Sebastian

Autot

Valikko

Autot

Talvi tulee ja pakkanen kiristyy - näin kauan moottoria tarvitsee esilämmittää

Esilämmitys
Moottorin esilämmitykseen on muutamia vinkkejä, kertoo Motiva.
Auton moottorin esilämmitys on kannattavaa, vaikka viimeisten tutkimustulosten mukaan sen hyöty onkin pienentynyt nykyaikaisissa moottoreissa.

Selvää on, että esilämmitetystä autosta tulee mahdollisimman vähän pakokaasuja kodin tai ja esimerkiksi päiväkodin pihaan. Hiukkaspäästöt vähenevät erityisesti suoraruiskutteisissa bensiiniautoissa ja vanhemmissa ilman hiukkassuodatinta olevissa dieselautoissa.

Lisäksi liikenneturvallisuus on avainasemassa, kun liikkeelle lähdetään lasit sulina. Eikä auton matkustamossa tarvitse palella sitä aikaa, kunnes moottori on lämmin.

Esilämmitys säästää polttoainetta yleensä sitä enemmän mitä vanhempi auto on, mutta sisätilanlämmittimen harkitsematon käyttö syö säästöjä.

Täytyy myös muistaa, että jos flexfuel-autossa käytetään korkeaseosetanolia (E85), esilämmitetty auto käynnistyy myös kovilla pakkasilla ja dieselautojen hiukkassuodattimen tukkeutumisriski pienenee. Hybridiautossa esilämmitys puolestaan vähentää polttomoottorin käyntiaikaa.

Liian pitkä lämmitys menee Motivan mukaan hukkaan. Sopiva esilämmitysaika kannattaa säätää ulkoilman lämpötilan mukaan ajastimella. Esilämmitystä ei nykyisissä autoissa tarvita yli 0 °C lämpötiloissa. Sisätilanlämmitintä ei kannata pitää päällä yli kahta tuntia.

Motivan mukaan auton suositellut esilämmitysajat on listattu alla olevaan taulukkoon.

Ulkoilman lämpötila Sähköinen esilämmitin Polttoainetoiminen esilämmitin
0…-5 astetta ½-1 tunti 10-15 min
-5…-10 astetta 1-2 tuntia 15-20 min
alle -10 astetta 2-3 tuntia 20-30 min

Muista myös tämä autoa lämmittäessäsi: 
Polttoainetoiminen lämmitin kuluttaa akun sähköä. Siksi akun varaustila alenee hiljalleen, jos ajetaan lähinnä lyhyitä matkoja. Tämän voi estää joko ajamalla esilämmityksen jälkeen vähintään yhtä kauan kuin polttoainetoiminen lämmitin on ollut päällä tai käyttämällä esilämmityksen aikana erillistä akkulaturia. Akkuvaraajan käyttö myös parantaa auton käyttövarmuutta ja pidentää akun kestoikää talviolosuhteissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    4. 4

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    5. 5

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    6. 6

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      ”Moni varmasti pelästyi” – Trumpin dramaattisen puheen sävy kiinnitti asiantuntijan huomion

    9. 9

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    7. 7

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    4. 4

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    5. 5

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    6. Näytä lisää