Meri, Vellamo

Autot

Valikko

Autot

Iso osa kansasta ei haluakaan rattijuopoille kovempia rangaistuksia? Aloite päätymässä nettisilppuriin

Rattijuopoille nykyistä kovempia rangaistuksia ehdottava kansalaisaloite on jäämässä tavoitteestaan eli vaille eduskunnan käsittelyä. Samoin saattaa käydä myös kilometriveron vastustajille.
Viime vuoden elokuussa käynnistynyt nimienkeruu aloitteeseen "Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava" on saanut reilun viiden kuukauden mittaan alle 20000 kannatusilmoitusta.

Vaikka luku on sinänsä suuri, niin tahti itsessään ei vaikuta riittävältä. Jotta aloite pääsisi eduskunnan käsittelyyn, kannatusilmoituksia tarvittaisiin pikaisesti vielä 30000 kappaletta lisää - alle neljässä viikossa.

Sen sijaan ehdotetun kaltaista kilometriveroa vastustava "Vapaus liikkua ilman viranomaisseurantaa on säilytettävä" saattaa hyvällä tuurilla jopa yltää tavoitteeseensa, mikäli kannatusilmoituksien ropina vastaa nyt ja lähikuukausina aiemmin vuodenvaihteessa nähtyä tahtia.

Tällä hetkellä autoilijoiden seurantaan perustuvien kilometriverohaaveiden kannatus- tai oikeastaan vastustusilmoituksia on kirjattu niin ikään noin 20000 kappaletta. Vaadittavien 50000 nimen pitäisi olla kasassa toukokuun alussa.

Mikäli kansalaisaloite ei onnistu saamaan määräajassa tuekseen riittävää määrää nimiä, haihtuu se lainsäädännöllisesti katsoen niin sanotusti taivaan tuuliin.

Katso autoiluun liittyvät kansalaisaloitelinkit:

Vapaus liikkua ilman viranomaisseurantaa on säilytettävä

Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava

Ota kantaa

Jos voisit allekirjoittaa vain toisen, kumpaan laittaisit nimesi?

Rattijuoppojen rangaistusten koventamiseen 66% Kilometriveron vastustamiseen 27% No en todellakaan kumpaankaan 7%
Ääniä yhteensä 4201

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Hydrokopteri tippui jäihin Puulalla – kyydistä pelastettiin 2 henkilöä ja 4 koiraa

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. 6

      Yle: Presidentti Niinistö keksi Trumpille ”sopivan viileän ympäristön”

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    9. 9

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Hydrokopteri tippui jäihin Puulalla – kyydistä pelastettiin 2 henkilöä ja 4 koiraa

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. Näytä lisää