Nestori

Autot

Valikko

Autot

Personointi on päivän sana - näin se onnistuu uudistuneessa Nissan Jukessa!

Ensitesti
Nissan Juke uudistettiin kevyesti ja malli sai uuden 1,2-litraisen turbomoottorin.
Selkeitä erottuvia elementtejä sisällä ja ulkona. Vanteissa, puskureissa, peileissä - keskikonsolissa, ovissa, istuimissa, ilmastoinnin suuttimissa.
Siinä pääpiirteissään kohdat, miten uudistunutta Nissan Jukea voi personoida. Tai on voinut personoida koko Juken olemassaolon ajan, mutta nyt vaihtoehtoja on tulossa lisää, kun uudistunut Juke saapuu loppukesästä Suomeen.

Uutta personoinnissa on muun muassa se, että esimerkiksi istuinten tikkaukset saa nyt samaan sävyyn somisteiden kanssa. Koeajamamme grafiitin harmaa Juke on kieltämättä aika raikas keltaisilla somisteilla, joita löytyy autosta sekä sisältä, että ulkoa. Värivaihtoehtoja keltaisen tilalle on lukuisia, kun puhutaan sisätilan somisteista. Ulkopuolella somisteiden värejä on vähemmän, eli keltainen, valkoinen ja musta. Uutuutena koko autonkin saa nyt halutessaan samalla kirkkaan keltaisella maalattuna.

Nissan toi Noteen jo aiemmin 1,2-litraisen turboahdetun bensiinimoottorin ja nyt sama moottori on sovitettu Juken keulalle. Notessa moottori on viritetty 98-hevosvoimaiseksi, mutta Juke saa sen tehokkaampana 115-hevosvoimaisena 190 newtometriä vääntävänä Moottorilla halutaan korostaa Juken sporttisuutta ja moottori onkin oiva lisä Juken moottoripalettiin. Myös 1,6-litraista turbomoottoria on päivitetty ja se kehittää peräti 190 hevosvoimaa. Moottorin yhteyteen saa myös nelivedon.

Juken uudistukset eivät lopu kuitenkaan tähän. Autoa on aiemmin moitittu sarjassaan hieman niukkatilaiseksi tavaratilaltaan ja siihen tulee parannusta 40 litran verran. Toki varsinainen tavaratilan muoto ei ole muuttunut miksikään, lisätilaa on Jukessa nyt raivattu vanhan tavaratilan pohjan alle eli tavaratila on aiempaa syvempi. Sama tila on toisin sanoen ollut olemassa, nyt se vain on valjastettu käyttöön entistä paremmin.

Uutuuteen saa ensimmäistä kertaa myös avattavan lasisen kattoluukun sekä ksenon-valot. Nekin ovat ihan kiva lisä.

Nissan Juke 1,2 DIG-T 115

Moottori R4, turbo, 1198 cm³, 85 kW (115 hv)/4500 r/min, 190 Nm/2000 r/min
Suorituskyky 0-100 km/h 10,8 s, huippunopeus 178 km/h
Kulutus 5,6 l/100 km 95E
CO2-päästöt 129 g/km
Voimansiirto M6, etuveto
Mitat p 4135, l 1765, k 1565 mm, akseliväli 2530 mm, omamassa 1236 kg, tavaratila 354-1189 l, tankki 46 l
Hinta Vahvistamatta

  • Nissan
  • Ensitesti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    4. 4

      MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

    5. 5

      Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä – matkalaskut kiinnittivät tilintarkastajien huomion

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    8. 8

      Upeaa, Musti ja Iivo – Suomen miehet jyräsivät parisprintin MM-finaaliin!

    9. 9

      Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    4. 4

      MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

    5. 5

      Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä – matkalaskut kiinnittivät tilintarkastajien huomion

    6. Näytä lisää