Visa

Autot

Valikko

Autot

Kulutus pian lähelle kahta litraa sadalla – taas kaksi uutta mallia matkalla markkinoille

Pistokehybridit ovat nyt pop - vaikkakin Suomessa vielä kovin harvinaisia.
Pistokehybridien esiinmarssi jatkuu, kun myös Audi ja Renault saavat omat versionsa hiljalleen markkinoille. Audi vahvistaa mallistoaan tänä vuonna uudella Audi A3 e-tron plug-in-hybridillä, ja Renault harkitsee Clion kokoluokkaan asettuvan pistokehybridin tuomista mallistoonsa. Auto nähtäneen jo ensi kuussa Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä – ainakin jo lähes valmiina konseptina.

Sähkömoottorin avulla ranskalaisauton keskikulutus painettaisiin kahteen litraan sadalla kilometrillä. Renaultin tutkimushankkeista vastaava Remi Bastien kertoo, että pistokehybridikonseptin toteutusta tutkitaan parhaillaan kuumeisesti ja esiteltäväksi malli saataisiin Geneveen.

Edullisempi pistokehybridi

Pistokehybridien heikkoutena on toistaiseksi ollut suhteellinen kalleus perinteisiin teknisiin ratkaisuihin verrattuna, sillä uusin teknologia on usein huomattavan kallista, ennen kuin mittakaavahyödyt saadaan kunnolla käyttöön. Renault ei kuitenkaan halua sen uuden hybridin hinnan nousevan liian korkeaksi.

- Mahdollinen tuotantoversio olisi huokea B-segmentin malli, jossa on Clion tapaiset perusominaisuudet, tilankäyttö sekä mukavuus, Bastien sanoo.

Lähde: Auto Express

Ota kantaa

Onko pistokehybrideissä mielestäsi ideaa?

Kyllä - ne ovat askel kohti sähköautoja 53% Ehkä - mutta ei näitä Suomessa tulla juurikaan näkemään 26% Ei - pistokehybridit jäävät lyhyen ajanjakson kuriositeetiksi 21%
Ääniä yhteensä 2834

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    8. 8

      Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

    9. 9

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    10. 10

      Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. Näytä lisää