Nestori

Autot

Valikko

Autot

Tällainen pysäköinti kasvaa nyt vauhdilla - "Elokuussa yli 200 000 asiakasta"

Tekniikka
Puhelimitse maksettavaa pysäköintiä tarjoava EasyPark ylitti elokuussa ensimmäistä kertaa Suomessa 200 000 yksittäisen parkkeerauksen rajapyykin.
Suomen kasvuvauhti on suurempi kuin muissa Pohjoismaissa, viime vuodesta yli 80 prosenttia. Parkkeerauksen voi hoitaa sekä älypuhelimella sovelluksen kautta että tavallisella puhelimella soittamalla automaattiseen palvelunumeroon.

– Me suomalaiset emme ole vielä kokonaisvaltaisesti appi-kansaa. Jos palvelumme rakentuisi vain älypuhelimissa toimivaan sovellukseen, emme kasvaisi tällä nopeudella. Suomessa käytettävistä kännyköistä vain noin 60 prosenttia on älypuhelimia. Jättäisimme suuren osan asiakkaista palvelematta, jos siirtyisimme pelkkään appi-pohjaiseen palvelumalliin, markkinatilannetta kuvaa EasyPark Suomen toimitusjohtaja Stefan Anderson.

– EasyParkin pysäköijistä noin puolet parkkeeraa perinteisen soittokanavan kautta. Soittoon perustuva palvelumme on ollut Suomessa käytössä jo vuodesta 2002. Vaikka suurin osa kasvustamme tuleekin älypuhelimen sovelluksen kautta, emme aio lopettaa hyvin toimivaa soittoparkkeerausta, Anderson jatkaa.

Puhelinparkkeerauksen osuus pysäköinneistä vaihtelee kunnittain. Pääkaupunkiseudulla yli kolmannes maksetaan puhelimitse. Maakunnissa puhelinparkkeerauksen osuus on noin 10 prosenttia.

– Pysäköintiautomaatit tulevat olemaan vielä jonkun aikaa osa kaupunkikuvaa. On kuitenkin nähtävissä, että automaatteja vähennetään. Tämä on ymmärrettävää, osin jopa väistämätöntä, automaattien kalliiden ylläpitokustannusten vuoksi. Arviolta neljännes pysäköintituloista menee automaattien huoltoon, tyhjentämiseen ja korjaamiseen, Anderson kertoo.

Ota kantaa

Oletko maksanut pysäköinnin kännykällä?

Olen 22% En ole 78%
Ääniä yhteensä 8292
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    3. 3

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    6. 6

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    7. 7

      Kommentti: Iivo Niskanen kuittaa härskin norjalaistempun hiihtämällä MM-kultaan

    8. 8

      ”Valtava terroriuhka” Britanniassa – kuninkaallinen neuvonantaja vertaa riskiä IRA:n pommikampanjoihin

    9. 9

      Yhdistetyn joukkuekisan MM-kullan kohtalo ratkaistaan – IS seuraa

    10. 10

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    9. 9

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    3. 3

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    6. Näytä lisää