Jutta

Autot

Valikko

Autot

Joka viides suomalainen rikkoo tätä lakia – Pohjoismaiden pohjanoteeraus

Joka viides suomalaisautoilija lähettää tekstiviestejä ajaessaan.
Tieliikennelain mukaan moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää matkapuhelinta siten, että pitää sitä kädessään.

Tuore ja huolestuttava tutkimuksessa saatu tieto on kuitenkin, että peräti 21 prosenttia eli yli viidennes suomalaisista lähettää silloin tällöin tekstiviestejä ajaessaan. Luku ei sisällä puhelimeen puhumista ilman hands free –laitetta.

Tulos on huolestuttavan paljon heikompi kuin Ruotsissa, jossa vain viisi prosenttia tekstailee ajaessaan. Tanskassa luku on kahdeksan prosenttia, Norjassa kymmenen prosenttia myöntää lähettävänsä tekstiviestejä ajaessaan.

Koskee kaikkia

Laki kännykän käytöstä koskee yksityisautoilijoiden lisäksi myös takseja, linja-auton kuljettajia ja muita ammattikuljettajia. Lain piiriin kuuluvat kaikki moottorikäyttöiset ajoneuvot kuten mopot, moottoripyörät, moottorikelkat, mönkijät, traktorit ja autot.

Pysähtyneessä ajoneuvossa on sallittua puhua, mutta liikennevaloissa tapahtuva hetkellinen pysähtyminen ei oikeuta puhumaan puhelimeen käsiä käyttäen.

Lähde: Tieliikennelaki

Tutkimus: Michelin Nordic teki PFM Researchin avulla tutkimuksen tämän vuoden huhtikuussa, ja siinä haastateltiin 4 000 pohjoismaalaista autoilijaa, tuhatta kustakin maasta.

Ota kantaa

Rikotko kännykänkäytön lakia ajaessasi autoa?

En koskaan 21% Silloin tällöin 38% Usein 18% Joka päivä 23%
Ääniä yhteensä 14552

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    2. 2

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

    8. 8

      Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

    9. 9

      Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    2. 2

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. Näytä lisää