Meri, Vellamo

Autot

Valikko

Autot

Tuhansia ilmaisheijastimia jaossa huomenna perjantaina - tässä ohjeet miten saat omasi

HKL jakaa raitiovaunuissa heijastimia Lucian päivänä perjantaina 13.12.
Ilmaisia heijastimia saa niitä jakavilta raitiovaununkuljettajilta noin kello seitsemästä lähtien. Yhteensä heijastimia on Helsingissä jaossa 6000 kappaletta ja niitä jaetaan kaikilla raitiovaunulinjoilla.

Heijastin on yksinkertainen, mutta tehokas henkivakuutus. Ilman heijastinta kulkeva jalankulkija on pimeänä vuodenaikana moninkertaisessa onnettomuusvaarassa heijastinta käyttävään verrattuna.

Kampanjalla HKL haluaa korostaa, että myös raitiovaunun jarrutusmatka on talviolosuhteissa normaalia pidempi, eikä raitiovaunu pysty väistämään eteen tulevaa estettä.

Paras paikka roikkuvalle heijastimelle on polven korkeudella. Heijastinta kannattaa käyttää myös valaistulla kadulla koska katuvalotkaan eivät aina takaa kunnollista näkyvyyttä. Näkyvyyttä voivat haitata esimerkiksi katuvalojen katvealueet, puiden varjot, muut valot tai sade. Jalankulkijat saattavat myös yliarvioida näkyvyytensä.

Tummiin pukeutunut, ilman heijastinta liikkuva kulkija näkyy auton lähivaloilla pahimmillaan vasta 20 metrin päästä, heijastinta käyttävä jo 150 metrin päästä. Kuljettaja myös näkee heijastinta käyttävän matkustajan pysäkillä ilman heijastinta liikkuvaa paremmin.

Lucian päivän heijastinjakelulla on jo pitkä perinne: HKL on jakanut heijastimia jo 13 vuotena. Pääkuvan koiraheijastin ei kuitenkaan ole peräisin HKL:lta.

Ota kantaa

Tunnetko henkilön joka ei käytä heijastinta koskaan?

Tunnen 60% En tunne 40%
Ääniä yhteensä 1904

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    10. 10

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää