Visa

Autot

Valikko

Autot

Viime vuoden ostetuin automalli täysin uusiksi - seuraa Nissan Qashqain julkistusta livenä!

Liveseuranta
IS tutustuu tänään ensimmäisten tiedotusvälineiden joukossa upouuteen Nissan Qashqaihin - seurata julkistusta IS:n netistä livenä alkaen klo 16.10!
Täysin uudistetun mallin ennakoidaan hyppäävän kerralla rekisteritilastojen kärkipaikoille. Auto julkistetaan tänään ensimmäistä kertaa lehdistölle klo 16.10 alkavassa tilaisuudessa Lontoossa. IS on paikalla seuraamassa tilaisuutta.

Nykymuotoinen, vuonna 2006 esitelty Qashqai oli vuonna 2012 Suomen myydyin auto. Qashqain alusta on pitkälti sama kuin Renault Meganessa ja autoa on saanut vuodesta 2008 saakka myös seitsenpaikkaisena +2 -versiona. Tarjolla on sekä etu-, että nelivetoisia malleja.

Qashqai on saanut nimensä Lounais-Iranissa elävän paimentolaisheimon mukaan. Nimellä on haluttu luoda mielikuvaa kaupunkiympäristöön soveltuvasta paimentolaisesta (Englanniksi Urban Nomad).

Nissan Qashqain ensimmäinen sukupolvi upposi hyvin kansan riveihin. Autoa valmistettiin tarkalleen 2 0125 105 kappaletta ja esimerkiksi Suomessa se oli viime vuoden myydyin autonmalli. Suomessa Qashqaita on myyty vuodesta 2007 lähtien yli 23 000 kappaletta. Tänäkin vuonna ensimmäistä sukupolvea on myyty yli 3800 kappaletta ja automalli on Suomen kolmanneksi myydyin tänä vuonna. Qashqain edellä vuoden 2013 myyntitilastoissa on Volkswagen Golf ja Skoda Octavia. Erikoista Qashqain taipaleessa on ollut juuri se, että sen myynti ei ole juurikaan hiipunut vuosien saatossa.

Voit seurata mallin julkistusta suorana tästä linkistä. Uusi toisen sukupolven Qashqai paljastetaan klo 16.10.

Mikä Qashqaissa on suomalaisia viehättänyt? Kommentoi alla olevissa kommenttikentissä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. 6

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    7. 7

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    10. 10

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    7. 7

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. Näytä lisää