Senja

Autot

Valikko

Autot

Tuleeko tästä maailman turvallisin auto? - Korjaa kuljettajan tekemiä virheitä

Volvo esittelee uuden, entistä turvallisemman XC90-mallinsa elokuussa.
Ruotsalainen, kiinalaisomistukseen siirtynyt Volvo pyrkii säilyttämään paikkansa yhtenä automaailman turvallisimmista merkeistä.

Sen uusi XC90-malli tarjoaa autoteollisuuden erään perusteellisimmista ja teknisesti hienostuneimmista vakioturvallisuuspaketeista, yhtiö väittää. Nelivetoisen, seitsenpaikkaisen premium-katumaasturin, eli elokuussa esiteltävän XC90:n, Volvo esittää olevan yhden kaikkien aikojen turvallisimmista autoista.

Insinöörit turvallisuuden asialla

Väite perustuu osittain uusiin turvallisuusinnovaatioihin, joita yhtiö on kehitellyt uutuusmallissa ensiesiteltäviksi. XC90 sisältää tuoreita tekniikoita, jotka auttavat kuljettajaa välttämään tieltä ulosajoja.

Käytännössä tämä ominaisuus on toteutettu niin, että kaista-apu käyttää ylimääräistä ohjauspyörän vastetta, jos auto on poistumassa kaistalta tahattomasti.

Lisäksi XC90 on maailman ensimmäinen auto, joka käyttää automaattijarrutustekniikkaa, jos kuljettaja aikoo kääntää vastaan tulevan auton eteen. Molemmissa näissä tapauksissa auto siis ottaa ohjat osittain käsiinsä, mikäli kuljettaja on tekemässä ohjaus- tai arviointivirheen.

Se kuinka hyvin aputoiminnot toimivat käytännössä, ja osaako auto varmasti arvioida erilaisia liikennetilanteita aina kuljettajaa paremmin, jää vielä nähtäväksi.

XC90:ssä nähdään myös monia muita turvallisuutta edistäviä ratkaisuja, muun muassa törmäyssuoja peräänajotilanteessa, kallistuksenesto ja –suoja, City Safety, laajennettu liikennemerkkien tunnistus ja jonoaputoiminto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. 6

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    7. 7

      Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. Näytä lisää