat ovat hieman Opelia niukemmat, mutta vastaavasti ruotsalainen on leveämpi.

Tavaratilat ovat siististi verhoiltuja ja perusasennossaan selkeänmuotoisia, mutta pohjan ja suojapeitteen väli jää melko matalaksi. Alhaisen nostokynnyksen ansiosta kuormaaminen on helppoa. Ruuman pohja on kiitettävästi kynnyksen kanssa samalla tasolla.

Molempien ruuma laajennetaan kippaamalla takaselkänoja kahdessa osassa. Myös suksiluukku ja etumatkustajan selkänojan kaatomahdollisuus sisältyvät molempien varusteisiin.

Laajennetun tilan pohja asettuu kummassakin vaakatasoon. Takaluukut suljetaan puhtain käsin sisäkahvan avulla.

Ison auton jousitus on useimmiten miellyttävä kaikenlaisilla pinnoilla, eikä tämä kaksikko muodosta poikkeusta. Ajettavuutta voi luonnehtia leppoisaksi, ja pitkän akselivälin ansiosta suuntavakavuus on kunnossa.

Vaivattomassa menossa piilee tosin vaara, että nopeus nousee aiottua suuremmaksi. Sivutuuli ei pahemmin heiluttele isojen farkkujen päättäväistä etenemistä. Näkyvyys etuviiston on kummastakin hieman rajoittunut etupilareiden aiheuttaman katveen vuoksi. Peilien kokoa voi kiitellä.

Takapuolituntumalla Volvo tuntui hieman pontevammalta. Se tosin johtuu todennäköisesti siitä, että Opel oli ajoon tullessaan pakasta vedetty, kun taas Volvon mittarissa oli jo 7.000 kilometriä.

Melu ei kiusaa kummankaan matkustajia. Tyhjäkäynnillä ja kiihdytyksissä toki kuulee, että pellin alla on diesel.

Kummankin auton yhdistetyksi kulutukseksi ilmoitetaan 5,9 l/100 km. Aivan siihen ne eivät testilenkillä kyenneet, mutta alle 6,5 litran ruokahalu ei ole paha näin raskaille ja suorituskykyisille autoille.

Pakollinen liikennevakuutus on hieman edullisempi Volvoon, vastaavasti vapaaehtoisen autovakuutuksen saa Opeliin halvemmalla (tiedot Tapiolasta).

Molempien turvavarustelu on hyvin kattava. Ajonvakautusjärjestelmä, lukkiutumattomat jarrut, neljä turvatyynyä ynnä turvaverhot ovat vakiotavaraa. Myöskään ajovalojen pesimiä ei tarvitse tilailla erikseen.

Tarkeneminen pakkasilla on varmistettu lisälämmittimellä, joka Opelissa on sähkötoiminen ja Volvossa dieselkäyttöinen. Hiukkassuodatin pitää kaksikon pakokaasupäästöt kurissa.

Kummankin mukavuusvarusteet riittävät useimmille, ja runsaalta varustelistalta jokainen halukas voi tilata yhtä ja toista tarpeelliseksi katsomaansa.

Opel Vectra Wagon & Volvo V70: Kunnon kuljetusvälineet

Opel Vectra Wagon 1.9 CDTI

Mikä: Iso farmariauto.

Mitat: Pituus 4,84 m, leveys 1,80 m, korkeus 1,50 m, akseliväli 2,83 m, tavaratila 530-1.850 l.

Moottori: 1,9 litran turbodiesel; teho 150 hv, vääntö 320 Nm. 6-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 10,3 s.

Huippunopeus: 210 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus/vertailu): 5,9/6,4 l.

CO2-päästöt: 159 g/km.

Hinta: Enjoy-varustelulla 32.950 euroa. Edition-paketti maaliskuun loppuun saakka veloituksetta.

Volvo V70 2.0D

Mikä: Iso farmariauto.

Mitat: Pituus 4,82 m, leveys 1,86 m, korkeus 1,55 m, akseliväli 2,82 m, tavaratila 555-1.580 l.

Moottori: 2,0 litran turbodiesel; teho 136 hv, vääntö 320 Nm. 6-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 11,1 s.

Huippunopeus: 200 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus/vertailu): 5,9/6,3 l.

CO2-päästöt: 157 g/km.

Hinta: Momentum-varustelulla 42.300 euroa.

Pisteet (asteikko 4-10) Ajoasento: 9 (Opel) 10 (Volvo)

Takatilat: 9 (Opel) 9 (Volvo)

Tavaratila: 9 (Opel) 9 (Volvo)

Ajettavuus: 9 (Opel) 9 (Volvo)

Mukavuus: 9 (Opel) 9 (Volvo)

Suorituskyky: 9 (Opel) 9 (Volvo)

Näkyvyys: 8 (Opel) 8 (Volvo)

Turvavarustelu: 9 (Opel) 9 (Volvo)

Kulutus: 9 (Opel) 9 (Volvo)

Päästöt: 7 (Opel) 7 (Volvo)

Keskiarvo: 8,7 (Opel) 8,8 (Volvo)

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Länsimetro valmis liikenteelle huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

  5. 5

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  6. 6

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  7. 7

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  8. 8

    Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

  9. 9

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  10. 10

    X Factor -tuomari joutui loukkaavan kommenttinsa vuoksi julkiseen Twitter-myllytykseen – kisan aiempi finalisti tylyttää: ”Ole kerrankin hiljaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Länsimetro valmis liikenteelle huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

  5. 5

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  6. Näytä lisää