Tatu, Daniel, Taneli

Autot

Valikko

Autot

Tällainen on uusi Range Rover Sport - dieselversion pisteitä heikentää moottorin luonne

Koeajo
Nyt tuli Range Rover Sport - siis Range Roverin sportimpi ja aavistuksen pienempi versio.
Range Rover Sport on nyt ensimmäistä kertaa myös Range
Nyt on kuitenkin toisin eli nimilogiikkakin toimii oikein päin. Uusi Range
Mutta vaikka automallit ovatkin geneettisesti lähes yhtäläiset, niiden luonteessa on kuitenkin hurjasti eroa. Range Sport on nimensä mukaisesti sportimpi - ulkomuodoltaan luonnollisesti sulavampi eikä niin kulmikas kuin tavallinen Range Rover.

Lisäksi auton hieman kompaktimmat mitat tekevät siitä helpomman käsitellä. Range Sport on isoveljeään noin 15 senttiä lyhyempi. Pienemmät mitat tuntuvat hieman pienempinä sisätiloina. Kooltaan automallit ovat kuitenkin lähentyneet nyt kovasti toisiaan eli Sport on kasvanut edeltäjäänsä nähden.

Range Sportin muodot ovat myös muuttuneet sen verran, että esimerkiksi tavaratilassa litroja on enemmän kuin edeltäjässä, siis tavaratilan verhon alla. Kattoon asti kuormattuna edeltäjämalli kuitenkin säilyttää suuremman kontin tilavuuden. Syy on nykymallin viistomassa takalasissa.

Kuljettaja istuu Sport-mallissa alempana ja korin selvät kallistelut ovat Sportissa lähes kokonaan poissa. Mutkatiellä ajokäytös on vähäisempien keinahtelujen vuoksi Sportissa huomattavasti aavistettavampaa.

Koeajoauton alusta oli varustettu kolmesta alustavaihtoehdosta keskimmäisellä ja voi vain arvata, kuinka säntillistä kulku mutkissa on, kun katumaasturiin lataa kaikkein urheilullisimman alustan.
Koeajettu auto oli korkeinta Autobiography-varustetasoa. Sen lisäksi hintaan oli lykätty vielä lähes kymmenillä tuhansilla lisävarusteita, joka nosti version hinnan lähes 180000 euroon.

Tällä hetkellä Range Rover Sportin mallistossa suuritehoisin diesel on koeajettu, voimantuotoltaan 292 hevosvoimaa tarjoava V6, joka kantaa mallimerkintää SDV6. Lisäksi löytyy vielä pienempi V6-dieselversio, SDV6, joka tarjoaa hevosvoimia 258. Molemmat V6 dieselit vääntävät 600 newtonmetriä.

Uudistuneen Range Rover Sportin saa edellä mainittujen dieseleiden lisäksi remmiahdetuilla V6- ja V8-bensiinimoottottoreilla. Bensiinikäyttöiset moottorit kehittävät 340 ja 510 hevosvoimaa. Myöhemmin luvassa on vielä hybdidi sekä V8-diesel.

Noista järeistä, lähes 300 hevosvoiman ja 600 newtonmetrin arvoista huolimatta Rangelle luvataan vain 7,5 litran dieselin kulutus, joka ei tässä kokoluokassa ole paljoa. Kokonaan alumiinikorinen auto painaa vain runsaat parituhatta kiloa. Ilmoitettu kulutuslukema lienee myös lähellä totuutta, sillä koeajossamme häränsilmä ei auton tankissa pyörinyt reippaassakaan ajossa.

Sen sijaan Range Rover Sportin dieselissä havaitsimme saman ilmiön kuin aiemmin viime talvena ajamassamme Range Roverissa, jossa oli edellä mainittu pienempitehoisempi diesel. Moottorin turboviive on näet mainittava. Esimerkiksi kaupunkiajossa pienemmällä kaasun annostelulla ajosta tulee nykivää, kun kaasua tarjoilee ja turbot välittävät ahtopaineensa pienellä viiveellä moottorille.

Kun lämän lyö sitten ihan kokonaan tiskiin, moottori tukehtuu hetkeksi ennen kuin mitään tapahtuu. Tämä puolestaan johtuu siitä, että nykydieselit eivät saa savuttaa ja moottorilla menee hetki, ennen kuin se saa ilmaa optimaalisen palamisen muodostamiseksi.

Pienestä kauneusvirheestään huolimatta uudistunut Range Rover on hyvin ylväs auto ja maahantuojan mukaan se on havaittu myös ostajakunnassa. Vaikeista ajoista huolimatta autoa menee kaupaksi kuulemamme mukaan paremmin kuin osattiin odottaa.

Range Rover Sport 3.0 SDV6 Autobiography

Moottori V6, turbo, 2993 cm³, 215 kW (292 hv)/4000 r/min, 600 Nm/2000 r/min

Suorituskyky 0-100 km/h 7,2 s, huippunopeus 210 km/h

Kulutus 7,5 l/100 km 95E

CO2-päästöt 199 g/km

Voimansiirto A8, neliveto

Mitat p 4850, l 2073, k 1780 mm, akseliväli 2923 mm, omamassa 2115 kg, tavaratila 784-1761 l, tankki 80 l

Hinta 138226 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    4. 4

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    7. 7

      Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    4. 4

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää