Meri, Vellamo

Autot

Valikko

Autot

Tämä peltipoliisi on Suomen tehokkain sakottaja - katso top 50 -lista!

Ylinopeussakot
Kaksi eniten sakkotuloja tuottavaa peltipoliisia sijaitsee muutaman kilometrin välein.
Automaattisen liikennevalvonnan kuuma piste sijaitsee Helsingin uloimmalla kehätiellä. Kaksi eniten sakkotuloja tuottavaa peltipoliisia sijaitsee muutaman kilometrin välein Espoossa.

Kehä III:n itään kulkevalla osuudella Mikkelässä sijaitseva tolppa on tänä vuonna räpsähtänyt keskimäärin 35 kertaa joka vuorokausi. Tammi-syyskuun aikana tolppa on singonnut 6 308 sakkoa raskasjalkaisille autoilijoille.

- Se ei ole yllätys, kun niitä liikennemääriä katsoo. Missä on paljon liikennettä, siellä on myös paljon sakkoja, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen sanoo.

30 ihmishenkeä
säästyy vuosittain

Tolppa on siis tienannut valtiolle melkoisen summan rahaa, mutta poliisin mukaan se on sivuseikka.

- Kyllä tolppien tärkein tehtävä on estää onnettomuuksia. Valvontaa kohdistetaan niille tieosuuksille, joilla tapahtuu paljon onnettomuuksia.

Vaikka autoilijat hyvin tietävät, että jokaisessa tolpassa ei ole kameraa, jo niiden olemassaolo laskee keskinopeuksia valvotuilla tieosuuksilla. Nopeuksien laskemisen ja turmien välillä on poliisin mukaan selvä yhteys.

- Automaattisen nopeusvalvonnan lasketaan säästävän vuosittain 30 ihmishenkeä.

Tulossa lisää
valvontakameroita

Väsymätön valvoja vapauttaa poliisin resursseja. Automaattisen valvonnan vuoksi esimerkiksi rattijuopumusten seulontaan on voitu sijoittaa lisää voimavaroja. Tällä haavaa automaattisen nopeusvalvonnan piirissä on 30 000 kilometriä.

Poliisin mukaan se ei riitä.

- Tavoite on nostaa valvonnan alla olevien teiden määrä 40 000 kilometriin. Suunnitelmissa on vuoteen 2015 mennessä saavuttaa tuo määrä, mutta näillä näkymin siihen ei päästä, toteaa poliisitarkastaja Ihalainen.

Kun tuo likipitäen maapallon ympärysmittaa vastaava määrä tieverkosta on saatu kameravalvonnan alle, tilanne alkaa siltä osin olla reilassa. Tämän enempää Suomen tienpientareille ei valvontakameroita ole Ihalaisen mukaan tarpeen pystyttää.

Ensimmäinen peltipoliisi 1995

- Ensimmäinen automaattinen nopeusvalvontakamera otettiin pysyvään käyttöön 1995 Turun suunnalla. Kamera on yhä käytössä, vaikka tekniikka on ehtinyt paljon muuttua.

- Ensimmäiset kamerat olivat ns. märkäfilmityyppiä. Se tarkoitti, että poliisin piti hakea filmi erikseen kehitettäväksi.

- Nykyisin käytössä olevista digikameroista haetaan kuvat myös käsipelillä.

- Automaattisen nopeusvalvonnan kameroita muutetaan kuitenkin kiihtyvällä tahdilla etäluettaviksi. Jo nyt Kehä III:n ahkerasti sakottavat kamerat lähettävät itse automaattisesti kuvat valvontakeskukseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    6. Näytä lisää