Keijo

Autot

Valikko

Autot

Keskimääräistä paremman Suomi-pojan mielestä vika on usein muissa - lue tutkimustulos

Joka toinen ”läheltä piti” –tilanteen kokenut autoilija arvioi tapahtuneen johtuneen toisesta autoilijasta. Päivittäin ajavista vain neljännes myöntää vian olleen itsessä. Tieto selviää Ifin teettämästä kyselystä.
- Tuloksista on nähtävissä, että itseään keskimääräistä parempana kuskina pitävät tekevät ajamisen ohella muita asioita useammin, samoin ne, joilla on ollut yksi tai useampi liikennevahinko kolmen vuoden sisällä. Täytyy kuitenkin muistaa, että tutkimus kertoo vain osan ajokulttuuristamme. Meillä on itse asiassa paljon kuskeja, jotka ajavat vuodesta toiseen ilman kolareita, kertoo ajoneuvovakuutusten johtaja Mikko Pöyhönen Ifistä.

Tutkimus kertoo kertoo karua faktaa myös ajamisen oheistoiminnasta, kuten puhelimeen puhumisesta. Edelleen useampi kuin joka toinen puhuu ajon aikana kännykkään ilman handsfreetä. Reilu kolmannes kertoo syöneensä ajaessa ja reilu neljännes kertoo kirjoittaneensa tai lukeneensa tekstiviestejä.

Nuoret ja itsensä keskitasoiseksi tai heikommaksi kokevat kuskit myöntävät muita useammin syyn olevan itsessään.

Joka kolmas ”läheltä piti” –tilanteeseen joutunut sanoo tilanteen johtuneen itsestään ja joka toinen kertoo tilanteen johtuneen toisesta autoilijasta. Muita syitä tutkimuksen mukaan ovat mm. tiellä liikkuneet eläimet ja ihmiset. Tutkimukseen vastanneista joka neljännelle on sattunut viimeisen kolmen vuoden aikana vahinko liikenteessä.

Sukupuolten tai iän osalta ei ole havaittavissa eroja: vahinkoja on sattunut niin miehille kuin naisille ja nuorille sekä vanhemmille kuskeille. Ajokokemuksella ja ajokortin iällä on kuitenkin merkitystä, kun ”läheltä piti” –tilanteita tarkastellaan lähemmin. Enintään yhdeksän vuotta kortin omistaneet kokivat muita useammin syyn olevan itsessä.

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2012 liikenteessä loukkaantui yli 7000 ihmistä. Läheltä piti –tilanteista ei kuitenkaan ole tilastoja. Tiedot selviävät If Vahinkovakuutusyhtiön teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi 793 autoilevaa suomalaista kesäkuussa 2013. Vastaajien ikäjakauma oli 18‒74 vuotta. Sähköisen kyselyn toteutti Ifin toimeksiannosta YouGov Finland.

Ota kantaa

Oletko mielestäsi keskimääräistä parempi kuski?

Olen parempi 53% Olen jokseenkin keskimääräinen 40% Olen keskimääräistä huonompi 8%
Ääniä yhteensä 2239

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    6. Näytä lisää