Kyllikki

Autot

Valikko

Autot

Suomessa ollaan sähköautojen latauspaikoissa lastenkengissä - osaamista viedään ulkomaille!

Sähköauto
Suomessa sähköautojen latausverkoston kehittyminen ei ole ollut yhtä voimakasta kuin muissa maissa.
Suomessa sähköautojen latausverkosto ei ole kehittynyt sitä vauhtia kuin monissa muissa Euroopan maissa. Harva latausverkosto näkyy myös sähköautojen ja ladattavien hybridien myynnissä, joka Suomessa on vielä varsin vähäistä.

Suomesta löytyy kuitenkin osaamista sähköautojen latausasemien suhteen. ABB on aiemmin ollut muun muassa vahvana laitetoimittajana Viron sähköautojen latausverkostoa rakennettaessa.

Nyt suomalainen Liikennevirta Oy on saanut mittavan tilauksen Sveitsistä.

Sähköautojen latauspisteitä valmistaja Liikennevirta on solminut sveitsiläisen sähkö- ja elektroniikka-alan yrityksen Lehmannin kanssa sopimuksen, jossa Liikennevirta toimittaa latausverkkoa ohjaavan it-järjestelmän Sveitsiin.

Projektin pilottivaihe on käynnistynyt tänä syksynä. Varsinainen operatiivinen vaihe käynnistyy ensi vuonna. Lehmann Elektro AG:n toimitusjohtaja Albert Lehmann toteaa, että suosituksen Liikennevirta Oy:stä tuli Enstolta.

Sveitsiläinen latausverkko on myös Suomen latausverkoston tavoin hyvin kehittymätön. Lehmann uskoo, että suomalaisen kumppanin kanssa he pääsevät nopeasti Sveitsin markkinoille ja laajentaa heidän verkkonsa valtakunnalliseksi.

Liikennevirta Oy:n toimitusjohtaja Jussi Palola on tyytyväinen, että heidän latauspalvelumalli löysi Sveitisin. Palolan mukaan Liikennevirta Oy:n konseptilla on suuri tarve ja kysyntä - heidän latausmallillaan auton latauksen voi käynnistää älypuhelimella, tekstiviestillä, maksukortilla tai RFID-avaimenperällä riippumatta siitä, missä asioi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Päivi vai Jari? Suomi puhui kahdesta nimestä 26 vuotta sitten – ”Onneksi ei ollut somea”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    6. 6

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    7. 7

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Päivi vai Jari? Suomi puhui kahdesta nimestä 26 vuotta sitten – ”Onneksi ei ollut somea”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    6. Näytä lisää